Usko ja epäusko

Johannes 9: 24-38
******************

”Me emme salaa näitä (Jumalan sanoja) lapsiltamme, vaan kerromme tulevillekin polville Herran voimasta, Herran teoista, ihmeistä, joita Hän on tehnyt.”(Ps. 78:4)

Rukous: ”Suo, Herra, armos loistaa Sun istuimeltasi ja vedä valollasi mua valkeuteesi. Sä poista epäusko ja ole aamurusko mun sydämelleni.”(V.v.190: 3)

Johanneksen evankeliumin yhdeksäs luku käsittelee kokonaisuudessaan sokeana syntyneen miehen parantumisihmettä, ja ulkopuolella olevien ihmisten suhtautumista Jeesukseen ja Hänen esiintymistään mahdottoman tehtävän mahdollistajana. Fariseuksia lähinnä kiinnosti se, onko parantaja syntinen vai ei. Heti tulee mieleen somessa esiintynyt väittely siitä, kuka kelpaa sakramenttien jakajaksi. Mehän muistamme, että uskonpuhdistuksen jälkeen pidettiin Ruotsi-Suomessakin kokouksia, joissa määriteltiin, mikä on oikea Jumalan seurakunta. Taisi olla Västeråsin kokous, joka päätti, että ”Jumalan seurakunta on siellä, missä Jumalan sana puhtaasti opetetaan ja sakramentit Kristuksen asetuksen mukaan oikein jaetaan.”. Tuosta voisi päätellä, että sakramentin arvo ei siitä kärsi, kuka jakaa sakramentin, jossa lausutaan oikein Kristuksen asetussanat. Kyse on siis Pyhän Kasteen sakramentista ja Herran Pyhästä Ehtoollisesta. Onhan meillä ”hätäkaste” ja sairaan Ehtoollinen.

Jos käsittelemme evankeliumia temaattisesti (niinkuin minulla on tapana), voidaan sanoa, että fariseukset olivat suhteessa Jeesukseen epäuskossa, kun taas sokeana syntynyt, mutta Jeesuksen parantama oli uskossa . Hänhän tunnusti: ”Minä uskon ja kumartaen rukoili Häntä (Jeesusta)”(38.jae).

Fariseukset olivat sitä mieltä, että ”ei ole maailman alusta kuultu, että kukaan olisi avannut sokeana syntyneen silmät.” Nykyajan ihmiset vastaavasti sanovat, että tiede ei ole todistanut tuota parannusihmettä todeksi. He haluavat epäuskossaan nähdä faktaa ja tilastoja.

Joissakin tapauksissa opetuslapset kysyivät: ”onko mahdollista pelastus, jos kamelin on helpompi päästä neulansilmän läpi, kuin jotakin omistavan päästä Jumalan valtakuntaan?” Jeesus vastasi heille totuudenmukaisesti: ”Ihmisille se on mahdotonta, mutta Jumalalle ei mikään ole mahdotonta.”

Hengellinen sokeus ei välttämättä ole synnynnäistä. Lapsi vapautetaan kasteen kautta perisynnistä eli Aadamin lankeemuksen seurauksista. Lapsi on luonnostaan uskovainen. Sen olemme nähneet koulujen alaluokilla ja pyhäkouluissa. He ovat rakastaneet myös lasten hengellisiä lauluja. Jos kuitenkin lapsen kasvattajat elävät epäuskon tilassa ja opettavat lasta uskovaisten vastakulttuuriin, voi sokeus yllättää. Omana aikanamme on paljon pimeyttä hengellisellä kentällä. On myös paljon sokeitten taluttajia, jotka vievät kuoppaan opastettavat. Pimeys sakenee lopun aikana.

Virren kirjoittaja rukoilee: ”Pois poista epäusko ja ole aamurusko mun sydämelleni.” Kastekaavan mukaisesti sanomme: ”Jeesus sanoo: Minä olen maailman valkeus; joka minua seuraa, se ei pimeydessä vaella, vaan hänellä on oleva elämän valkeus”(Joh. 8:!2). Konkreettisena lahjana annamme kastekynttilän. Annamme lapselle aamuruskon, toivon iankaikkisesta elämästä Jeesuksen seurassa. Annamme lapselle myös lupauksen suojelusenkelistä, joka opastaa ja suojelee lasta elämän karikoissa.

Täytyy kuitenkin myöntää, että uskovillakin, jotka tahtovat vaeltaa valkeudessa, on joskus epäuskon hetkiä, sokeita pisteitä elämänsä aikana. Sen vuoksi meille on annettu rukous niinkuin evankeliumin sokeudesta parantuneelle: Me rukoilemme Jumalalta Pyhää Henkeä uskomme vahvistajaksi, luemme Jumalan sanan lupauksia ja käymme uskovaisten aterialla eli Herran asettamalla Ehtoollisella. Kiitämme Jeesusta Hänen lunastustyöstään ja Jumalaa varjeluksesta ja syntiemme anteeksiantamuksesta Jeesuksen veren ansiosta.

Lopuksi rukoilemme konfirmaatiovirren sanoin: ”Kun usko heikkenee ja sydän epäilee, suo armos mulle koittaa ja epäusko voittaa. Kirkasta mulle vaivas ja näytä avoin taivas.”(V.v. 229:5) Tässä uskossa Aamen.