Etsikonaikoja

Luukas 4: 23-30
****************

”Katso, Herran silmä valvoo niit, jotka Häntä pelkäävät ja panevat toivonsa Hänen laupeuteensa, pelastaaksensa heidän sielunsa kuolemasta, elättääksensä heitä nälän aikana.”(Ps. 33: 18-19)

Rukous: ”Ah, sammuu uskonlamppuni, jos sen et hoida tulta; ja yöhön vaipuu sieluni, jos en saa voimaa sulta. Sä anna sanas valoksi ja Pyhä Henkes oppaaksi, mä niitä ikävöitsen. / Kun janoon, ole lähteenä, nälkäisen ruokkijana. Kun synnin korpeen eksyn mä, niin ole paimenena. Sä ole oksan runkona ja ramparaukan sauvana, lain tuomioista päästä.”(V.v. 386: 3-4) Amen.

Surutonta ihmistä kuvattiin ennen lausekkeella: ”Surut minä heitän pitkin teitä ja ilot minä kannan mukanain.” Tässä tapauksessa lienee kysymys vastuuttomasta ihmisestä, joka käyttää hyväkseen toisia ihmisiä tai luontokappaleita. Minulle sanoi kerran eräs ystävä: ”Sinä et kelpaa papiksi, kun olet niin kevytkenkäinen.” Hän tarkoitti helminappeja korvisssani. Ne olin saanut kihlajaislahjaksi tulevalta mieheltäni samanlaisen sormuksen kera.

Mitä oikeasti tarkoittaa suruttomuus? Vanha kristinoppi Sormusen mukaan määrittelee näin: ”Jos Pyhä Henki ei saa lapsena kastettua hoitaa Kristuksen yhteydessä, maailman henki valtaa ihmisen sydämen. Vain hämärästi hän ikävöi Jumalaa ja iäisyyttä. Hän tuntee tosin elämänsä tyhjyyden, ja ajoittain synti vaivaa häntä, mutta hän ei tajua, että hänen tärkein asiansa olisi sielun pelastus. Tälläistä tilaa sanotaan suruttomuudeksi.” - Mikael Agricola sanoo tästä: ”Niin me ilman Pyhää Henkeä olemme kylmät, ilman sisällistä rauhaa ja iloa, vanhurskautta ja jumalallista viisautta, ilman nöyryyttä ja omantunnon väristyksiä.”

Tämän sunnuntain epistolatekstissä Paavali varoittaa ylpeydestä. Hän puhuu pakanoista, joita hän vertaa metsäöljypuun oksiin. Heidät oli oksastettu oikeiden oksien joukkoon jaloon öljypuuhun. Jumala oli karsinut epäuskon vuoksi kuivettuneet oksat ja niiden tilalle ottanut oksia villiöljypuusta. Nyt Herra varoittaa ylpeilemästä, koska ei oksa kannata juurta vaan juuri kannattaa oksaa. Jos oksa alkaa ylpeillä, se poistetaan, mutta ne jotka luopuvat epäuskosta, oksastetaan uudelleen jaloon öljypuuhun.

Suomikin kuuluu tähän villiöljypuun oksistoon. Kasteen kautta olemme oksastetut Kristukseen, jaloon öljypuuhun. Uudelleen oksastaminen tarkoittaa samaa kuin tuhlaajapojan paluu Isän kotiin tahi parannuksen teko eli mielenmuutos. Sen vaikuttaa Pyhä Henki. Kun ihminen kuulee Jumalan kutsun ja ottaa sen vastaan, hänestä tulee Jumalan lapsi eli jalon öljypuun oksa. Epäuskoinen maailma saattaa houkutella ihmistä monilla eri tavoilla pois Jumalan lapsen osasta ja saa hänet lankeamaan niinkuin esimerkiksi kuningas Daavidille kävi. Monien katumuspsalmien jälkeen Herra pesi hänet valkoiseksi kuin lumi eli antoi anteeksi veriruskeat synnit. Siionin laulaja kertoo itsestään: ”Oon muodoltani musta ja päivän polttama, vaan Yljän pukimissa oon aivan ihana.”

Jumala ei kuitenkaan kutsu iankaikkisesti, koska ihminen on ruoho ja kaikki sen kauneus kuin kedon kukkanen. Sen vuoksi Raamattu kehottaa ottamaan vaarin etsikonajasta. Nuoruus on kaikkein vaarallisinta aikaa, siksi virsirunoilija pyytää: ”Suo pyhät nuoruuteni päivät mun tahtos jälkeen vaeltaa! Niin, etten kerran, kun ne jäivät sais niistä itkein valittaa. Ah, katoo aika nuoruuden kuin kuihtuu kedon kukkanen.”

Päivän evankeliumitekstissä minua puhuttelee vahvasti evankeliumin viimeinen lause. Se kuuluu vanhan käännöksen mukaan: ”Mutta hän lähti pois käyden heidän keskitsensä”. Se osoittaa majesteetillista käytöstä. Murhanhimoiset ihmiset jäivät jyrkänteen reunalle. Monelta varmaan loksahtivat leuvat ammolleen. Jeesus antoi meille esimerkin siitä, miten jaloon öljypuuhun oksastetun tulee käyttäytyä epäuskoisten ja riidanhaluisten ihmisten keskellä.

Rukoilemme, että Herra antaisi vielä armonaikaa Suomen kansalle. Ja itsellemme. Aamen.