Ansaitsematon armo

Luukas 17: 7-10
*****************

”Niinpä niin, oi ihminen, mutta mikä sinä olet riitelemään Jumalaa vastaan? Ei kaiketi tehty sano tekijälleen: ”Miksi minusta tällaisen teit?”(Room. 9: 20; 1938)

Rukous: ”Sinulla on Isän sydän, niin myös Isän rakkaus. Herra, lapsenasi pyydän: Kuule uskon rukous. Auta, että armostasi täällä aina päivin, öin, ajatuksin, sanoin, töin, etsisin Sun kasvojasi. Ja kun loppuu aika tää, iät saan Sua ylistää.” (V. 270: 12)

Tänään, presidentin vaalipäivänä haluaisin aloittaa saarnani väittämällä. On nimittäin niin, että monet ihmiset tuudittautuvat siihen uskoon, että ansaitsematon armo tulee automaattisesti jokaisen osaksi, vaikka eläisi tässä elämässä vain oman tahtonsa vaatimusten mukaan, ajattelematta vastuutaan ainutkertaisen elämänsä arvosta tahi toisten ihmisten auttamisesta. Onpa joku rohjennut sanoa ja kirjoittaa, että ”kaikki pääsevät taivaaseen” turhentaen siten Kristuksen kärsimyksen, kuoleman ja ylösnousemuksen. Päivän epistolassa näet lukee: ”Minä olen armollinen, kenelle olen armollinen, ja armahdan, ketä armahdan. Niin se ei siis ole sen vallassa, joka tahtoo, eikä sen, joka juoksee, vaan Jumalan, joka on armollinen.”

Armo ja laupeus ovat Jumalan ominaisuuksia. Käsite: ”Jumala on armollinen” esiintyy Raamatussa tuon tuostakin, myöskin Vanhan Testamentin puolella, sekä laki-, että historiakirjoissa ja varsinkin psalmeissa ja sananlaskuissa. Tuttu lauseemme: ”Joka aamu on armo uus” tulee Valitusvirsistä, ja virke kuuluu kokonaisuudessaan: ”Herran armoa on, ettemme ole aivan hävinneet, sillä Hänen laupeutensa ei ole loppunut, se on joka aamu uusi ja suuri on Hänen uskollisuutensa.”

Jumala on myös konkreettisesti osoittanut ihmiskunnalle, miten tärkeä jokainen ihmissielu on Jumalalle. Jo pieninä meidän sydämellemme on annettu tieto tästä: ”Sillä niin paljon on Jumala maailmaa rakastanut, että Hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei YKSIKÄÄN; JOKA HÄNEEN USKOO, hukkuisi, vaan saisi iankaikkisen elämän.” Samalla meitä kehotettiin anomaan ja etsimään Jumalan armoa, jos olemme sen hukanneet maailman reissuilla. Jumala on Isä, jonka sydän itkee, jos Hänen lapsensa ovat kadoksissa. Hän lähettää Hyvän Paimenen, oman Poikansa etsimään heitä korvista ja erämaista. ”Minä hellästi vielä sua houkuttelen ja ääneni muuttua annan. Kuni paimen, mä etsin ja suostuttelen; jos löydän, sut kotiin mä kannan. Mä sun suren sieluas katkerasti, kuin äiti, mi kyyneliin ratkeavi, kun lapsensa kuolemaa itkee.”

Vanhan Testamentin tekstissä Herra valitsee Saulille seuraajaa profeetta Samuelin välityksellä. Saul oli menettänyt tottelemattomuuden vuoksi kuninkuuden ja Jumalan Pyhä Henki oli poistunut hänestä. Saulista oli tullut julma ja väkivaltainen. Kaikista Iisain pojista Herra valitsi nuorimman, verevän, kaunissilmäisen ja sorean paimenpoika Davidin. Hänestä tuli Israelin suurin ja maineikkain kuningas, jonka suvusta polveutui Uusi David, oma rakas Vapahtajamme.

Päivän evankeliumissa Jeesus kertoo palvelijan ja isännän välisestä suhteesta. Hän opettaa, että palvelija ei ole Herraansa suurempi. Evankeliumi päättyy ohjeeseen: ”Niin myös te, kun olette tehneet kaiken, mitä teidän on käsketty tehdä, sanokaa: Me olemme vain ansiottomia palvelijoita; olemme tehneet vain sen, minkä olimme velvolliset tekemään.” On siis hyvä muistaa tässä tasa-arvoa korostavassa ajassa, että ihminen Jumalaan verrattuna on vain häviävän pieni ainesosa ja täysin Jumalasta riippuvainen.

Jumala on kuitenkin asettanut tänne valtakuntansa keskelle armoistuimen, jota apostoli kehottaa lähestymään rohkeasti. Myös monet Raamatun kohdat korostavat sitä, että Me syntiset ihmiset pelastumme ”yksin armosta, yksin uskosta, Kristuksen ansion tähden.”

Lopuksi kysymme, miten jumalattoman ajan keskellä voimme palvella Herraa ja tunnustaa uskoamme Jeesukseen? Jos lyhyesti haluaisi löytää vastauksen, se voisi olla esim. se, että otamme käyttöön kaikki Jumalan meille antamat lahjat, seisomme totuuden ja armon puolesta ja annamme kiitoksen ja kunnian teoistamme Yksin Hänelle, joka on rakastanut meitä iankaikkisella rakkaudella. Herra antaa voiman ja viisauden, kun sitä Häneltä anomme. Aamen.