”Tehkää tie Kuninkaalle”

Johannes 1: 19-27
*********************

”Katso Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin!”(Joh. 1:29; 1938)

Rukous: ”Kristus, Jumalan Poika, turvamme toivottu. Isästä meille koitti, kuin kertoo Raamattu. Hän kirkas on kointähti, mi valoksemme lähti maanpiiriin pimeään.../ Suo Herra armos aina: rakkaus palava. Sydämiin usko paina, synnistä luopua; taivuta haluamme, Sua että rakastamme, pois vilppi juurita.”(V.v. : 292: 1,3)

Kolmannen adventtisunnuntain keskeinen henkilö on Johannes Kastaja, Vanhan Liiton viimeinen profeetta. Hänen isänsä oli Jerusalemin temppelin apupappi Sakarias, ja äitinsä Marian sukulainen Elisabet. Tämä lapseton pariskunta sai kokea ihmeen vanhoilla päivillään.

Maria kävi tervehtimässä sukulaistansa raskauden puolivälissä, jolloin Johannes jo potki äidin kohdussa kuultuaan Marian tervehdyksen. Johannes oli siis puoli vuotta vanhempi kuin Jeesus. Hänen juhlansa on juhannuksena. Ympärileikkauksen yhteydessä Sakarias sai epäuskonsa anteeksi ja myös hänen aistinsa heräsivät eloon. Hän lauloi kiitosvirren, jossa hän ennusti lapsensa tulevaisuudesta: ”Kiitetty olkoon Herra, Israelin Jumala, sillä Hän on katsonut kansansa puoleen ja valmistanut sille lunastuksen ja kohottanut meille pelastuksen sarven palvelijansa Daavidin huoneesta….. Ja sinä, lapsukainen, olet kutsuttava Korkeimman profeetaksi, sillä sinä olet käyvä Herran edellä valmistaaksesi Hänelle teitään, antaaksesi Hänen kansalleen pelastuksen tuntemisen, heidän syntiensä anteeksisaamisessa, meidän Jumalamme sydämellisen laupeuden tähden, jonka kautta meidän puoleemme katsoo aamun koitto korkeudesta, loistaen meille, jotka istumme pimeydessä ja kuoleman varjossa, ja ohjaten meidän jalkamme rauhan teille.”(Lk. 1: 68-79; 1938)

Johannes lienee liittynyt aikuisena luostariyhteisöön, jonka jäsenet söivät luonnon antimia ja pukeutuivat valkoiseen kamelinkarvaviittaan, sillä he odottivat ”vanhurskauden profeettaa”. Johannes oli Jordanilla ja saarnasi siellä ”parannussaarnaa”. Hän kutsui itseään ”Herran tienraivaajaksi”. Jälkipolvet ovat kutsuneet Johannesta ”Huutavan ääneksi erämaassa” eli ”erämaan profeetaksi”. Samaa nimitystä käytämme myös Paavo Ruotsalaisesta ja Lars Lewi Laestadiuksesta.

Johannes joutui, kuten Jeesuskin fariseusten kiusaamisen kohteeksi. He olivat huonosti lukeneet lakia, sillä jo 5. Mooseksen kirjassa ennustettiin, että ”Sinun keskuudestasi, veljiesi joukosta, Herra, sinun Jumalasi herättää sinulle profeetan, minun kaltaiseni, häntä kuulkaa, ja minä panen sanani hänen suuhunsa, ja hän puhuu heille kaikki, mitä minä käsken hänen puhua. Ja joka ei kuule minun sanojani, joita hän minun nimessäni puhuu, hänet minä itse vaadin tilille”. Monet suuret profeetat ennustivat sanatarkasti Johanneksen tulosta ennen Jeesusta, mutta fariseuksethan eivät paljon piitanneet profeetoista, vain toora oli heille mieleen.

Johannes oli rehellinen. Hän vastasi kyselijöille selvästi, ettei hän ole Messias, vaan ainoastaan tienraivaaja. Hän sanoi kastavansa vedellä, mutta että hänen jälkeensä tulee se, joka kastaa Hengellä ja tulella. Hän lisäsi vielä, ettei hän ole arvollinen edes solmimaan tulevan Messiaan kengänpauloja.

Me, jälkikristillisen ajan johannekset olemme myös pieniä tienraivaajia kertoessamme Jeesuksen toisesta tulemisesta. Emme uskalla kuitenkaan käyttää yhtä kovaa kieltä kuin Johannes. Hän sanoi: ”Jo on kirves pantuna puun juurelle. Tehkää sen tähden parannus ja luopukaa pahoista teoistanne.” Johanneksen puhe muistuttaa Aamoksen, Jesajan, Jeremian ja pienten profeettojen ennustuksia.

Jumala tahtoo, että kaikki ihmiset pelastuisivat uskomalla Hänen Poikansa Jeesuksen lunastustyöhön ja ottamalla vastaan synninpäästön evankeliumin. Siksi rohkaisemme toisiamme julistamaan Herran tulemista ja vaeltamaan Jumalan tahdon tietä. Aamen.