Askolan aika (osa 3)

Ennen kertomusta lukion ajasta, kerron vähän siitä, miten lestadiolaistyttö pärjäsi uskonnonopettajan ja muun porukan kanssa. Meillähän oli sellainen tausta-ajatus takaraivossa, että vain lestadiolaiset kelpaavat Jumalalle, eikä mielellään saanut seurustellakaan muiden kanssa, ettei joutuisi harhateille. Seuroissa vielä rohkaistiin siinä oikeassaolemisen sakramentissa. Ei se helppoa ollut. Menetti monta hyvää tilaisuutta ja ystävää.

Tullessani uuteen kouluun minua tietysti kiinnosti eniten uskonnonopetus. Ensimmäisellä tunnilla koin jonkinasteisen järkytyksen. Opettaja piirsi taululle tikku-ukkoja, joista toinen kuvasi Eevaa Paratiisissa. Eeva paistoi lihapullia. Aadam istui kalastamassa ongenvapa käsissään. Minä heti nostin kättäni ja vakuutin pontevasti, ettei maailman luomisen jälkeen mitään lihapullia paistettu eikä onkivapaa ollut vielä keksittykään. Näitä oikomiskertoja syntyi enemmänkin varsinkin Raamatun lukutunneilla.

Kerran olin terveystarkastuksessa eli poissa tunnilta. Silloin opettaja otti tilaisuuden haltuunsa ja selosti millaisia ihmisiä Valman vanhemmat ja muut hihhulit olivat, vähän hulluja, joten ei pidä ottaa Valman sanoja todesta. Naapurissa asui Anja Nenonen (taisi olla myös Koivistolta), hän kertoi kotimatkalla mitä opettaja sanoi. Seuraavalla tunnilla viittasin ja pyysin, että opettaja kertoisi minun läsnäollessani saman, mitä Anja minulle kertoi. Opettajan kasvot valahtivat monivärisiksi. Hän sanoi, että saan itse kertoa, mitä lestadiolaisuus on. Seuraavalla tunnilla pidin esitelmän herätysliikkeestäni. Se oli niin pitkä, että seuraava välituntikin meni siihen, mutta kukaan ei pannut hanttiin. Sen jälkeen ei minun koskaan tarvinnut ojentaa opettajaa. Sain kunnioituksen ja numeron 10, mikä säilyi ylioppilaaksi asti. Uskoni ansiosta sain myös uskonnosta ja psykologiasta laudaturin, sekä ainekirjoituksesta aiheena ”Kristityn vaellus” myös laudaturin. Eikä se mikään ihme ollut, sillä olin istunut harva se pyhä kuuntelemassa saarnoja ja Raamatun selostuksia seuroissa.

Lukioon mennessäni haaveilin monista ammateista. Siksi menin pitkän matematiikan linjalle. Minulla oli ollut huippuetevä matikan opettaja keskikoulussa. Hän piti myös kotonaan raamattupiiriä, joten sekin innosti matematiikan opiskeluun ja sain häneltä myös kehoituksen mennä sille linjalle, mistä olisi enemmän valintamahdollisuuksia. Siihen aikaan pääsi yliopistoon mihin tiedekuntaan tahansa ilman pääsykoetta, jos oli yleisarvosana laudatur yo-kirjoituksissa. Opettajan nimi oli Annikki Vaara. Harmillista kyllä, hän hukkui kesällä ottotyttärensä vetäessä hänet upoksiin.

Luokallani oli yksi matematiikan nero. Hän sai olla vähän väliä korjaamassa uuden opettajan laskuvirheitä taululla. Tämä ihmemies oli myös Askolasta. Hän sai ylioppilaskokeessa ympyriäisen kympin. Ei yhtään virhettä. Meillä oli tämän Keijo Varmolan kanssa sama keskiarvo ylioppilaana, vaikka Keijo oli minua paljon viisaampi. Minä nimittäin voitin 01 hänet ns. ”harjoitusaineissa”, hän 01 ”lukuaineissa”. Keijosta tuli DI, ja hän palveli koko ikänsä Outokummun suuryrityksessä (Espoossa).

Keväällä sain ruotsista arvosanan 6. Isä näytti sitä sormella. Tiesin, mitä hän tarkoitti. Ruotsinopettaja Toini Nyström järjesti minulle piian paikan Ahvenmaan Storbyn kylään porvoolaisen runoilija Jarl Hemmerin leskirouvan luokse. Siellä olin kaksi kesää. Nuo kesät avarsivat minua kovasti. Opin siellä monia askastelutöitä, mm. kankaanpainantaa. Vieraille opin laittamaan hienoja ruokia. Talvisaikana tein Saga-tädin kanssa monia joulukoristeita, joita myytiin Punaisen Ristin joulumyyjäisissä. Myös käsityökauppaan tein pieniä liinoja Porvoo-aiheesta. Niistä sain vähän taskurahoja.

Ylioppilasjuhlat pidettiin Askolan Huhtaniityssä. Siellä oli paljon sukulaisia sekä porvoolaisia uskonystäviä. Kirkkoherra piti puheen ”Herran siunauksesta”. Hän kertoi mitä se oli hänelle merkinnyt ja toivotti samaa minulle.