Juhannuspyhät

Luukas 1: 57-66 ja Luukas 15: 11-32
******************************************

”Katso Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin.”
Rukous: ”Kristus, tule perkaamaan synnin saasta sielustani. Itse en voi milloinkaan puhtaaks
saada sydäntäni. Sen vain veres puhdistaa, armo sielun kaunistaa. / Kristus, tule, lahjoita
Henki Pyhä sydämeeni, kirkastamaan Sinua, johdattamaan askeleeni. Kuule harras pyyntöni;
Jeesus, tule luokseni!”(V. 9: 3,5)
Olen nimittänyt Askolan kirkon ”juhannuskirkoksi”mielessäni. Tämä johtuu siitä, että kun
katsoin sitä saarnatuolista käsin silmät suunnattuina kohti ristikirkon kattoa ristin kohdalta,
siellä on fraktuurakirjaimin tekstattu ilmeisesti rakennusaikana 1700-1800-lukujen vaihteessa
”Katso Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin”. (Suurikokoinen puukirkko on
otettu käyttöön v. 1832.)
Nuo sanat on lausunut juhannuspäivän sankari Johannes, tunnettu myös nimellä Johannes
Kastaja. Päivän tekstissä kerrotaan pienestä kiistasta, joka liittyy nimen saantiin. Isä Sakarias
oli ollut upäuskon tilassa siitä asti kun Elisabetille oli ilmoitettu, että hän saa vanhoilla
päivillään pojan. Herra rankaisi häntä mykkyydellä. Suvun mukaan Johannekselle olisi
pitänyt antaa tradition mukainen nimi, mutta kun isä itse kirjoitti paperille : ”Johannes on
oleva pojan nimi”, sai hän puhekykynsä takaisin. Johannes tarkoittaa suomeksi ”J u m al a
o n a r m o l l i n e n” Siihen aikaan perhe sai arvon vasta kun siihen syntyi lapsi.
Johannes kuului aikuisena luostariyhdyskuntaan, joka odotti v a n h u r s k a u d en tuojaa
maan päälle. Johannes raivasi tietä hänelle. Miehestä tuli viimeinen Vanhan Testamentin
profeetta, parannus-saarnaaja. Johannes oli nöyrä Herran palvelija, joka ei korottanut
itseään, vaan sanoi, että hän ei ole kelvollinen edes solmimaan Jeesuksen kengänpauloja. Hän
kehotti ihmisiä tekemään parannusta ja raivaamaan tietä Kristukselle omissa sydämissään.
Aikaisemmin täällä Suomessa on pidetty konfirmaatio-jumalanpalvelukset juhannuksena.
Silloin suuri Askolan kirkkokin oli täpötäynnä. Konfirmaatiojuhlassa jouduimme myös vielä
vastaamaan kaiken kansan edessä papin esittämiin kysymyksiin (eli se oli tavallaan suullinen
tentti). Konfirmaaatioiden juhannuksesta pois-siirtäminen muutti juhannuksen arvoa ja moni
menetti tiedon siitä, mkä on juhannuksen oikea sisältö ja sanoma. Niinpä kolmenkymmenen
vuoden jälkeen parannussaarnakin kirkoissa on vaiennut .
Kerron muiston omasta evankelistan urastani. Olin pienikokoinen 9-vuotias
kansakoululainen. Opettajani oli kaunis, kiharatukkainen vaaleaverikkö. Hän antoi meille
lauantaisin viimeisen tunnin vieton omavalinteiseksi. Saimme esittää itse runoja, lauluja ja
muuta keksimäämme ohjelmaa. Minä lauloin joka lauantaina Siionin laulun. Kerran lauloin
laulua, jossa oli Johanns Kastajan lause 11. säkeistössä. Se kuuluu: ”Kuka ties jos kutsu tämä
oisi sulle viimeinen. Kirves pantuna jo voisi olla puusi juurella.” Siinä kohtaa opettaja
katkaisi laulun ja sanoi: ”Älä rakas lapsi enää jatka.”
Vähän tuon tapauksen jälkeen opettaja sairastui vakavasti. Silloin hän kutsui minut luokseen
ja kertoi, että hänkin haluaisi päästä taivaaseen. Julistin hänelle kaikki synnit anteeksi
”Jeesuksen nimessä ja veressä”. Äitnsä kertoman mukaan opettajani nukkui ikiuneen pian
tämän jälkeen rauhalliseti ja hymy huulillaan.
Toisen juhannuspäivän aiheena on tuttu kertomus ”tuhlaajapojasta” ja hänen isästään.
Tekstissä esiintyy myös vanhempi veli, joka oli uskollisesti asunut isänsä luona ja tehnyt siellä
paljon töitä.
Tuhlaajapoika oli tullut ”herätykseen” tuhlattuaan kaiken perintönsä ja jouduttuaan
sikopaimeneksi jonkun kitsaan isännän luona. Nälkä sai pojan ajattelemaan: ”Minun isäni
palkollisilla on runsaasti syötävää ja minä kuolen täällä nälkään.”
Pojan saapuessa kotiveräjälle, isä juoksi häntä vastaan ja ymmpäröi pojan rakkaudella.
Palvelijat saivat pukea hänen päälleen juhlavaatteet, sormuksen, ja kengät.
Omassa vanhurskaudessaan ylpeä veli ei hyväksynyt isän osoittamaa rakkautta ja armoa
syntiselle veljelleen. Hän vihastui.
Kertomus on vertauskuva Jumalan ”armonjärjestyksestä” Mehän olemme kaikki jollakin
tavalla tuhlanneet paljon aikaa ”turhuuden markkinoilla”. Palaamalla isän kotiin ”Jumalan
armon valtakuntaan” saamme synnit anteeksi Jumalan Pojan uhrikuoleman kautta. Jumalan
valtkunnassa meidät puetaan vanhurskauden pukuun, annetaan ”alttiuden kengät” ja perijän
sormus, merkiksi Jumalan lapseudesta.
Me armahdetut syntiset voimme yhtyä Johannes Kastajan sanaan: ”Katso, Jumalan Karitsa,
joka ottaa pois maailman synnit.” Minunkin syntini. Aamen.