Yhteystiedot

Valma Luukka
Männistöntie 1
07500 Askola
valma.luukka(at)gmail.com

Kävijälaskuri

Käyntejä kotisivuilla:162633 kpl

Koiviston lestadiolaisuus 1900-luvulla.

Oma tutkimusalueeni käsitti lestadiolaisuuden tulon ja juurtumisen Viipurin lääniin. 1900-luku evakkoaikaan asti on haastattelujen varassa, joita tein 1960-luvun alussa. Aikaisemmin kertomani jaksot perustuivat dokumentteihin, sanomalehtitietoihin ja arkistoihin, sekä Mikkelin Maakuntaarkiston oikeuden pöytäkirjoihin ja Luovutetun alueen seurakuntien arkistoihin. Jotkut arkistot olivat palaneet sodan vaiheissa.

Vuosituhannen vaihteessa Koivistolla oli lestadiolaisia lähes joka kylässä, varsinkin saariston kylissä. Heitä oli Soukassa, Alvatissa, Ingertilässä ja Eistilässä. Eistilässä oli johtomiehenä Aatami Pulli, varsin arvovaltainen sanoissaan. Saarenpäässä ja Hyttölässä oli lähes joka talossa lestadiolaisia. Mantereen puolella herätysliikkeen kannatusta oli kirkonkylässä, Penttilässä, Kiiskilässä, Makslahdessa ja Humaljoella.

Kirkkoherrojen ja papiston myötämielinen asenne vaikutti sen, että Koivistolla varsinaisen seurakunnan toimintojen kautta herätysliike pääsi rauhassa leviämään ja säilytti maltillisen linjan. Lestadiolaisia oli kylien pyhäkoulunopettajina ja myös kirkon päättävissä elimissä, joten seurojakin voitiin pitää myös kirkon omissa tiloissa.

Lestadiolaisuudesta tuli osa Koiviston paikallliskulttuuria. Koivistolla oli ilmeisesti Juhani Raattamaan aloittamat kylärukoukset eli kyläseurat tavanomaisia. Niihin kokoontuivat lähes kaikki kylien asukkaat. Niissä laulettiin Siionin Lauluja, luettiin Raamattua ja Lutherin Postilloja sekä niitä kirjoituksia, joita oli herätysliikkeen lehdissä. Niitähän tuli ehkä vain yksi kutakin kylää kohti.

Ennen 1900-luvun vaihdetta lestadiolaisuudessa alkoivat hajaannukset. Karjalassa levisi voimakkaasti Uusheräys, joka kannatti mm. ulkomaille tehtävää lähetystyötä ja ”lain kolmatta käyttöä”. Koivistolle tämä hajaannus ei päässyt . Vuonna 1910 tekivät Karjalaan lähetysmatkan opettaja Heikki Jussila ja hänen mukanaan Taavetti Jokinen, jotka selkeyttivät vanhoillisuuden ja uudenheräyksen opilliset rajat.

Väkimäärältään suurin vuosittainen tapahtuma oli Saarenpäässä järjestetty juhannusjuhla, josta kehkeytyivät ”Saarenpään suviseurat.” Niihin kokoontui yleensä pari tuhatta henkeä. Seurojen päätyttyä kokoonnuttiin Saarenpään Osuuskaupan laiturille hyvästelemään Siionin lauluilla laivoihin nousevaa seuravierasjoukkoa.

Koivistolle perustettiin oma Rauhanyhdistys 26.12.1937. Yhdistyksen puheenjohtajaksi nimettiin Matti Passoja ja sihteeriksi Hilja Aatola. Muut johtokunnan jäsenet olivat Simo Samuli, Simo Aatola, Wilhelm Hytti, Juho Marttala, Simo Wirkki, Anton Hytti ja Antton Grusander. Kaikki he olivat Saarenpäästä.

Kun Koivisto jouduttiin luovuttamaan Neuvostoliitolle, lestadiolaisetkin hajautettiin. Yksi osa tuli Haminan ympäristöön, yksi osa Porvoon ympäristöön, osa Lahteen, aika suuri osa Perniön ja Turun ympäristöön sekä Raumalle, missä F.W.Hollming perusti laivavarustamon. Siellä oli mm. Paavo Luukka, isäni, työnjohtajana ja veljeni Waltteri eläkkeelle asti peltiseppänä. Molemmat lestadiolaisia.

Koivistolaisten lestadiolaisten yhdysmiehenä toimi välirauhan aikana kirkkoherraksi asetettu Mauno Koivuneva. Hän perusti Koiviston Viestin 1947 ja toimi koivistolaisten pappina vuoteen 1949. Senkin jälkeen Koivuneva kiersi koivistolaisten luona ja kirjoitti retkistään ”Paimenpojan” nimimerkillä Koiviston Viestiin sekä myöhemmin myös Päivämieheen, joka on lestadiolaisten pää-äänenkannattaja. Allekirjoittanut oli tyttösenä Koivunevan leirillä Kustavissa. Koivuneva oli Yrjö Karilaksen jälkeen paras tarinankertoja Suomessa aikanaan. Hän oli vanhuuteeen asti pitkänmatkan juoksija. Sanotaan myös, että hän aloitti ensimmäisenä pikkutelttojen käytön SRK:n suviseuroissa.

(Ensi kerralla voin kertoa pienen tarinan oman perheeni lestadiolaisuudesta.)