Kadonnut ja jälleen löytynyt

Matteus 9:9-13
**********************

”Palaa, Israel, palaa Herran, Jumalasi luo! Syntisi ovat syösseet sinut onnettomuuteen. Kääntykää Herran puoleen, huuliltanne vilpittömät sanant, sanokaa Hänelle: ”Anna kaikki meidän syntimme anteeksi….”(Hoosea 14:2-3)

Rukous: ” Ah, Armon Herra, suloinen, mun kuule huutoani: kun seison oves edessä ja anon armoasi. En kyllä saa, en tahdokaan, armolles määrää panna, se, minkä tahdot, anna.”

”Tuhlaajapojan sunnuntai”n teksti on meille hyvin tuttu. Itse asiassa melkein jokaisen uskoontulleen kokemus omasta takaa. Kasteessa meidät otettiin Jumalan lapsiksi jo parin kuukauden ikäisenä. Vanhemmat ja kummit lupasivat opettaa meille uskomme perusasiat ja useimmat vahvistivat konfirmaatiossa lupauksen seurata Herraa Jeesusta: opissa, elämässä, kärsimisessä ja kuolemassa.” Maailma on vietellyt lupauksineen monet pois lapsen uskosta. Joskus jopa koululaitos opettajineen ja oppilaineen on ollut viime vuosina heikentämässä lapsen luottamusta suojelusenkeleihin ja Taivaalliseen Isäämme.

Tuhlaajapojan reissuilta valitettavasti harva palaa. Nöyrtyminen on maailman vaikein asia. Vasta sitten kun joudumme umpikujaaan maailman ystävien joukossa, missä yleensä nauretaan epäonnistujille ja ajetaan heidät ”epätoivoon ja muihin suuriin synteihin.”, voivat silmät aueta. Kyllä tunnemme suurrikollisia, jotka ovat tulleet uskoon vankilan hartaustilaisuuksissa tai vankilasielunhoitajan puhuttelussa. Herran teot ja ihmeet ovat totta.

Luther on Tunnustuskirjoissa sanonut, että Jumalan lasten kotiin voi aina palata yöllä ja päivällä kun katuu syntejään ja tukeutuu Jumalan armahtavaan anteeksiantamukseen Jeesuksen ansion perusteella. Seurakunta ei saa kieltää katuvalta synninpäästöä. Siitä syntyy ilo. Raamattu todistaa: ”Enkelit taivaassa iloitsevat, kun yksikin kääntyy ja tekee parannuksen.” Muistan kun eräs kirkkoherra sanoi, kun hän oli lukenut viiskymppisenä sähköinsinöörin tehtävistä papiksi: ”Jos yksikin syntinen tekee parannuksen minun saarnojeni vaikutuksesta, en ole turhaan lukenut papiksi.” Ennen papit pitivät tärkeänä ”sielujen pelastamista” saatanan hirmuvallasta vapauteen.

Kolmannen vuosikerran teksti kertoo Matteuksen (Leevin) uskoontulosta. Matteus oli rikas tullimies, joka istui tulliasemalla Jeesuksen tullessa ohi ja sanoessa: ”Seuraa minua!” Matteus nousi siltä istumalta ja seurasi Jeesusta. Kotona pidettiin seurat, joihin saapui monta publikaania ja syntistä ruokailemaan. Fariseukset pitivät sitä pahana, mutta Jeesus sanoi meillekin tiettäväksi: ”Eivät terveet tarvitse parantajaa, vaan sairaat. Mutta menkää ja oppikaa, mitä tämä on: ´Laupeutta minä tahdon enkä uhria.´ Sillä en minä ole tullut kutsumaan vanhurskaita, vaan syntisiä.”

Matteuksesta sen verran, että hänellä on pisin ja perusteellisin evankeliumi Uudessa Testamentissa. Matteus oli kirjanoppinut ja osasi hyvin kirjanpidon sekä muistiinpanot. Hänestä varmaan oli puhe, kun Jeesus sanoi, että taivasten valtakunnassa on niitäkin, jotka tuovat aarrekammisostaan esille sekä vanhaa että uutta.

Tuo aihe: ”Kadonnut ja jälleen löytynyt” on konkretiaa vanhoilla ihmisillä. Me kadotamme usein tavaroita sekä asioita, joita olisi hyvä muistaa. Eikä meillä aina ole ilojuhlia, jos löydämme kadottamamme esineet ja asiat. Mutta me ymmärrämme, mitä kertomus Jumalan suuresta rakkaudesta ja anteeksiantamuksesta reaalisesti tarkoittaa. ”Hyvä on Herra, hyvä on Herra! Riemuitkaamme siitä, lahjans´ on kalliit, muista sielu niitä, muista sielu niitä. Hyvä on kiittää, sieluni siis kiitä!” Aamen.