Palmusunnunta
Johannes 12: 1-8
'''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''

”Sillä me olemme Kristuksen tuoksu Jumalalle sekä pelastuvien että kadotukseen joutuvien joukossa”(II Kor. 2:15)

Rukous: ”Mä nöyrän, hartaan kiitoksen Sinulle, Jeesus, kannan. Ja turmeltuneen sydämen hoitoosi hyvään annan. Elämän uuden antaja, kun sydän sortuu rinnasssa, Sä ole sydämeni. Oi kunniani, aarteeni! Sinulle annan itseni iäksi kaikkineni!”(V.: 58: 3)

Suomessa ei kasva palmuja. Siksi lapset hakevat ojien varsilta pajun oksia, joiden varsissa olevat ”kissat” alkavat pian kukkia. He koristelevat oksat ja lähtevät ”virpomaan”, so. toivottamaan onnea ja menestystä seuraavalle vuodelle. Entisaikaan virvottiin Karjalassa läheisiä, varsinkin isovanhempia, jotka ripustivat oksat seinävaatteen ja seinän väliin vuoteensa kupeeseen. Vitsa toivotti samalla, että vanhemmat eläisivät ainakin seuraavaan palmusunnuntaihin, jolloin tulevat uudet oksat.

Palmusunnuntain evankeliumi vie meidät Betaniaan. Tuo kylä on lähellä Jerusalemia, missä Jeesuksen ja opetuslasten matka pysähtyy viimeisen kerran. Toisessa Palmusunnuntain evankeliumissa kerrotaan aasilla ratsastamisesta kohti pääkaupunkia. Matkan varrella lapset laulavat hoosiannaa, mikä tarkoittaa suomeksi: ”Herra, auta, Herra pelasta!” Siitä laulusta eivät itseensä tyytyväiset fariseukset tykänneet. Silloin Jeesus vastasi heille: ”Elleivät nämä huuda, alkavat kivet huutaa!”

II vuosikerran tekstissä siis pysähdymme Betaniaan. Siellä asuivat: Martta ja Maria sekä Lasarus, jonka Jeesus oli herättänyt kuolleista. Tällä nelikolla oli ateriayhteys, mikä siihen aikaan tarkoitti suurinta mahdollista ystävyyttä. Me muistamme, että Jeesus asetti ennen kuolemaansa Pyhän Ehtoollisen muistoateriaksi ystävilleen (eli uskoville).

Keskeinen sanoma tänä sunnuntaina on ”Kristuksen tuoksulla”. Maria oli hankkinut kallista nardusvoidetta koko pullollisen. Se maksoi jonkun arvion mukaan yhden työmiehen kuukausipalkan verran. Paikalla olivat, ilmeisesti jossakin sivupöydässä myös Jeesuksen opetuslapset, koska mainittiin, että Juudas Iskariot paheksui sitä, kun Maria uhrasi Herralle niin paljon rahaa. Hänen mielestään raha olisi pitänyt antaa köyhille, tässä tapauksessa hänelle itselleen, koska Jeesus tiesi, että hän oli kukkaron vartijana varas.

Epistolatekstissä puhutaan myös hyvältä tuoksuvasta ”Nardus-öljystä”. Apostoli sanoo, että ”ME OLEMME KRISTUKSEN TUOKSU”. Hän selittää, että tuo Kristuksen tuntemisen tuoksu osuu Jumalan sieraimiin. Jumala tietää kenelle se on elämän tuoksu ja kenelle kuoleman haju. Kristuksen tunteminen on näet edellytys sille, että voimme levittää ilosanomaa maailmassa ja maailmalle.

Ennen oli tapana, että papit ja maallikkosaarnaajat aloittivat puheensa ja saarnansa ”apostolisella tervehdyksellä”. Minäkin käytin Pietarin kirjeestä otettua tervehdystä. Se kuuluu näin: ”Armo ja rauha lisääntykööt teille Jumalan ja meidän Herramme Jeesuksen TUNTEMISEN kautta.” Minun mielestäni saarnaaminen on turhaa, jos armo ja rauha eivät saa lisääntyä kuullun evankeliumin saarnan kautta. Onhan maailmassa pidetty lukemattomia puheita, joitten jälkeen kuulija on tyhjän haistelija.

Mitä sitten tarkoittaa se, että Kristuksen tuoksu on toisille kuoleman haju? Muistan nuoruudestani kun Vartiokylän seurakunnan kirkkoherra Yrjö Liusvaara (aikaisemmin sähköinsinööri) kertoi, että kun hän saarnasi lakia ja evankeliumia, niinkuin Jumalan Sanassa neuvotaan, monille tuli ”vatsatauti”, ja he kiireesti lähtivät pois sanan kuulosta. Nykyisin saarnat ovat niin ”hempeitä”, että ne eivät ole parannukseksi eivätkä loukkaa ketään. (Jeesus sanoi: ”Autuas on se, joka ei loukkaannu minuun”).

Pohjolan herätyssaaarnaaja L.L. Laestadius puhui ”tallin hajusta”. Kun uskovaiset käyvät kumartamassa seimeen syntynyttä Jeesus-lasta, heihin tarttuu tallin haju. Hienot rouvat ja herrat nyrpistelevät nenäänsä ja halveksivat myös hajun kantajia. He jäävät suruttomuuden tilaan, mikä lopulta johtaa (hengelliseen) kuolemaan.

Palmusunnuntaina lähdemme kohti ”hiljaista” piinaviikkoa. Seuraamme Jeesusta Getsemanesta Golgatalle. Opettelemme omalla kohdallammekin rukoilemaan Jeesuksen kanssa: ”Isä, tapahtukoon minulle Sinun tahtosi mukaan.” Jeesus ymmärtää meitä, sillä Hän oli kaikessa kiusattu niin kuin mekin, mutta ilman syntiä. Hänen jäljissään opettelemme kuuliaisuutta, mistä Jesaja kertoo päivän sanassa: Herran kärsivän palvelijan kärsivällisyyttä ja horjumatonta luottamusta Jumalan suunnitelman oikeellisuuteen.(Jes. 50)

”Sun ristis olkoon ainoa tienviittajani matkalla! Ain´ aurinkona päivällä – ja yöllä kuuna, tähtenä.” Tässä toivossa: Aamen!