Usko ja epäusko

Markus 2: 1-12
*************************

”Ja Abraham toivoi, vaikka ei toivoa ollut, ja uskoi tulevansa monen kansan isäksi. Tämän sanan mukaan:´Niin on sinun kansasi luku oleva´-------mutta Jumalan lupausta hän ei epäuskossa epäillyt, vaan vahvistui uskossa, antaen kunnian Jumalalle, ja oli täysin varma siitä, että minkä Jumala oli luvannut, sen Hän voi myös täyttää.” (Room. 4: 18, 20-21)

Rukous: ”Suo, Herra, armos loistaa Sun istuimeltasi; ja vedä valollasi mua vlkeuteesi. Pois poista epäusko ja ole aamurusko, mun sydämelleni.”

Oman lapsuuteni ja nuoruuteni herätysliikkeessä sanottiin selvästi kuka oli uskovainen ja kuka eli epäuskossa. Ihmiset omalla suullaan tunnustivat, jos halusivat olla Jeesuksen seuraajia. Puhuttiin myös ”maailman lapsista ja Jumalan lapsista.” Vanhemmat olivat sitä mieltä, että oli parempi seurustella uskovaisten kanssa, ettei eksyisi pois Jumalan Pojan uskosta. Maailman lapset olivat monessa asiassa vikkelämpiä esittämään omia mielipiteitään kuin valtakunnan lapset. Kyllä Jeesuskin sanoi jotakin tältä saralta, kun Hän neuvoi omiaan: ”Olkaa viattomia kuin kyyhkyset ja ovelia kuin käärmeet”.

Uskon ja epäuskon taistelussa on kysymys paljon vanhemmasta asiasta. Meidän pitää peruuttaa aina maailman luomisen alkuun. Ensimmäiset ihmiset olivat uskovaisia. He luottivat Jumalan käskyyn: ”Kaikista muista puista saatte syödä hedelmiä, mutta yhdestä puusta syöminen on kiellettyä. Jos siitä syötte, olette kuolemalla kuolevia.”

Sitten epäusko voitti. Onnellisten puutarhaan luikerteli käärme. Se selitti ”suu vaahtona”: ”Ette suinkaan kuole, vaan sinä päivänä kun siitä syötte, te tulette tietämään, mikä on hvyää ja mikä pahaa.” Eeva-parka lankesi kiusaukseen ja otti houkuttelevan näköisen hedelmän ja sai miehensäkin ottamaan yhden omaan suuhunsa. Kiusauksen luonne on yhä sama: Synti näyttää niin viattomalta, jopa kauniilta ja rakkaudelliselta puheelta tai teolta, että jokainenhan sitä tekee.

Epäusko loukkaa Jumalaa. Hänen sanaansa ei kunnioiteta. - Samalta tuntuu luonnolliselta vanhemmalta, jos lapsi on tottelematon ja kulkee tietoisesti tai tietämättään alaspäin kaltevaa tietä. Kasvatustyössä vanhempi voi vain rukoilla apua Taivaalliselta Vanhimmalta.

Jumalalla on monia tapoja oikaista tottelemattomia lapsiaan. Ensimmäiset ihmiset Hän ajoi pois Eedenin (Onnen) paratiisista. Heille syntyi kuriton lapsi, nimeltä Kain. Hän tappoi kateudesta veljensä Aabelin.

Toinen tapa Herralla on asentaa ihmislapseen kolkuttavan omantunnon. Se vie rauhan ja levollisen unen . Augustinus sanoo tästä näin: ”Jumala on luonut ihmisen elämään yhteydessään. Siksi ihmisen sydän on levoton, kunnes se löytää levon Jumalassa.”

Tuhlaajapoikia ja tyttöjä Jumala herättelee lakinsa kautta. Kun ihminen herää ja huomaa joutuvansa kadotukseen, hän alkaa huutaa avukseen Herran nimeä. Herännyt ei vielä ole uskovainen. Rauha ja usko asettuvat häneen vasta kun hän on saanut syntinsä anteeksi.

Päivän evankeliumissa neljä uskovaista miestä kantoi paareilla halvaantunutta ystäväänsä Jeesuksen luokse. Läpi vaikeuksien he saivat laskettua miehen katon kautta Jeesuksen eteen. Fariseukset eivät tykänneet, kun Jeesus ensi töikseen sanoi halvatulle: ”Sinun syntisi ovat anteeksi-annetut” . Heidän vakaumuksensa mukaan Jeesus pilkkasi heidän Jumalaansa, koska vain tällä oli oikeus antaa syntejä anteeksi. Jeesus näytti epäuskoisille, että Hän oli Jumalan Poika, käskemällä halvaantuneen nousta ylös ja lähteä terveenä kotiinsa. Voi olla, että monet tulivat tuosta uskoon. Tiedämme kuitenkin monista muista evankelistojen kertomuksista, että lainoppineet olivat kivettyneitä omiin katsomuksiinsa, ja lähtivät seuroista yhtä epäuskoisina kuin tulivatkin.

Uskon ja epäuskon taistelu kovenee kohti Jeesuksen toista tulemista. Paatumus ja sekauskonto leviävät voimallisesti. Jo apostoli Paavali kehottaa efesolaiskirjeessä: ”...ottakaa päällenne Jumalan koko sota-asu voidaksenne pahana päivänä tehdä vastarintaa ja kaikki suoritettuanne pysyä pystyssä. Seisokaa kupeet totuuteen vyötettyinä, ja olkoon pukunanne vanhurskauden haarniska, kenkinä jaloissanne alttius rauhan evankeliumille. Kaikessa ottakaa uskon kilpi, jolla voitte sammuttaa kaikki pahan palavat nuolet, ja ottakaa vastaan pelastuksen kypärä ja Hengen miekka, joka on Jumalan Sana.”(Ef. 6: 13-17)

Vanhempamme olivat oikeassa: ”Seura tekee kaltaisekseen”. Me, uskossa heikot, pyrkikäämme lähelle Voiton Sankariamme, Jeesusta, ja Hänen seuraajiaan. Aika on paha ja monet ”tähdet putoavat armon taivaalta.”. Siksi rukoilemme: ”Sun on, Jeesus, alkamasi uskoni ja kilvoitus. Sun on myöskin vallassasi matkan päässä vapahdus. Silloin minut, uupuneen, korjaat luokses taivaaseen.”

Tässä iso-veljemme Aabrahamin uskossa: Aamen.