Kiitollisuus
Luukas 17: 11-19
***********************

”Katsokaa siis tarkoin, kuinka vaellatte: ei niin kuin tyhmät, vaan niin kuin viisaat, ja ottakaa vaari oikeasta hetkestä, sillä aika on paha.”(Ef.: 5: 15-16)

Rukous: ”Kiitos Isän olkohon, Poikansa Hän suonut on, lähettänyt maailmaan, verisehen kuolemaan./ Kiitos olkoon Jeesuksen, vaivoistansa iäinen, kun on meidät ostanut, kuolemasta nostanut./ Pyhälle myös Hengelle kiitoksen me kannamme, Kun Hän meitä virvoittaa, loppuun asti vahvistaa./ Jumalan kolm´yhteisen olkoon kiitos iäinen. Herran suurta kunniaa, lunastetut laulakaa!” (V.v. 414: 5-8)

Lapsena opimme kaksi tärkeintä sanaa onnistumiselle maailman pyörässä. Ne olivat: ”Kiitos!” ja ”Anteeksi!”. Äiti vielä tähdensi, että aina pitää kiittää, vaikka lahja ei olisikaan mieluinen, sillä kenenkään ei ole pakko antaa sinulle mitään. Lahjat tulevat hyvästä sydämestä.

Yksittäinen kiitos on eri asia kuin KIITOLLISUUS. Kiitollisuus on mielenlaatu, asenne. Oppi-isämme on sanonut, että jokaisen teon arvo riippuu siitä, millä mielellä teko tai työ tehdään. Jos teko suoritetaan ”iloisin ja vapain sydämin” se on hyvä teko. Jos taas teemme esim. työtämme vastenhakuisesti ja katkeruuden kautta, teolla ei ole arvoa. Luterilaisuutta kutsutaan ”mielialan etiikaksi”. Myös kolehtia kerättäessä olemme kuulleet sanottavan: ”Iloista antajaa Jumala rakastaa.”

Kiitollisen mielen omaava ihminen kiittää Jumalaa omasta elämästään, vanhemmistaan, sisaruksistaan, isovanhemmistaan, opettajistaan ja opeista, joita ihminen on saanut elämän matkan varrella. Suuri kiitollisuuden aihe on ystävä, puoliso, lapsi, joita Jumala on hyvyydessään siunannut. Yksi kiitollisuuden aihe on Jumalan Sana, josta matkamies saa ohjeita, lohdutusta ja yhdenvertaisuuden tunnetta Jumalan lapsiin vuosisatojen taakse. Ajatelkaa vaikkapa psalmeja ja sananlaskuja. Siellähän on samanlaisia ajatuksia ja tarpeita kuin meilläkin tämän ”pahan” aikakauden ihmisillä on. Itse olin jo pienenä kiitollinen iältään vanhojen ihmisten kertomista selviytymistarinoista ja muistakin tarinoista , jotka sisälsivät lempeitä neuvoja ja viisaita aforismeja. Isäni ja äitini neuvot syöpyivät sisimpääni ja niiden ympärille muodostui elämän saatossa kaunis kehä.

Luukkaan kertomus kymmenestä spitaalisesta miehestä, jotka Jeesus paransi, on selkeä kuva myös meidän aikamme ihmisistä. Olemme kuulleet paljon kertomuksia ”kiittämättömistä lapsista”. He eivät muista sitä vaivannäköä, mikä vaikkapa äidillä on ollut synnyttää, hoitaa ja kasvattaa usein ammatteihin asti; joskus hyvin vaikeissakin oloissa. Kerrotaan, että vanhemmat ovat antaneet viimeisenkin leipäpalan lapselleen sodan ja menetysten yhteydessä. Vanhemmat ovat saattaneet myös pelastaa lapsensa oman henkensä uhalla tulipaloista ja liikenteen vaaroista. Silti aikuinen lapsi on saattanut unohtaa kokonaan vanhempansa, saati Jumalan hyvyyden itseään kohtaan.

Lapsena meille kerrottiin pyhäkoulussa kahdesta enkelistä, jotka lähtivät keräämään Jumalalle osoitettuja pyyntöjä ja rukouksia. Toiselle annettiin kori avunpyyntöjä varten ja toiselle kori kiitollisuuden osoittamista varten. Meille sanottiin, että se kori, missä oli avunpyyntöjä oli iltasella täpö täynnä, mutta kiitollisten kori oli melkein tyhjä. Se viittaa tämän päivän tekstin 10 prosenttiin. Meille opetettiin myös, että ”kiitollinen mieli kaunistaa kasvot”. Kiitollisuudesta tulee hyvä mieli sekä lahjan antajalle että vastaanottajalle.

”Kaikki hyvä anti ja täydellinen lahja tulevat ylhäältä, Valkeuksien Isältä!”. Uskovaiset tietävät, että meidän turmeltunut mielemme eivät osaa olla kiitollisia, ellei Jumalan Henki saa valaista ymmärrystämme. Me olemme oppineet Jumalan armohoidossa kiittämään kyyneltenkin virratessa veljemme Jeesuksen suuresta lahjasta, iankaikkisen elämän elävästä toivosta, mistä Pietari kirjoittaa I luvussa. Siionin laulaja toteaa: ” Maailman lapset eivät tunne tätä autuutta ollenkaan; ei he siitä huolikaan. Senpä tähden oudoksuu he, koska ilolla kerskataan siitä ja myös puhutaan./ Vaan minä itse koettanut olen, kuinka suloinen onpi minun Jeesuksen´; Hän on armossaan lopettanut minun surkean orjuuten´ -ja mulle lahjoitti autuuden.”(Achrenius)

Luukkaan evankeliumitekstistä näkee, että :”Jeesus ei tullut pelastamaan hurskaita, vaan syntisiä”, sillä spitaali (lebra) tarkoittanee syntiä, mistä vain Jeesus voi vapauttaa.

Kiitollinen mielikin on Jumalan lahja. Sitä harjoitelkaamme. Aamen.