Yhteystiedot

Valma Luukka
Männistöntie 1
07500 Askola
valma.luukka(at)gmail.com

Kävijälaskuri

Käyntejä kotisivuilla:196149 kpl

Askolan aika (2-0sa)

Askolassa ei ollut oppikoulua. Suomalainen Yhteislyseo löytyi Porvoosta, meiltä Huhtaniitystä 22 km:n päästä. Syksyisin ja keväisin sinne voi mennä kylätietä pitkin polkupyörällä, mutta yleensä bussilla. Helsinki-Mikkeli postiauto kulki Huhtaniityn risteyksen kautta , joten se sopi hyvin minulle, samoin Helsinki- Villikkala (Artjärvi) punavihreä bussi, joka niinikään kulki Huhtaniityn risteyksen maitolaiturin ohitse.

Koska Raumalla olin käynyt tyttölyseota neljä vuotta, jouduin neljännelle luokalle Yhteiskouluun. Kertausten vuoksi minusta tuli luokan priimus ja aiheutin entiselle priimukselle sydänsurun. Viidennen luokan historiikissa luokkatoveri oli kirjoittanut riimin: ”Jommassa ompi ykkönen, samoin algebrassa, ahkera Valma Luukkamme komeassa persoonassa. On hällä hoikka vyötärö ja suu on supukassa; siis kyllä kelpaa tytön olla tässä maailmassa.”

Ei se elämä kuitenkaan niin helppoa ollut. Äiti sairastui pian muuttomme jälkeen vaikeaan vyötäröruusuun, mikä kunnanlääkärin mielestä johtui ikävästä. Kyllä muistan äidin aina ikävöineen, tavallisesti Koivistolle, mutta myöskin ystäviä, lapsia ja uudessa paikassa lisäksi uskonystäviä. Huuvarin Kaivopuistossa asui äidin entisiä ystäviä. Siellä käytiin Porvoon kautta bussilla. Tien varresta käveltiin n. kilometri Aatolan taloon. Isä ajoi hevosella talvella jotain oikotietä metsän halki kirkonkylästä Myrskyläntielle, lähelle Kaivopuiston tietä. Aatolassa äiti näytti onnelliselta. Talon emäntä oli äidin sydänystävä.

Porvoossa koulun rehtori anoi minulle vapaaoppilaan paikkaa. Viidennellä luokalla hän tuli kotiini taivuttelemaan vanhempiani lähettämään minut lukioon, sillä hänen mielestään minulla oli lahjoja, joiden avulla pääsisin köyhyydestä eroon. Koulussa oli rehtori(Armas Takala), jolla oli pohjoismaiden ennätys pisimmästä rehtorin urasta. Hän opetti historiaa ja oli tuntemistani miehistä herrasmies laatuaan. Kun sain lukiossa kuukausittain valtion stipendin, hän nousi aina seisomaan, kun tulin rehtorinkansliaan ja ojensi minulle stipendin.

Porvoon Yhteislyseon rakennus oli palanut juuri ennen tuloani Porvooseen. Koulu oli sijoitettu eri paikkoihin Porvoon keskustassa. Alkuviikkoina koulun oppilaat vierastivat minua, joka tulin uutena Raumalta. Yhden isomman tilaisuuden alussa pyysin puheenvuoron. Kun sain luvan, lauloin ”Koivistolaisten laulun”: ”Mie muistan koko elämäni ajan rannat Koiviston ja meren sinisen jne.” ulkoa alusta loppuun. Huomasin, että opettajista muutamat itkivät ja vierastaminen loppui siihen. Liityin sujuvasti koulun ohjelmiin. Minut valittiin teinikunnan emännäksi. Koristelin koulun juhlissa pestävillä väreillä ruokasalin ikkunat kunkin juhlan teeman mukaisesti. Joulujuhlaan keitin (kahden rouvan avustuksella) puuron koko koululle ohraryyneistä hauduttamalla. Koululaiset istuivat pitkissä pöydissä kuten kuninkaallisissa juhlissa konsanaan ja kiittelivät moneen otteeseen joulupuuron makua.

Tuo lauluni jäi soimaan luokkatovereitteni sieluun niin, että kun kokoonnuimme 53-vuotta myöhemmin riemuylioppilaina ylioppilasjuhliin, jouduin laulamaan saman laulun monisatapäiselle juhlaväelle kevät- ja ylioppilasjuhlassa. Juhlasalin takaosassa istui koivistolainen yrittäjä Aarre Tölkkö, joka nousi seisomaan laulun ajaksi. Kertoi itse myöhemmin tuon asian minulle.

Kovimmat talvikuukaudet asuin Porvoossa viikot. Lestadiolaisilla oli 1950-luvulla mahtiasemassa pienikokoinen ”Porvoon Liisa”. Hän asui piharakennuksessa Kirkkotori neljässä. Varsinaisessa rakennuksessa oli kokoontunut Suomen valtiopäivät joskus 1809. Sen omisti tuolloin kiviveistämö Berglöf. Piharakennuksen yläkerrassa oli pienenpieni huone, johon tultiin niin matalasta ovesta, että pitkä mies, kuten tohtori Aimo Murtonen joutui menemään melkein polvilleen sisään tullessaan. Minun taskustani pilkotti pitkä ja raskas avain, vaikka Liisa ei yleensä pitänyt ovea lukossa. Tuohon rakennukseen muutti vuosikymmeniä myöhemmin ravintola nimeltä ”Vanha Laamanni”.

Liisa oli hyvin ankara lestadiolainen. Hän sanoi usein: ”Ei muissa uskonnoissa ole mitään muuta vikaa, paitsi ettei niiden kautta pääse taivaaseen.” - Yhtenä talvena asuin toisen ankaran lestadiolaisnaisen luona. Hän asui omakotitalossa Veckjärventien alussa. Hän ja hänen sisarensa olivat olleet Amerikassa ja omasivat loistavat keittotaidot. Vuokraemäntäni oli Lempi Pulli ja hänen sisarellaan (nimi taisi olla Regina) oli ravintola Porvoon keskustassa. Hän kutsui muutaman kerran herkuttelemaan ravintolaansa.

(jatkuu)