Itsensä tutkiminen

Matteus 21: 28-32
******************

”Tutki minua, Jumala, ja tunne minun sydämeni, koettele minua ja tunne minun ajatukseni. Ja katso, jos minun tieni on vaivaan vievä, niin johdata minut iankaikkiselle tielle.” (Ps. 139: 23-24; 1938)

Rukous: ”Mun sydämeni temppelin mä avaan, Jeesus, sulle. Sanallas, esimerkilläs käy opettajaks mulle. Oi, Jeesus, ristis muotoa, minulle kirkastuta, ja anna Henkes armoa ja kuolos voimaa, tuta.”(V.v. 210:1)

Itseänsä on vaikea tutkia objektiivisesti. Jos mikä, niin tämä on subjektiivista. Jostain syystä ei vanhassa lainsäädännössä voi todistaa itsensä puolesta rikostapauksissa eikä, edes, jos on tullut mustamaalatuksi porukassa. Sanovat vain, että tuo on selittelyä. Sensijaan toisten valehtelukin on parempi kuin ihmisen oma kertomus itsestään. Meillä eletään vanhan Trajanuksen v. 98 j.Kr. todistuskaaoksessa. Siinä näet sanotaan,että jos joku ”tunnettu henkilö” antaa lausunnon jostakin ihmisestä, se riittää. Puhutaan myös kahden todistajan lausunnosta. Kirkossa ainakin vielä noudatetaan Trajanuksen lakia. Siitä on omakohtaisia todistuksia.

Koulussa opetin psykologian tunneilla itsensä tutkimista. Piirsin pyöreän naaman taululle ja siihen kolme nuolta. Yhdessä oli vanhempien todistus. Toisessa oli kaverien todistus. Kolmannessa oli opettajien todistus. Pyöreä naama oli: minä itse. Inhimillisesti ajatellen tuo johti hyvään keskusteluun. Jos lapsella oli kannustavat ja lapsen hyväksyvät vanhemmat, hänelle syntyi hyvä itseluottamus. Sama koski hyvää kannustavaa kaveriporukkaa. Lasta kannustava opettajakunta on varsin tärkeä tulevaisuutta ajatellen. Kaikenlainen nöyryytys ja sormella osoittelu minkä tahansa nuoren kohdalla vie nopeastikin itsetunnon alle riman.

Keskustelussa tulee usein esille oma arviointi itsestä. Siihen käytetään ehkä liiankin usein peiliä eli keskitytään ulkokuoreen. Muotivirtaukset vaikuttavat itsearviointiin.

Opettajien arvosanat vaikuttavat ajatteluun siitä, onko tyhmä vai viisas. Ennen oli paljon kouluissa vääränlaista arviota. Esimerkiksi minulle sanottiin kun tulin uutena opettajana paikkakunnalle, että ”täällä on tapana antaa hyviä numeroita isojen talojen lapsille ja huonoja mökkilläisten lapsille.” Minä tosin vastasin siihen, että ”minä en siihen leikkiin rupea”. Kyseinen emäntä sanoi: ”Sitten et ole täällä pitkään.” - No, olinhan siellä 23 vuotta.

Usein kysyttiin myös säätyä. Papiston ja aatelisten ja porvarien lapsia arvostettiin enemmän kuin työläisten ja köyhälistön lapsia. Myös vaatteet ja opiskeluvälineet vaikuttivat arviointiin.

Uskovaiset opettivat meille sodan jälkeen, että ”sekä itsensä ylentäminen toisten yläpuolelle sekä itsensä alentaminen toisten alapuolelle ovat syntiä”. Ihminen on aina tasa-arvoinen lähtökohdiltaan: ”alastomana minä tulin äitini kohdusta ja alastomana minä sinne palajan...”(Job 1:21) . Paavali taisi sanoa: ”Ei ole tässä juutalaista eikä kreikkalaista, ei ole orjaa eikä vapaata, ei ole miestä eikä naista, sillä kaikki te olette yhtä Kristuksessa Jeesuksessa.”(Gal. 3: 28)

Parhaan itsetuntemuksen saa lukiessaan Raamattua. Jo pienoisevankeliumissa on suuri totuus jokaisesta: ”Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, ettei YKSIKÄÄN, joka Häneen uskoo, hukkuisi, vaan saisi iankaikkisen elämän.” Me, jotka olemme Jumalan rakkauden kohteena, olemme itse asiassa yhden ruumiin jäseniä, kaikki yhtä tärkeitä.

Kristillisen etiikan yhden määritelmän mukaisesti ihmisen arvo onkin siinä, että hän (jokainen) on Jumalan rakkauden kohde. Maailma voi tietenkin pilata tämän rakkaussuhteen, joka lahjana annettiin meille kasteessa. Mutta langenneenakin voi palata Isän kotiin ja saada täyden anteeksiantamuksen Jeesuksen ansion perusteella. Jeesuksen omina olemme kaikki Jeesuksen sisaria ja veljiä, perillisiä lupauksen mukaan. Eikä sekään ole paha, jos peiliin katsoessamme voimme todeta, että tuolla on pieni Jumalan kuva. Amen.