Pyhäinpäivä

Matteus 5: 1-12
************************

”Sillä katso, minä luon uudet taivaat ja uuden maan. Entisiä ei enää muisteta, eivätkä ne enää ajatukseen astu. Te saatte iloita ja riemuita iankaikkisesti siitä, mitä minä luon. Minä iloitsen Jerusalemista ja riemuitsen kansastani; eikä siellä enää kuulu itkun ääntä eikä valituksen ääntä.”(Jesaja 65: 17,19)
Rukous:”Auta, Herra, aina meitä elon teitä, uskossa vain kulkemaan. Auta, kun mä täältä lähden, haavais tähden, pyhäis joukkoon joutumaan.”(V.v. 125:4)
Meillä oli lapsena eri leikit kuin nykylapsilla. Voi olla, että nykyisin leikkejämme pidetään typerinä ja hassuina, mutta meistä ne olivat hauskoja ja meille sopivia. Yksi leikki oli sellainen, missä etsittiin piilotettuja esineitä. Leikkitoverit huusivat, milloin olimme etsimäämme lähempänä, milloin kauempana. Sanottiin: ”lämpenee” ja ”kylmenee” tms.
Pyhäinpäivänä emme leiki, vaan kuuntelemme, mitä Jeesus sanoo omiensa ”tuntomerkeistä”. Kysymme, sopisivatko ”autuuden” eli pelastuksen omaavien tuntomerkit itseemme. Huomaamme, että autuus perustuu siihen, mitä Jumala on valmis antamaan kyseiselle henkillölle tai ryhmälle. Tunnusmerkit auttavat löytämään Jumalalle kelpaavat ihmislapset, veljet ja sisaret tueksi ja turvaksi yhteiselle matkallemme.
Kysymme ensin itseltämme: Olemmeko ”hengellisesti köyhiä”? Se voisi tarkoittaa, että olisimme nöyriä vastaanottamaan Jumalan lahjoja, koska sydämemme olisi tyhjä ilman niitä, kuten armoa, rakkautta ja Pyhän Hengen muita hedelmiä. Olisimme lapsenkaltaisia, emme bestwissereitä, emmekä aina oikeassa.
Entä olemmeko ”murheellisia” omasta pahuudestamme, kateudesta, ahneudesta tai luonteemme heikkouksista. Jumalan mielen mukaista merhetta on esimerkiksi synnintunto ja armon ikävä.
Mitenkä on ”hiljaisuuden” laita? Tämä on kipeä kysymys meille puheliaille karjalaisille tai savolaisille.
Olemmeko ”oikeudenmukaisuuden” nälkäisiä ja janoisia. Olemmeko heikon ja vääryyttä kärsineen puolella. Haluammeko oikeutta heille, jotka eivät itse pysty puolustamaan itseään. Vai kuljemmeko ohi niin kuin pappi ja leviitta kertomuksessa ”laupiaasta samarialaisesta”?
Mites on meidän ”laupeutemme” laita? Onko meillä aikaa auttaa kivuissa, kärsimyksissä ja yksinäisyydessä kamppailevia lähimmäisiämme? Haluammeko olla köyhän lesken sisaria ja veljiä, jotka antavat viimeisen roponsa Jumalan käyttöön. Muistammeko sananlaskujen lausetta: ”Jumalan siunaus rikkaaksi tekee, ei siihen oma vaiva mitään auta.”?
Onkohan meillä ”puhdas sydän”? (Tähän osaan täytyy muistella ”palvelevan puhelimen” aikaista tapahtumaa. Tuntematon nainen soitti ja itki. Kysyin itkun aihetta. Hän vastasi: ´Minä en pääse taivaaseen, kun minulla ei ole puhdasta sydäntä´ Minä vastasin hänelle, Ei meillä kenelläkään ole, jos Jeesus ei pääse puhdistamaan sydäntä ja omaa tuntoa. Kysyin häneltä: ´Haluaisitko sinä, että Jeesus tekee sen uskosi kautta (tms.) Hän vastasi, että tahtoo ja minä siunasin häntä oman uskoni malliin: ”Saat uskoa kaikki synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä”. Kuulin puhelimessa, miten hän ylisti Herran nimeä ja tunsi olonsa vapaaksi.) ”Puhdas omatunto on paras päänalunen”, näin meille opetettiin. Anteeksiantamus on Jumalan uudeksi luova voima.
Tänä aikana tarvitaan paljon ”rauhantekijöitä”. Jeesus on siinä esikuvamme. ”Hän teki rauhan Jumalan ja ihmiskunnan välillä” ristin kuolemallaan ja ylösnousemuksellaan. Häntä sanotaan ”Rauhanruhtinaaksi”. Myös apostolit neuvovat, ettei pidä riidellä taivaan tiellä, ei myöskään parisuhteissa tai ystävyyssuhteissa. Emme saa myöskään kostaa, sillä ”Jumalan on kosto” sekä hyvitys.
Viimeiset jakeet usein jätetään lukematta. Sitä emme voi tehdä, sillä se on varmin tuntomerkki siitä, missä on Jumalan valtakunta. ”Jotka kyynelin kylvävät, he riemuiten leikkaavat”. Jeesus puhui siitä, että maailma ei tunne Isää, eikä Poikaa eikä Herran seuraajia. Mehän olemme vieraita ja muukalaisia ja matkalla taivaan kotiin. Siksi meitä kutsutaan ”hulluiksi” ja ”villityiksi”. Meidän uskomme on ”ristin hullutusta”. Me olemme ”Jumalan hulluja”. Mutta kestämme kärsivällisesti, sillä ”sanoma rististä on meille, jotka uskomme, Jumalan voima ja viisaus”.
Jeesus lopettaa pyhäinpäivän saarnansa sanoilla: ”Iloitkaa ja riemuitkaa”, sillä teidän palkkanne on suuri taivaissa.” Sitten kun tapahtuu se, mitä päivän tekstit ennustavat: ”Ja minä näin uuden taivaan ja uuden maan; sillä ensimmäinen taivas ja ensimmäinen maa ovat kadonneet, eikä niitä enää ole…… Ja Jumala itse on oleva meidän kanssamme ja Hän on pyyhkivä kaikki kyyneleet meidän silmistämme, eikä kuolemaa ole enää oleva, eikä murhetta, eikä parkua eikä kipua ole enää oleva, sillä kaikki entinen on mennyt.”
Eikä matka ole enää pitkä. ”Jo päärlyportit aukee kohta, odottain lasta Jumalan. Siell´ rakkaat kaikki toisens´ kohtaa, kun alkaa juhlat Karitsan”. Aamen.