Valma Luukka
Männistöntie 1
07500 Askola
valma.luukka(at)gmail.com
Oma polkuSynnyin Koiviston Eistilän saaressa rospuuttoaikaan 1937 kello 6.30. Äiti muisti soittaa tähän kellonaikaan joka syntymäpäivänä lähes kuolemaansa asti, joka tapahtui v. 1993. Äiti ja isä olivat kahden saunassa, kun synnyin. Siksi kai olin aina “isän tyttö”. Isä kuoli toukokuussa 1976 . Hän oli syntynyt v. 1894 ja äiti v.1901. Minun nimekseni tuli Valma Aulikki. Minut kastettiin Koiviston kirkossa. Isä oli sodan jälkeen rakentamassa sotakorvauskuunareita F.W. Hollmingilla työnjohtajana. Hänen nimensä oli Paavo Luukka, kotoisin Ingertilän kylästä. Äitini Aino Pauliina oli enimmäkseen kotiäiti. monitoimiosaaja. Kehräsi, kutoi, leipoi , teki saippuaa, rakensi, raivasi maata, viime vuosinaan virkkasi ahkerasti. Toiset työt hän teki isän kanssa, toiset yksin. Hän oli aina kotona, jos ei ollut seuroissa. Vanhempani olivat uskovaisia, isä oli tehnyt parannuksen kaksi vuotta ennen syntymääni ja äiti kahdeksan vuotta. Olin nuorin lapsista, joita heillä oli yhteensä seitsemän: kolme tyttöä ja neljä poikaa. Äitini kuollessa oli yhteensä 33 lastenlasta.Kävin koulua Särkisalossa yhden vuoden, sitten Raumalla oppikoulun neljänteen (Rauman tyttökoulussa) ja loput ylioppilaaksi asti Porvoon Yhteislyseossa. Ylioppilaaksi pääsin v. 1957 laudatur- arvosanoin. Silloin olisin voinut valita minkä uran tahansa, mutta valitsin teologian, koska intohimoni oli jo kouluaikana saarnata tutuille ja tuntemattomille, miten ihanaa oli olla uskossa Jeesukseen. Askolan silloinen kirkkoherra Lauri Hakalehto käyttikin minua avustajanaan jo koulutyttönä ja sittemmin suoritin harjoittelun Askolan seurakunnan ensimmäisenä nuorisotyönohjaajana kaksi kesää.Valmistuin 1964 teologian kandidaatiksi pistemäärällä 17/20. Pääaineen opettaja oli kirkkohistorian prof. Kauko Pirinen. Tein hänelle apulaisprof. Pekka Raittilan ohjauksessa laajan tutkimustyön vanhan Viipurin läänin lestadiolaisuudesta 1800-luvulla. Tämän työn hyväksyi laudaturtyöksi myös prof. Erkki Kansanaho. Toisen laudatur-tutkimuksen tein lestadiolaisten oikeudenkäynneistä Viipurin läänissä . Olin silloin kesän Mikkelin arkistossa ka Luovutettujen seurakuntien arkistossa, mistä löysin paljon aineistoa lähinnä seurojen häirinnästä. Tämän työn hyväksyivät laudatur arvosanaan prof. Lauri Haikola ja prof. Osmo Tiililä (kesämökiltään lähettämässä todistuksessa).Työelämässä olin aluksi Helsingin seurakunnissa. Työvoimapula oli silloin huutava, ja minut pyydettiin Herttoniemen seurakuntaan lehtoriksi jo kaksi vuotta ennen valmistumistani. Toimin lähinnä Siilitien ja Myllypuron työn alkajana, lähinnä lapsi - ja nuorisotyössä. Minulla oli 16 kerhoa johdettavana vaikeissa sosiaalisissa oloissa ja kesäisin toistakymmentä leiriä ja pari rippikoululeiriä. Siilitien kerhoihin tuli avustajaksi myös tuleva mieheni, teol. yo. Hannu K. A .Hartala,, joka asui mummonsa luona Roihuvuoressa, kuten itsekin