Yhteystiedot

Valma Luukka
Männistöntie 1
07500 Askola
valma.luukka(at)gmail.com

Kävijälaskuri

Käyntejä kotisivuilla:196142 kpl

Rauman aika.

Olin alkanut koulunkäynnin virallisesti Särkisalon Isoluodon piirin kansakoulussa syyskuussa 1944. Luokan opettaja oli Saima Reijo. Olin samassa koulussa vielä kevätlukukauden, mutta ilmeisesti isä oli mennyt edeltä Raumalle, koska todistuksen allekirjoitti äitini.(Isän ammatiksi oli todistuksessa merkitty ”talollinen” ilmeisesti Koiviston mukaan) - Raumalle oli perustettu koivistolaisten laivanrakennusyritys: F.W.Hollming Oy. Perustaja-jäsenet olivat sukulaisia, kuten Pullit ja Mannoset. Kaarlo Pulli oli isäni siskon Tilda Luukan aviopuoliso, ja Koivistolla nimetty äitini huoltajaksi Matti Rakkolan kuoleman jälkeen. Isä tuli firmaan työnjohtajaksi, missä työssä hän mittasi kaikki lankut, mitä käytettiin sotakorvausten rakentamisessa. Myös veljeni Waltteri pysyi levysepän töissä Hollmingilla eläkkeelle asti.

Perhe tuli Raumalle kesällä 1945. Koulu, johon pääsin oppilaaksi oli Syvärauman piirin kansakoulu, luokan opettajana Aini Liimatainen. Keväällä 1946 opettajana oli Helmi Lieskari. Hänellä oli kaunis käsiala muistokirjasta ja todistuksesta päätellen. - Asuimme Syväraumankatu yhdessä (1) lestadiolaisen Aini Santavirran kotona yhdessä huoneessa koko perhe. Aini teki työkseen toppatäkkejä. Hänen talossaan pidettiin ahkerasti seuroja, varsinkin kesäaikaan. Yhdellä uskovaisella miehellä oli auto: kanttikertaakantti-Ford. Se oli meistä lapsista mahtava juttu. Ajatella, että uskovaisten joukossa oli joku ”niin rikas”.

Lapsena olin kova pitämään herätyssaarnoja. Kävin pyhäkoulua erään Kerttu Korhosen ohjauksessa. Hän oli kuvan kaunis kasvoiltaan. Hän oli myös sairaanhoitaja ammatiltaan. Kerran hän sanoi pyhäkoulun jälkeen menevänsä töihin. Minä siihen heti saarnaamaan, että sunnuntaina ei saa mennä töihin, koska Jumala on kieltänyt sen käskyissä. Kerttu otti neuvoni niin tosissaan että lähti ”siltä istumalta” Helsinkiin opiskelemaan diakonissaksi. Kävin jo töissä ollessani Helsingissä häntä katsomassa kun hän täytti vuosia. Hän pyysi minua laulamaan yhden Siionin laulun, jota olin laulanut pyhäkoulussa ”Taivaassa on mun kotini ja sinne on mun matkani...”- pitkä laulu sekin. Kerttu tuli myös häihini v. 1966 Herttoniemen liikuntasaliin.

Santavirran talosta muutimme Pidesluodonkatu 15 omakotitaloon. Siellä asuimme koko perhe niin, että me pienimmät isän ja äidin kanssa asuimme yläkerrassa, Inkeri-sisko oman Einonsa kanssa talon alakerran toisessa päässä ja Hilkka-siskoni miehensä Einon kanssa toisessa päässä. Alpo asui perheensä kanssa kellarissa. Tässä talossa perhe koki suuren surun kun Inkeri-siskon ensimmäinen poika Kullervo kuoli 8 kk.-ikäisenä siskon syliin, kun hä toi poikaa kotiin Porin sairaalasta junalla. Tuolla isä teki veneen, jonka kanssa käytiin kalassa ja soudeltiin lähinnä nuorin veljeni Taisto ja minä. Kalareissulle isä otti minut mukaan, kun kuulemma minulla oli hyvä kalaonni. Sain ”soutaa ja huovata”. Meillä oli myös yksi nutipää lehmä, jonka kanssa kuljin koulun jälkeen lepikössä, lehmällä naru kaulassa.

Talon naapurissa asui luokkatoverini Inkeri Laine, jonka kanssa kävelimme kouluun metsän halki ja sitten ratojen ylitse. Radan varressa oli usein maissin jyviä, joita keräsimme ja söimme tai veimme kotiin. Metsässä asui yksi suurikokoinen mies, jota sanottiin ”namusedäksi”. Hän oli aivan vaaraton luultavasti, mutta silti me tytöt pelkäsimme. Kouluni nimi oli Tarvonsaaren kansakoulu, jonka omisti Rauman kaupunki. Se oli kaunis ja arvokas rakennus aivan Valtakadun varrella. Siinä koulussa oli ihana naisopettaja Elna Harkko, jolla oli kauniit kasvot ja ihanat luonnonkiharat. Hänellä oli tapana pitää lauantaisin viimeistä tuntia oppilaitten omana tuntina, jolloin saimme esittää omaa ohjelmaamme. Minä lauloin joka lauantai yhden Siionin laulun. Kerran lauloin laulua: ”Tulkaa kaikki kotiin tulkaa, vanhat nuoret lapsetkin...” Laulussa on 24 säkeistöä, puolet ns. ”epäuskoisille” ja puolet ns. ”uskovaisille”. Lauloin viimeistä ennen uskvoaisten osuutta, joka kuuluu: ”Kukaties jos kutsu sulle, tämä oisi viimeinen, kirves pantuna jo voisi, olla puusi juurella.” Opettaja sanoi silloin: ”Lopeta hyvä lapsi, lopeta jo!”. Pian tämän jälkeen opettaja sairastui. Hän kutsui minut luokseen ja sain siunata hänet ”Jeesuksen nimessä ja veressä”. Luulen, että se oli yksi suurin luottamustehtävä, mitä olen elämäni aikana saanut Jumalalta.

(jatkuu)