Yhteystiedot

Valma Luukka
Männistöntie 1
07500 Askola
valma.luukka(at)gmail.com

Kävijälaskuri

Käyntejä kotisivuilla:327102 kpl

Lestadiolaisuuden tulo Koivistolle . Osa 4.

Eräitä vanhimpia Eistilässä ja Ingertilässä olivat vanha rouva Agge , jota kutsuttiin ”Ake Nannaksi” sekä Ville ja Antto Agge, jotka olivat syntyneet 1875-puolivälissä lestadiolaiskotiin. ”Ake-tätin” poika Paavo oli myös lestadiolainen ja naimisissa Ville Aggen sisaren Katriinan kanssa. Katriina oli lapsuususkossa. Avioliitto solmitiin v. 1890.

Ingertilän lestadiolaisvanhuksia oli vielä Maria Luukka, joka oli tullut herätykseen Inkerinmaalla. Hänellä oli taito parantaa jopa vaikeasti mielisairaita ihmisiä, niin että toiset ihmettelivät.

Koiviston lestadiolaisuus ei päässyt koskaan vieraantumaan kirkosta. Tähän vaikutti suuresti papiston asenne. Lestadiolaisuus oli jo tunnettu pitäjässä, kun kirkkoherra E.J.Liljestrand (1827-1896) tuli v. 1880 seurakuntaan. Vaikka hän oli itse evankelinen pappi, hän oli lestadiolaisille hyvin suopeamielinen. Liljestrand sai itsekin kärsiä suopeudestaan. Nimittäin piispantarkastuksessa 12.7.1888 muuan Antti Seppinen syytti kirkkoherraa sitä, että hän ”suosii ja puolustaa lahkolaisia (hihhulia), jotka ovatkin vasta kirkkoherra Liljestrandin aikana seurakuntaan ilmestyneet ja suuressa määrin lisääntyneet”. Huomion arvoista on myös se tapa, millä Liljestrand puolusti itseänsä. Hän sanoi, että lestadiolaiset ovat ”melkein ainoat seurakunnassa, jotka ovat jättäneet pois vanhaa huonoa elämäänsä”. Kun piispa Alopaeus kysyi, erosivatko lestadiolaiset kirkon opista, Liljestrand vastasi: ”Mitä minä tunnen, niin on heillä sama oppi.” Tämän jälkeen piispa kysyi samaa valittajalta. Hän ei pystynyt vastaamaan kysymykseen. Eräs kirkkoneuvoston jäsen vastasi silloin, että kun hän oli käynyt lestadiolaisten seuroissa, siellä oli veisattu ja selitetty Sanaa. Puhuja ei ollut kuitenkaan pysynyt tekstissä, vaan oli puhunut sitä ja tätä. Eräs mies oli sitten kumartanut puhujalle ja sanonut: ”anna syntini anteeksi.” Silloin puhuja sanoi kysyjälle: ”Kristuksen veressä ovat syntisi anteeksi annetut.” Toinen seurakuntalainen sanoi, että ”hihhulien” siveellinen elämä oli hyvällä kannalla, tanssit he ovat jättäneet pois ja harjoittivat ahkerasti kotiopetusta. Piispa totesi tähän, että joka viljelee Sanaa, saa siitä voimaa ymmärtää, mikä on totuus. Seurakuntakertomukseen Liljestrand kirjoitti, että lestadiolaisia kohtaan ei pitäisi asettaa epäluuloja, sillä kun taidolla johtaa liikettä, se voi olla siunaukseksi.

Seurakunnassa tuli yleiseksi tavaksi järjestää seurakokouksia juhannuksena. Vähitellen ne muuttuivat lestadiolaisseuroiksi. Seurakunnan papit olivat niissä mukana. Koivistolla oli vuosituhannen loppupuolella ainakin kaksi lestadiolaispappia. Toinen näistä oli Johan Theodor Bäckman (1865-1909) Hän tuli valmisuttuaan v. 1890 Liljestrandin apulaiseksi. Hänestä herätysliike sai tukea. Hän avioitui Koivistolla lestadiolaisen Aurora Johanssonin (1861-1933) kanssa.

Toinen lestadiolaispappi oli Wilhelm Ferdinand Fagerlund (1864-1934). Hänellä ol isuurempi vaikutus kuin Bäckmanilla. Fagerlund toimi Koivistolla saarna-apulaisena vuodesta 1890 jo ennen valmistumistaan. Joku muisteli, että Fagerlund saarnasi myös ulkona pitkin meren rantaa kirkkoväelle, joka lähti kirkosta veneillään. Fagerlundin innostus oli valtava. Kerran hän saarnasi Koiviston kirkossa tuomiopäivän saarnaa, ja sattui juuri samanaikaisesti, että tuli maanjäristys, ja väki luuli maailmanlopun tulleen.

Lestadiolaiset kiintyivät nuoreen Fagerlundiin kovasti. Myös rippikoulua käyneet nuoret pitivät hänestä kovasti. Vielä 80-vuotiaana muisteli eräs koivistolainen vanhus, miten Fagerlundin sanat ennen konfirmaatiota pistivät hänen tuntoonsa. Mutta myös arvostelijoita riitti. - (Siitä enemmän seuraavassa osassa)