Herran syntymä on lähellä.

Matteus 1: 18-24
*******************************

”Ja Herra piti Saarasta huolen, niin kuin oli luvannut, ja Herra teki Saaralle, niin kuin oli puhunut.”(I Moos. 21: 1)

Rukous: ”Oi saavu jo, Immanuel, ja täytä toivo kansojen! Käy , Kuninkaamme päälle maan, näin riennä meitä auttamaan.!” (V. 573:1a)

Näyttäisi, että tämän päivän tekstit on omistettu ”Uskon Isä”- Aabrahamille ja Joosefille, Jeesuksen ”kasvatus-isälle”. Vanhan Testamentin kertomus Aabrahamista ja Saarasta on kertomus yhdestä Jumalan tekemistä ihmeistä. Aabraham oli jo sata-vuotias, Saaran ikää ei kerrota, mutta aivan ilmeisesti hänkin oli ylittänyt iän, jossa normaalisti voi tulla raskaaksi. Pariskunta oli ODOTTANUT pitkään jälkeläistä. Herran enkelit kävivät 9 kuukautta aikaisemmin vierailulla Aabrahamin kotona ja toivat sanoman Herralta, että Saara tulee raskaaksi. Saara nauroi ajatuksellekin. Siksi pojan nimeksi tuli IISAK, joka siis tarkoittaa suomeksi: HÄN NAUROI. Jumala oli jo aikaisemmin, silloin, kun Hän kutsui Aabrahamin kansansa kanta-isäksi, sanonut, että Aabraham saisi jälkeläisiä niin paljon kuin taivaalla on tähtiä tai rannalla hiekan jyväsiä. Uskon Isän USKO oli koetuksella nyt , sekä 25 vuotta myöhemmin.

JOOSEF oli Daavidin jälkeläinen. Matteuksen evankeliumin ensimmäisessä luvussa on suku-luettelo, mikä vahvistaa, että JEESUS TULI DAAVIDIN SUKUUN. Daavid taas tiedettiin suurimmaksi kuninkaaksi kautta historian. Hän syntyi Beetlehemin kaupungissa ja oli ammatiltaan paimen, josta sitten tuli kansan johtaja, Kuningas, eli kansansa Paimen. DAAVID VOITTI filistealaisen jättiläisen, jonka nimi oli GOLJAT viidellä sileällä kivellä ja lingolla. Mielenkiintoinen on keskustelu, minkä taistelun osapuolet kävivät ennen lingon osumaa:

”Ja filistealainen tuli yhä lähemmäksi Daavidia, ja kilvenkantaja kulki hänen edellänsä. Kun filistealainen katsahti ja näki Daavidin, HALVEKSI hän häntä; sillä hän oli vielä nuorukainen, verevä ja kaunis näöltänsä. Niin filistealainen sanoi Daavidille: Olenko minä koira, kun tulet sauva kädessä minua vastaan?” Sitten filistealainen sanoi Daavidille: ”Tule tänne minun luokseni, niin minä annan sinun lihasi taivaan linnuille ja metsän eläimille!” Mutta Daavid sanoi filistealaiselle: ”Sinä tulet minua vastaan miekan, peitsen ja keihään voimalla, mutta minä tulen sinua vastaan HERRAN SEBAOTIN nimeen; Israelin sotajoukon Jumalan, jota sinä olet häväissyt. Tänä päivänä Herra antaa sinut minun käsiini…….ja kaikki maat tulevat tietämään, että Israelilla on Jumala. ….sillä sota on Herran, ja Hän antaa teidät meidän käsiimme.” Daavid otti repusta kiven, linkosi ja satutti filistealaista OTSAAN, niin että kivi upposi hänen otsaansa ja hän kaatui maahan kasvoillensa.

Joosefista tuli juridisesti Jeesuksen isä, joka merkittiin verokirjoihin. Hän olisi ehkä jättänyt salaa morsiamensa, jollei enkeli olisi hänelle todistanut, että Maria oli tullut raskaaksi PYHÄSTÄ HENGESTÄ. Joosef osoittautui oikeaksi mieheksi, joka uskoi Jumalan sanan ja toimi sen mukaisesti niin kuin Mariakin oli toiminut. Joosef otti Marian ja hänestä syntyneen pojan huostaansa. Joosef antoi pojalle nimeksi JEESUS.

Joosefin tehtävä ja asema opettavat meille, että Jumalalla on jokaiselle syntyvälle ihmislapselle oma tehtävä ja tarkoitus. Jumala pitää edelleen huolta uskovaisistaan niinkuin alkulauseen Saara-äidistä.

SAARA ja MARIA ovat uskovaisten äitien esikuvia. Saaraa verrataan usein Jumalan seurakuntaan ja Mariaa pidetään kansojen esirukoilijana. He ovat olleet Herran palvelijattaria, nöyriä ja kuuliaisa vastoin kuin ensimmäinen pariskunta Eeva ja Aadam. Aadamia kutsutaan ”kaanaankielessä” ”Vanhaksi aadamiksi”, ruumiilliseksi ja maalliseksi, jopa kiusaajaksi. Jeesus on Pyhästä Hengestä ja Mariasta syntyneenä ”Uusi-Aadam”, hengellinen ihminen ja Jumala samassa persoonassa. Jeesuksesta tuli Jumalan Valtakunnan kuningas, ”Daavidin poika”, jonka valtakunnalla ei ole loppua. Häntä kutsutaan nimillä VAPAHTAJA, koska Hän vapahtaa kansansa sen synneistä, IMMABUEL, sillä Hän on aina kanssamme Henkensä voimalla ja ”RAUHAN RUHTINAS”, sillä Hän antaa omillensa rauhan, jota maailma ei tunne.

Lopuksi liitämme päivän heprealaiskirjeen sanan tämän toivottoman maailmanajan keskelle. Sillä me tarvitsemme kaikki nämä kolme pilaria kirkkomme perustaksi: USKON, TOIVON ja RAKKAUDEN. ”TOIVO on meille ikään kuin SIELUN ANKKURI, varma ja luja, joka ulottuu esiripun sisäpuolelle asti, jonne Jeesus edelläjuoksijana meidän puolestamme on mennyt, tultuaan ylimmäiseksi papiksi Melkisedekin järjestyksen mukaan, iankaikkisesti.”(Hebr. 6: 19-20)

Tässä toivossa Aamen.