Yhteystiedot

Valma Luukka
Männistöntie 1
07500 Askola
valma.luukka(at)gmail.com

Kävijälaskuri

Käyntejä kotisivuilla:278594 kpl

Jumalan kansan koti-ikävä

Johannes 17:11-17
**********************

En minä rukoile, että ottaisit heidät pois maailmasta, vaan että sinä varjelisit heidät pahasta” (Joh. 17: 15; 1938)

Rukous: ”Mä ikävöitsen täältä, Sua Ylkä rakkahin, ah, koska saanen nähdä kirkkahat kasvosi./ Mä ikävöitsen täältä, kyynelten laaksosta. Ei kotini oo täällä, Sun luokses halajan./ Mä ikävöitsen täältä, tule jo noutamaan mua, rakas Isä, luokses, kotihin taivahan.”(Leonard Typpö)

Päivän otsikko on:”Jumalan kansan koti-ikävä”. Evankeliumiteksti Johanneksen mukaan on osa Jeeuksen jäähyväispuheesta tai kuten vanhat sanoivat :”Jeesuksen ylimmäispapillisesta rukouksesta” ennen kuolemaansa. Vapahtaja tuntuu olevan huolissaan omista opetuslapsistaan sekä meistä kaikista, jotka uskomme Häneen. Herra tietää, että maailmassa meillä on ahdistus uskomme tähden, mutta Hän toisaalla vakuuttaa: ”Olkaa turvallisella mielellä, sillä minä olen voittanut maailman.”

Vanhan Testamentin tekstissä on kohta, jota käytetään joskus jumalanpalveluksen synninpäästö-osassa: ”Sillä vuoret väistykööt ja kukkulat horjukoot, mutta minun armoni ei sinusta väisty, eikä rauhanliittoni horju, sanoo Herra, sinun armahtajasi” Ennen tätä lohdullista kohtaa Herra muistelee, että hän oli silmänräpäykseksi hyljännyt kansansa sen tottelemattomuuden vuoksi, mutta lupasi nyt koota kansansa jälleen ja armahtaa sen.

Päivän epistolateksti on yksi rakkaimmista raamatunkohdista, joten haluan laittaa sen kokonaan tähän saarnaani. Se on ote I Pietarinkirjeen alusta.:”Ylistetty olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä, joka suuren laupeutensa mukaan on uudestisynnyttänyt meidät elävään toivoon Jeesuksen Kristuksen kuolleista nousemisen kautta, turmeltumattomaan ja saastumattomaan ja katoamattomaan perintöön, joka taivaissa on säilytettynä teitä varten, jotka Jumalan voimasta uskon kautta varjellutte pelastukseen, joka on valmis ilmoitettavaksi viimeisenä aikana. Sentähden te riemuitsette, vaikka te nyt, jos se on tarpeellista, vähän aikaa kärsittekin murhetta moninaisissa kiusauksissa, että teidän uskonne kestäväisyys koetuksissa havaittaisiin paljoa kallisarvoisemmaksi kuin katoava kulta, joka kuitenkin tulessa koetellaan, ja koituisi kiitokseksi ja ylistykseksi ja kunniaksi Jeeuksen Kristuksen ilmestyessä. Häntä te rakastatte, vaikka ette ole Häntä nähneet, Häneen te uskotte, vaikka ette nyt Häntä näe, ja riemuitsette sanomattomalla ja kirkastuneella ilolla, sillä te saavutatte uskon päämäärän, sielujen pelastuksen.”(1938)

Psykologit sanoivat aikoinaan, että lapsen elämän väri muuttuu sellaiseksi millaiseksi äiti sen värittää. Jos äiti on lapsen herätessä iloinen ja hymyilee lapselle, hänestä tulee iloinen ja hymyilevä ihminen. Jos äiti on itkuinen ja surullinen silmistään lapsen herätessä, lapsestakin tulee melankolinen. Sodan jälkeen minunkin äitini ikävöi omaa, vasta rakennettua kotia Karjalan kauniissa ympäristössä, ja itki usein. Hän lauloi myös meitä uneen sekä hereille kauniilla äänellään surumielisillä kansansävelillä, joissa usein oli ikävän ilmaisua. Äitini lauloi mm. tuota rukousvirttä, joka on ylhäällä tässä saarnassa. Myös isä sisaruksineen halusivat kuulla laulua: ”Kotini on taivahassa, sinne täältä halajan...” Isä pyysi minua laulamaan tätä laulua kuolinvuoteellaan. Muistan myös, että isäni sisko Ida-täti pyysi 100-vuotissyntymäpäivänään, että laulaisin tämän laulun, koska hän jo kovasti halusi päästä lopulliseen kotiinsa, rauhan maalle. Mäntyrinteen vanhainkodissa Askolassa lauloin Kerttu-tädille hänen lempilauluaan: ”Rauhan maalle, ylähälle on mun haluni, poies täältä surun säältä, halaa henkeni.” Näitä toivomuksia on minulle esitetty kymmeniä kertoja käydessäni vanhempia ihmisiä tervehtimässä. Ikävä jostakin, vaikkapa menetetystä maallisesta kodista, puolisosta tai vaikkapa lapsuudenuskosta, siirtyy kitkatta ikäväksi taivaalliseen kotimaahan.

Jeesus sanoo selvästi jäähyväisrukouksessaan, että Jumalan lapset ovat vieraita tässsä maailmassa. Maailma ei meitä tunne, sillä olemme ”uudistisyntyneet katoamattomasta siemenestä”, Jumalan perillisiä, taivaan kansalaisia. Vierauden tunne on lisääntynyt katsellessa ja kuunnellessa nykymaailman menoa. Me kuitenkin teemme niinkuin Raamattu meitä neuvoo: rakennamme sitä kaupunkia, missä asumme. Rakastamme Jumalan meille antamaa isänmaata ja paikkaa, missä täällä rakennettu kotimme sijaitsee. ”Käsi aurassa, sydän taivaassa”, kuten vanha sanonta kuuluu. ”Tääll´ olen minä matkalla kuin lintu erämaassa, kuin lintu erämaassa.Vaan viimein taivaassa kiittää saan rakkahan isän helmass´, rakkahan Isän helmass´./Tässä toivossa aikani kulutan, sillä muutoin ois se pitkä,sillä muutoin ois se pitkä. Kuin täällä kylvää kyynelin, ne saa siellä ilolla niittää. Ne saa siellä ilolla niittää.” Tässä uskossa ja toivossa. Aamen.