Jumalan kansan koti-ikävä

Johannes 17: 11-17
***************************

”Vuoret väistykööt ja kukkulat horjukoot , mutta minun armoni ei sinusta väisty eikä rauhan liitttoni horju, sanoo Herra, sinun armahtajasi.”(Jes. 54: 10)

Rukous: ”Oi Herra, suothan Sä minulle, Sun armos voimaksi matkalle. Anteeksi anna, mua nosta, kanna, vie perille! / Oi saanhan joukkoon autuaitten, kanss´ ystäväini ja omaisten, mä päästä kerran, luo armon Herran. Oi saanhan sen!” (V. 631: 5-6)

Ikävällä on kaksi merkitystä. Joskus meillä on ikävä olo, jos esimerkiksi olemme kyllästyneitä tai turhautuneita. Ikävä on ikään kuin iloisen mielen vastakohta. Tässä evankeliumi-tekstin kohdassa on kyse sellaisesta IKÄVÄSTÄ, JOKA KOHDISTUU JOHONKIN KOHTEESEEN. Tekstin kohdassa puhutaan Jumalan kansan koti-ikävästä.

Ikävä voi kohdistua myös johonkin ihmiseen, joka merkitsee itselle paljon.

Minä jouduin lähtemään Karjalan kodista 2-vuotiaana ja välirauhan jälkeen 5-vuotiaana. Minä en muista tilanteesta kovin paljon, mutta jälkimmäisestä kotona olosta on jäänyt kuvia, samoin evakkomatkasta. Vanhempani sen sijaan kantoivat koti-ikävää koko pitkän elämänsä ajan. V. 1939 lähtö-tilanne oli sellainen, että olimme vast´ikään saaneet upean hirsitalon valmiiksi. Isä oli osittain suunnitellut talon pohjapiirroksen ja tehnyt varsin erikoisen kattorakennelman, joka osittain muistutti Mansardi-kattoa. Vanhempani olivat Koivistolla synnyttäneet myös seitsemän lasta, joista minä siis olin nuorin. Heidän kokemansa ONNELLISIMMAT vuodet vietettiin tuolla Eistilän kylällä puhtaan meren äärellä. Siellä oli myös saatu ”parannuksen armo”. Koti-ikävä oli valtaisa varsinkin äidillä. Hän muunsi lopulta Karjalan kotiin kohdistuneen koti-ikävän taivas-ikäväksi. Taivas-lauluilla hän hoiti omaa ja perheensä mielenterveyttä. Meillä oli TOIVO päästä kerran kotiin, joka lupausten mukaan oli vielä ihanampi ja turvallisempi kuin koti Koivistolla.

Tämän päivän epistolateksti on minulle yksi rakkaimmista kohdista Jumalan Sanassa. Apostoli Pietari siinä kuvailee: mitä meille, jotka uskomme on varattu taivaan kodissa. Kohta löytyy I Piet. 1: 3-9. Se alkaa sanoilla: ”Ylistetty olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä, joka suuren laupeutensa mukaan on UUDESTISYNNYTTÄNYT MEIDÄT ELÄVÄÄN TOIVOON Jeesuksen Kristuksen kuolleista nousemisen kautta.” Apostoli kertoo myös samaa kuin Jeesus, että tuo matka kotia kohti vaatii paljon kärsivällisyyttä, koska uskovia koetellaan moninaisissa kiusauksissa. He joutuvat jopa olemaan ”tulessa”, kuten kulta, joka puhdistetaan jaloa käyttöä varten.

Koti-ikävä on olennainen osa elämän matkaa. Me uskovaiset koemme olevamme täällä maailmassa ”vieraita ja muuukalaisia”. Meidän arvomaailmamme on monen mielestä vanhanaikainen, jopa mahdoton tieteen näkökulmasta katsottuna. Vanhan Testamentin elämänpituinen ”korpivaellus” kohti Kaanaan maata on konkreettinen kuvaus hengellisestä matkastamme taivaan kultakaupunkiin.

Uskoviakin pelottaaa kuolema. Oma äitini oli jo 60 vuotta kilvoitellut uskossa. Kuoleman lähestyessä hän alkoi epäillä, pääsisikö hän sittenkään perille. Hän itki sitä, että oli ollut huono äiti ja huono lasten ohjaaja taivaan tielle. Jouduin kysymään häneltä: ”Kenen ansioilla aiot mennä taivaaseen?” Kirkastin äidille Jeesuksen sovitustyön merkitystä ja vahvistin luottamusta siihen, että me pääsemme kotio Jeesuksen ansion perusteella kun meillä on verhonamme Jumalan Pojan vanhurskaus. Äiti käsitti rauhan ja lähti täältä hiljaa hymy huulillaan. Istuin hänen vuoteensa vierellä kolme tuntia ja lauloin kaikki hänen laulamansa ihanat taivas-laulut. Kuolin-ilmoitukseen kirjoitin sanat: ”Pois pääsit, päätit kaaren kaunihisti; RANNALLA RAUHAN ei nyt paina risti. Siellä ei varjot äidin tielle lankee, ei aika ankee”

Mekin taivaan tien valinneet matkaystävät saamme luottaa siihen, että olemme osalliset Jumalan lapsille tarkoitetusta perinnöstä veljemme Jeesuksen ansiosta.

”Kun on matkani määrä käyty, ilta joutunut, uuden aamun koittoon silmät avautuu. Silloin Jeesus on mua vastaan riemuin saaapunut, minut tervetulleeks´ kotiin toivottaa. Hänet haavoistansa tunnen, jotka tähteni Golgatalla sai.”

Raamatun Sana lohduttaa: ”Ne, jotka kyynelin kylvävät, riemuiten niittävät. He menevät itkien, kun kylvösiemenen vievät; he palajavat riemuiten, kun lyhteensä tuovat.”(Matkalaulusta Ps. 126:5-6)

Tässä toivossa: Aamen.