Uskollisuus Jumalan lahjojen hoitamisessa

Matteus 25: 14-30
**********************

”Jokaiselle, jolla on, annetaan ja hänellä on oleva yltäkyllin, mutta jolla ei ole, otetaan pois sekin, mikä hänellä on.”(Matt. 25:29)

Rukous: ”Suo, että uskossa mä työni toimittaisin. Eläisin Sinussa ja siunaukses saisin. Suo uskollisesti, mun kaikki suorittaa, niin että nimesi, kiitoksen siitä saa.”(V.v.: 387:2)

Päivän evankeliumin aihe on kertomus Jumalan antamista lahjoista ja niiden hoitamisesta niin, että Jumala voi antaa hyvän palvelijan osan. Jokainen uskossa oleva toivoo, että matkan päättyessä Herra kutsuisi luokseen ja sanoisi: ”Hyvä sinä hyvä ja uskollinen palvelija. Vähässä sinä olit uskollinen, minä panen sinut paljon haltijaksi.”

Evankeliumi siis kertoo rikkaasta isännästä, joka matkusti muille maille. Hän antoi koko omaisuutensa palvelijoitten hoitoon. Palvelijoita oli kolme. Yhdelle hän antoi 5 leiviskää (talenttia), toiselle 2 ja kolmannelle yhden. Isäntä oli kuin opettaja, joka arvioi oppilaittensa kykyjä. Kahden kohdalla arvio meni nappiin, mutta kolmas joutui pimeyteen, missä on ”itku ja hammasten kiristys”. Nopeasti ajateltuna, tuossa saattoi piillä vääryys sitä yhtä kohtaan. Ei kuitenkaan. Jotenkin myötätunto on sen heikon puolella. Mutta kun kuulee hänen sanansa omasta herrastaan: ”Tiesin sinut kovaksi mieheksi, joka kokoaa sieltä, mihin et ole viskannut ja leikkaat sieltä, mihin et ole kylvänyt.” Sitten myötätunto vähenee.

Kaksi ensimmäistä saatuaan rahat kiirehtvät heti sijoittamaan ne korkeakorkoiselle tilille. He saivat isännälle suuren voiton. Heille isäntä sanoi kiitoksen sanat: ”Hyvä sinä hyvä ja uskollinen palvelija. Vähässä olit uskollinen, minä panen sinut paljon haltijaksi. Mene Herrasi iloon.”

Kolmas kaivoi rahat maahan, missä ne eivät kasvaneet korkoa. Hänelle isäntä sanoi: ”Sinä paha ja laiska palvelija. Sinä tiesit, että leikkaan sieltä, mihin en ole kylvänyt ja kokoan sieltä, mihin en ole viskannut. Ottakaa sen tähden leiviskä häneltä pois ja antakaa sille, jolla on kymmenen leiviskää”.

Vertauksen soveltaminen nykyaikaan vaatii paljon miettimistä. Tilanne helpottuu, jos ajattelemme niitä lahjoja eli kykyjä, joita Jumala on meille antanut. Lähtökohta on kiitollisuus Jumalalle terveistä aisteista, käsistä ja jaloista. Erityisen paljon kiitoksen aiheita tulee, kun olemme ystävien ja vanhempiemme taholtas aaneet tukea kasvattaa omaa ajattelukykyä, vahvaa itsetuntoa ja elävää uskoa. Olemme saaneet esikuvia siitä, miten tehdään rakkauden työtä yksinäisten, vammaisten ja riippuvaisten hyväksi. Olemme oppineet kiitollisuutta epäonnistumisten ja onnistumisten kautta. Uskon lahjana olemme saaneet toivon paremmasta maailmasta, missä asuu vanhurskaus ja rauha. Olemme oppineet kulkemaan kaitaa tietä kohti kirkasta päämäärää. Suurin lahja on rakkaus ja armo. Kun olemme ymmärtäneet, miten paljon olemme saaneet osaksemme rakkautta ja anteeksiantamusta, on sydämeemme mahtunut yhä enemmän niitä, joille olemme ”velkaa rakkaudessa”, kuten apostoli mainitsee.

Apostoli neuvoo nuorta oppipoikaaansa Timoteusta: ”Kilvoittele hyvä uskon kilvoitus. Tartu kiinni iankaikkiseen elämään, johon olet kutsuttu ja johon olet monen todistajan edessä tunnustautunut”. Me elämme iankaikkisen elämän toivossa. Siitä toivosta saamme joka päivä voimaa arjen keskellä.

Vanhan hengellisen laulun sanoin: ”Hän antaa maalliset tarpeheni, suurempi kuitenk´on autuuteni. Kun yli vaarojen mennä saan iäistä auttuutta nauttimaan.”. Aamen.