Yhteystiedot

Valma Luukka
Männistöntie 1
07500 Askola
valma.luukka(at)gmail.com

Kävijälaskuri

Käyntejä kotisivuilla:278575 kpl

Kirkastussunnuntai

Makus 9: 2-8
*****************

Hän laski oikean kätensä päälleni ja sanoi: ´Älä pelkää! Minä olen ensimmäinen ja viimeinen, iäti elävä. Minä olin kuollut, mutta nyt minä elän, elän aina ja ikuisesti. Minulla on kuoleman ja tuonelan avaimet.”(Ilm.:1: 18)

Rukous: ”Kirkasta, oi, Kristus meille ristinuhri Golgatan, josta meille langenneille loistaa sydän Jumalan. Uskon silmä kiinnitä aina kohti ristiä!”(V.301:1)

Kristuksen kirkastumisen päivän tekstit ovat vuoden kierrossa yksi parhaimmista muistutuksista siitä, miten uskovaisen ihmisen ajallinen matka päättyy. Mooses ja Elia todistavat evankeliumitekstissä siitä, että vanhurskasten maja on ikuinen ja kestävä olotila. Sinne me teemme matkaa kuka pitemmän kuka lyhyemmeän kaaren. Kun vuorikiipeilyssä askel lyhenee, lyhenee myös matka. Joka aamu tiedämme, että olemme lähempänä kirkkauden asuinsijoja. ”Kun on matkani määrä käyty, ilta joutunut, uuden aamunkoittoon silmäin avautuu. Silloin Jeesus on mua vastaan riemuin saapunut. Minut tervetulleeks´ kotiin toivottaa. Hänet haavoistansa tunnen, jotka tähteni Golgatalla sai./ Monet ystävät täältä menneet mua odottaa. Selvään muistan kun he jätti tämän maan. Tervetulleeksi Eedeniin he mua viittovat, mutta Jeesukseen mä aluks´ katson vaan….”

Kirkastusvuoren kertomus vahvistaa uskoamme. Meilläkin on ollut kirkastus-vuori-kokemuksia aina silloin, kun olemme saaneet ”armonvilahduksia”. Joskus lukiessamme Jumalan pyhää Sanaa, sieltä kuin oivalluksenomaisesti virtaa lohdutus ja rauha. Seurapuhe koskettaa joskus niin, että kirkas kyynel vierähtää poskipäihin. Lapsuudesta muistuu mieleen joku ”Piiparisen Iita”, joka kiipesi teltan mastoon ja samalla lausui: ”Herra Jeesus ole kiitetty!”, moneen kertaan. Suurista kiusauksista, puutteen ja pilkan keskeltä pitkien matkojen päästä seuroihin päässeet kokivat yhteentulemiset suurimpana esimakuna taivaan juhlaseuroista, jotka eivät milloinkaan lopu. Niissä tuntemisissa päätimme, me nuoretkin, että ”maksoi, mitä maksoi, taivaaseen tahdomme päästä.”. Nyt aikuisena olemme kokeneet sydämen liikuttumista myös Pyhän Ehtoollisen yhteydessä.

Ääni kuului pilvestä: ” Tämä on minun rakas Poikani, kuulkaa Häntä!” Korpivaelluksemme keskellä, kuivissa erämaissa opettelemme jatkuvasti myös huutamaan apua Jeesukselta, Hyvältä Paimenelta, joka vie virvoittavien vetten äärelle ja vihreille niityille omat pienet ja suuret määkivät lampaansa. Eikä Hän koskaan häpeä meitä, matkalla ryvettyneitä.

Epistolatekstissä apostoli Johannes Patmos-luodolla ollessaan näki kirkastetun Kristuksen oikeassa asemassaan Jumalan valtaistuimella. ”….Minä näin seitsemän kultaista lampunjalkaa ja niiden keskellä Ihmisen Pojan kaltaisen, pitkäliepeiseen viittaan puetun ja rinnan kohdalla kultaisella vyöllä vyötetyn. Ja Hänen päänsä ja hiuksensa olivat valkoiset niinkuin valkoinen villa, niinkuin lumi, ja Hänen silmänsä niinkuin tulen liekki…..”. Johannes kertoo myös ketkä olivat valtaistuimen ympärillä ylistämässä ja kiittämässä Jeesusta Hänen lunastustyöstään. Hekin olivat kaikki puettuina pitkiin valkoisiin vaatteisiin ja heidät oli koottu kaikista ilmansuunnista. Johanneksen mukaan heitä oli niin paljon , ettei kukaan pystynyt laskemaan, suuria ja pieniä ”Isän siunaamia”, maasta ostettuja.

Jeesus lähti opetuslastensa kanssa kirkastusvuorelta kohti Jerusalemia ”ristin tielle”. Meillekin on annettu kirkastusvuoren hetkiä, että jaksamme taivaltaa kohti Uutta Jerusalemia, missä matkavaatteet riisutaan ja päälle puetaan hääpuku, Jeesuksen verellä valkaistu. ”Hääsali siell´ on ihana, kauniisti rakennettu; kanteleet siellä kaikuvat, kullasta valmistetut./ Hurskasten kruunut loistavat, taivasten korkeudessa; ne Hengen tuuless´ välkkyvät suuressa kirkkaudessa.”

Tampereen asemapäällikkö A. Tapaninen kirjoitti viime vuosituhannen alkuvuosina: ”Vaan usein se pelko jo saavuttaa, jos mä uupunen matkalla, että saapuuko purteni milloinkaan sinne autuuden satamaan!/ Mutta uskolla, vaikkakin heikolla, riennän Golgatan lähteelle, missä pesty on pukuni puhtaaksi, vaikka oli niin saastainen./ Sillä kelpaan Ylkäni rinnalle, enkeleitten seurahan, missä laulan ja soittelen kantelein, Jumalalleni kiitosta.” Hänelle ja meille Jeesus sanoo: ”Älä pelkää” Minä olen ensimmäinen ja viimeinen.Minulla on kuoleman ja tuonelan avaimet.” Tässä uskossa: Aamen.