asuin. Meidät vihittiin Herttoniemen kirkossa 1966. Heinäkuun alussa sain pestin Töölön seurakunnassa ja asunnon Mannerheiminkadulla, paikassa, jossa ei ollut ollenkaan keittiötä. Sinne tehtiin kapea keittiö parilla kaasulevyllä, että tuskin mahduin sinne kun odotin poikaamme Pauli Wilhelmiä, joka syntyi 1968. Pelkäsin hänen putoavan ikkunasta neljännestä kerroksesta siinä määrin, että hakeuduin maalle töihin ja asetuimme Lapinjärven kirkonkylään rivitaloon, koska olin saanut viran Itä-Uudenmaan Yhteiskoulusta 1970. Sitä ennen oli suorittanut pastoraalityön aiheesta: Lasten uskonnollinen kirjallisuus Suomessa Agricolasta vuoteen 1969. Tutkielma on esipuheella varustettu bibliografia, johon mahtuu 1444 kirjaa. Vanhin on lähinnä käännöskirjallisuutta lasten hurjista kohtaloista. Mieheni jäi Helsinkiin opiskelemaan. Hän valmistui avustuksellani vasta v. 1974.Lapinjärvellä olin työssä uskonnon, psykologian, filosofian ja vuodesta 1975 lukion opinto-ohjaajana vuoteen 1993, jolloin pääsin eläkkeelle. Sitä ennen rakensin v. 1981 omakotitalon Porlammille. Asuin siinä Paulin ja 1976 syntyneen Sami Johanneksen kanssa neljä vuotta. Kun lapseni sekä itse jouduimme koulu- ja työpaikkakiusaamisen kohteeksi, muutimme Porvooseen, missä asuin kolmiossa seitsemäntoista vuotta. Yksinäisiä vuosia minulla oli 22 vuotta, sillä mieheni löysi Tuusulasta, syntymäseudultaan nuoren vaimon, seurakuntansa kanttorin.Olin ensimmäisessä lehtorin vihkimyksessä 1965 ja myös lähes ensimmäisessä pappisvihkimyksessä 1988. Sen jälkeen olen ollut kirkkoherrojen sijaisena ja yhä edelleen Lapinjärvellä, Pornaisissa, Loviisassa, Artjärvellä (12 v.), Askolassa ja Pukkilassa. Tilapäisiä apuja olen antanut Liljendalissa , Lapinjärven ruotsalaisessa, Pernajassa ja Tenalassa. Alkukesät menivät kesälomasijaisina kokonaan. Lisäksi olen toiminut Helsingin Omakotisäätiön vanhainkodin vapaaehtoispappina v. 1990 . Tarvittaessa ystävät pyytävät sairaaloihin katsomaan ja viemään Ehtoollista.Elämä muuttui helpommaksi v. 2004, kun solmin avioliiton kuorma-autoyrittäjä Keijo A. S. Metsäsen kanssa. Hänen vaimonsa Raili oli ystäväni ja kun hän kuoli, tulin hoitamaan Keijon taloutta. Myimme omaisuutemme Porvoossa ja rakensimme omakotitalon Askolan keskustaan. Keijo on kotoisin Askolan Korttialta ja itse asuin täällä Huhtaniityssä, jonne isäni rakensi sotakorvausrahoilla talon v. 1952-53. Porvoon Yhteislyseo otti silloin oppilaita kaikista ympäristökunnista, Askolasta meitä oli kolme. Yhteensä ylioppilaita oli silloin 19.. siis vuonna 1957, ruotsalaisia varmaan enemmän. Keijon kanssa menee hyvin, sillä meillä on yhteinen intohimo: puutarha ja metsä. Toivon pitkää yhteistä taivalta . Hoidamme toisiamme niin kauan kuin jaksamme ja alustavan tilauksen mukaan kummityttöni Ritva Tornberg, joka tuli tänne Askolaan Oulusta miehensä Seppo Järvisen kanssa asumaan , on luvannut hoitaa ja auttaa meitä jatkossa. Mutta kaikki on Isän kädessä.Valma Luukka
|