Armahtakaa

Johannes 8:2-11
*****************************

”Herra sanoi Moosekselle:´MInä armahdan, ketä minä armahdan ja olen armollinen, kenelle olen armollinen, kenelle minä olen armollinen´. Niin se ei siis ole sen vallassa, joka tahtoo, eikä sen, joka juoksee, vaan Jumalan, joka on armollinen.” (Room. 9: 15-16 / 2 Moos. 33:19)

Rukous: ”Oi armahda, Kristus, niin kaita on tie, vaan kiusatun kullkijan kotiin se vie; Sun armostas tiellesi astua sain, kun tuntoa polttivat tuomiot lain.”(V.v. 668: 1; Väinö Havas)

Kun aakkosia seuraamalla lähtee etsimään jotain kohteesta armo/armahtaminen Pyhästä Raamatusta, niin huomaa, että kirja vilisee näitä sanoja. Jumalasta sanotaan satoja kertoja, että Hän on armahtavainen Jumala ja Isä. Tämä Jumalan ominaisuus tuli tyhjentävästi ilmi edellisen sunnuntain tekstistä, joka kertoi Isän suhteesta ”tuhlaajapoikaansa”

Tänään näkee armahtavaisuusden siinä, miten Jeesus puolustaa ”syntistä naista”, joka on saatu kiinni itse teosta eli aviorikoksesta. Historiasta tiedämme, että ei vain Jeesuksen aikana vaan kaikkina aikoina ja erityisesti lakiuskonnoissa aviorikos on johtanut jopa teloituksiin eli tappamiseen. Omassa kulttuurissamme puhutaan mustasukkaisuusmurhista. Muslimit tappavat vieläkin uskottomuudesta, joka koskee aina naista, sillä heillä miehellä voi olla useampiakin vaimoja. Muslimit puhuvkunniamurhasta”.

Jeesuksen ajan fariseukset kivittivät naisia, jotka tekivät aviorikoksia. Todellisuudessa teosssa on aina kaksi, eikä ole oikein, että vain toista syytetään. Jeesus sanoi fariseuksille: ”Se, joka teistä on synnitön, heittäköön ensimmäisen kiven.” Jumala herätti nopeasti synnintunnon, eikä kukaan heittänyt kiveä, vaan kaikki häipyivät usvaan. Huomaamme, että silloin tieto synnistä oli kaikille selviö. Nykyisin tämä hengellinen terminologia on monelle outo. He kyselevät, mitä synti on. He eivät tiedä, että syntiä on kaikki, mikä sotii Jumalaa ja Hänen käskyjänsä vastaan. Synnin äiti on epäusko, tottelemattomus, joka on tietoinen vastustus sille, mikä Jumalan Sanan mukaan on hyvää ja puhdasta.

Toinen päivän teema, joka liittyyy myöskin lakiuskontoihin, on tuomitseminen. Sitä käsittelee Roomalaiskirjeen kohta (luku 2: 1-11). Apostolin neuvoja pätevämpi on Jeesuksen vuorisaarnan kohta Matteuksen kahdeksannen luvun alussa: ”Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi, sillä millä tuomiolla te tuomitsette, sillä teidät tuomitaan ja millä mitalla te mittaatte, sillä teille mitataan.”

Näillä kahdella asialla: synti ja tuomio, on yhteinen nimittäjä. Me kaikki Adamin jälkeläiset olemme syntisiä. Meillä on halu kokeilla, miten kauan Jumala on armollinen meitä kohtaan. Jos synti alkaa maistua niin hyvältä, että meistä tulee ”synnin orjia”, alkaa syyllisten etsimisen kierre. Syntikaverti puolustelevat toisiaan: ”Kun tuo söi niin mnäkin söin.”

Vain Jumala tietää tarkoin, mikä asia loukaa Hänen kunniaansa; sen Hän sanoo synniksi. Synnin palkka on kuolema, mutta armosta rikas Isä lähetti Poikansa kuolemaan sovittaaksensa maailman itsensä kanssa: Hän ei tuomitse ketään kadotukseen, joka tahtoo uskoa Hänen Poikansa täytettyyn tekoon. Jumala vanhrskauttaa jumalattoman, joka ottaa vastaan armopäätöksen Jeesuksen nimessä. Jeesus kumosi lain vanhurskauden ja antoi uskovilleen armosta autuuden eli pelastuksen. Jesaja ennustaaa tästä ihanasti: ”Iisain kannosta puhkeaa virpi ja vesa versoo hänen juuristaan. Ja Hänen päällänsä lepää Herran Henki, viisauden ja ymmärryksen henki, tiedon ja Herran pelon henki. Hän halajaa Herran pelkoa; Ei Hän tuomitse silmän näöltä, eikä jaa oikeutta korvan kuulolta, vaan tuomitsee vaivaiset vanhurskaasti ja jakaa oikein oikeutta maan nöyrille, suunsa sauvalla Hän lyö maata, surmaa jumalattomat huultensa henkäyksellä.”(Jes. 11: 1-4)

Tämä Iisain juuresta versonut Daavid teki suuren ja hirmuisen synnin, mutta nöyrtyi profeetta Naatanin puhuttelusta. Hän teki 7 katumuspsalmia, joista tunnetuin alkaa sanoilla: ”Autuas se mies, jonka rikokset on anteeksiannettu ja jonka synti on peitetty. Autuas se ihminen, jolle Herra ei lue hänen pahoja tekojansa ja, jonka hengessä ei ole vilppiä”.

Jumalan Poika, Jeesus, vapautti samalla tavalla ”syntisen naisen” sanomalla: ”Sinun syntisi on anteeksi annettu; mene, äläkä enää syntiä tee!”

Siionin laulun tekijä tuo tekstimme nykyaikaan kun hän kirjoittaa itsestään: ”Nyt vapaa olen synnin, kuolon alta, oon puhdas veress´, veljen, Jeesuksen. Oon autuas ja saanut Jumalalta, jo täällä puvun, lumivalkoisen./ Nyt tahdon Jeesukseni kunniaksi vaeltaa täällä Häntä seuraten. Niin vereen asti, kun mun autuaaksi, verellään osti alta syntien.”

Niin minäkin, armahdettuna syntisenä sanon: ”Aamen”