Näkemiin Askola.

Kirjoitan tätä osaa Isäni Paavo Luukan syntymäpäivänä 14/10. Isä oli syntynyt Koiviston Ingertilän kylässä talossa nro: 7 ; Aatami ja Kristiina Luukan pojaksi v. 1894. Isällä oli monta siskoa ja yksi veli, joka kuoli verrattain nuorena. Eniten seurustelimme Tilta(Tilda Pulli)-tädin kanssa Raumalla, ja Iita(Iida Peippo)-tädin kanssa Askolasta käsin Haminassa.

Ylioppilaaksi tulon vuonna 1957 ja siitä kaksi vuotta eteenpäin asuimme vielä Askolassa. Kesät 1957 ja 1958 ainakin, ehkä vielä 1959 palvelin Askolan seurakuntaa ensimmäisenä nuoriso-ohjaajana. Olin saanut keskikoulun jälkeen polkupyörän palkintona yhdestä opiskelu-jaksosta. Isä oli tosin pannut ”huumorimielessä” ehdoksi, että piti olla luokan paras saadakseen polkupyörän. Minä otin aina vakavasti isän ohjeet. Saamallani polkupyörällä ajoin eri kyliin pitämään kerhoja pihoilla, rannoilla ja joskus sisätiloissa. Nuo kerhot olivat hauskoja, sillä niihin tuli paljon lapsia ja nuoria. Usein myös lasten vanhemmat, koska silloin ei ollut paljon vaihtelua maataloissa. Kerhot sijoitettiin niihin kellonaikoihin, jolloin ei ollut navettatöitä.

Viikonloppuisin kävin Askolassa Helsingistä, missä opiskelin teologiaa. Ensimmäisen vuoden asuin Lestadiolaisten Ylioppilaskodissa valtion stipendin ja anottujen muiden stipendien varassa. Ylioppilaskodissa oli täysi hoito. Asuin samassa huoneessa toisen askolalaisen, nimittäin Liisa Aatolan kanssa. Liisalla oli hauska tapa: jos joku asia oli epäonnistunut, tentti tms., hän alkoi vimmatusti siivota eli purki tunteensa siihen työhön. Muuten hän oli kovin hiljainen ja kaikkien rakastama.

Vironkadun ylioppilaskodissa oli kaksi kerrosta. Alemmassa oli keittiö, ruokailu ja juhlasali sekä tyttöjen huoneet. Yläkerrassa asuivat pojat. Hilman mainioita ruokia kävivät myös ulkopuolella asuvat opiskelijat nauttimassa. Heitä kutsuimme ”syöpäläisiksi”. Joskus talossa pidettiin seuroja. Silloin kaikki käytävätkin olivat täynnä. Kadun toisella puolella vastapäätä oli Mari-nimisen vanhahkon rouvan lukaali, jossa asui myös lestadiolaisia opiskelijoita. Heidän joukossaan oli ensi rakkauteni. Hän oli jo silloin taiteilija, jonka kirjeeet ovat visusti tallessa vieläkin. Hän oli aina ensimmäisenä luentosalissa. Kun kysyin häneltä, miten hän ehtii aina ensimmäiseksi, hän vastasi: ”Koska minä kävelen 10 minuuttia viidessä minuutissa.”

Toisena vuonna jouduin hakemaan asuntoa. Ilmoitin Hesarissa ja sain 52 vastausta. Monissa oli tuhmia vuokranmaksuehdotuksia, joten valitsin yksinäisen naisen asunnon Meritullinkadulta. Olin sillä kadulla Tuomiokirkkosrk:n seurakuntakodissa iltaisin pitämässä tyttökerhoja. Asunnon omistaja oli kuitenkin niin ahdasmielinen, ettei kukaan saanut tulla käymään, keittiö, kylpyhuone ja puhelin olivat kiellossa, joten yhden lukukauden jälkeen muutin Pohjoisrantaan tohtori Helasen leskirouvan keittiöön ja asuin siellä ihanissa olosuhteissa siihen asti, kun vanhempani olivat ostaneet pienen osakkeen Roihuvuoresta (47 neliötä) Askolan talosta ja tilasta saaduilla pennosilla.

Isä ja äiti pettyivät kovasti, kun vanhempi sisareni oli myynyt Australiaan lähtiessään Ylästöstä talonsa paremman hinnan vuoksi vieraille, vaikka oli luvannut talon vanhemmilleni. He asuivat piharakennuksessa vielä yhden vuoden, joten minä menin ensimmäsienä Roihuvuoren kotiimme. Seurakseni tulivat opiskelijasiskokset. Heidän vanhempansa olivat valokuvaajia Ruotsissa. He soittivat pianoa, jonka olin ostanut vähittäismaksulla Hellaksen sokealta omistajalta. Hän oli ihmeissään kun nainen meni lukemaaan teologiaa. Minä olin silloin Paavalin seurakunnassa Toukolassa pitämässä kerhoja, näin sain apurahaa oppikirjoihin ja matkoihin. Kesällä pääsin myös rippikoululeirejä opettamaan ja 1960-luvun alussa isompiin töihin Herttoniemessä, johon kuului myös Roihuvuori ja monta muuta myöhemmin itsenäistä aluetta.

Vanhemmat muuttivat Roihuvuoreen vuoden 1961 alussa. Äidin syntymäpäivistä 5/1 on ensimmäinen merkintä vieraskirjassa uudesta kodista. Äiti viihtyi paremmin kaupungissa. Isä muuttui hiljaiseksi mietiskelijäksi. Onneksi talossa oli askarteluhuone, missä isä teki huonekaluja ja lopulta kaikille lapsille kuunarin pienoismallin. Minulle ensimmäisen ja äidille viimeisen.

Minä sanoin: ”Näkemiin Askola”, sillä tulin papiksi vihkimisen jälkeen kirkkoherra Heikki H:n sijaiseksi ja 2004 muutin takaisin askolalaiseksi. Sensijaan vanhempani ja nuorin veljeni Taisto sanoivat Askolalle ”Hyvästi”. Taisto oli jo ennen ylioppilaaksi tuloani mennyt Helsinkiin Teknilliseen Opistoon opiskelemaan. Lääkäri oli kieltänyt sydämen vuoksi maanviljelijäksi rupeamisen. Päästyään töihin hän auttoi paljon perhettä taloudellisesti, myös minua opiskelussa.