Yhteystiedot

Valma Luukka
Männistöntie 1
07500 Askola
valma.luukka(at)gmail.com

Kävijälaskuri

Käyntejä kotisivuilla:284746 kpl

Ylösnousseen todistajia.

Johannes 21: 1-14
**********************

Herra varjelee yksinkertaiset; minä olin viheliäinen, mutta hän auttoi minua. Palaja, sieluni, takaisin lepoosi, sillä Herra on tehnyt sinulle hyvin. Sillä sinä olet pelastanut minun sieluni kuolemasta, minun silmäni kyynelistä, jalkani kompastumasta. Minä saan vaeltaa Herran kasvojen edessä, elävien maassa.”(Ps. 116: 6-9; 1938)

Rukous: ”Rakas Jeesus, armollinen, ilmesty vielä rannalle, kun on meidän soutaminen kiusausten järvellä./ Kun jo maassa väsyneinä usein täällä makaamme. Auta ylös uupuneita, saata lepoon henkemme.”(VSL:37:7-8)

Nyt jo vanhaksi tulleena on pakko myöntää, että Ylösnousseen todistajana oleminen on huomattavasti vaikeampaa kuin lapsena ja nuorena. Uskovaisen kodin lapsena oli aivan luonnollista kertoa koulussa opettajille ja tovereille uskomisen lahjasta. Kun Herra oli antanut vielä laulun lahjan, oli varsinkin ala-asteella joka lauantain yhteisellä tunnilla ilo laulaa Herran kansan lauluja. Virret ja Siionin Laulut olivat jo ennen syntymääni painuneet mieleen, kun äitini niitä ahkerasti viritteli kauniilla äänellään. Virsissä ja Hengellisissä lauluissa ennen uudistamisia oli vahva todistajan sanoma. Laulua kuuntelivat hekin, joilla ei ollut saarnan kuuntelemisen haluja.

Tämän päivän evankeliumi kertoo opetuslapsista ja Jeesuksesta Tiberiaan meren rannalla Jeesuksen ylösnousemuksen jälkeen. Simon Pietari ehdotti toisille oppilaille: ”Minä menen kalaan”. Siihen muut vastasivat, että hekin haluavat mukaan. Koko yö meni hukkaan, sillä kalaa ei tullut yhtään.

Aamulla Jeesus seisoi rannalla ja huusi kalastajille: ”Lapset, onko teillä mitään syötävää?” Oppilaaat vastasivat: ” Ei ole”. Jeesus neuvoi kalastajia: ”Heittäkää verkko oikealle puolelle venhettä niin saatte.” He heittivät verkon , mutta eivät jaksaneet vetää sitä ylös, sillä kaloja oli niin paljon. Tapahtumassa Johannes tunnisti kuka oli rannalla. Hän sanoi: ”Se on Herra!” Pietari innostui niin, että lähti uimaan kohti rantaa. Muut opetuslapset tulivat venheellä ja vetivät verkkoa perässään. Kun he tulivat rannalle, näkivät he hiilloksen ja kalaa pantuna sen päälle ja leipää. Jeesus pyysi tuomaan lisää kaloja pyydyksestä. Pietari meni veneeseen ja veti maalle verkon, jossa oli suuria kaloja, luvultaan 153.

Jeesus kutsui opetuslapsia einehtimään. Hän otti leivän ja antoi siitä heille, samoin kalaa. Näin Herra vielä ylösnousemuksensa jälkeen huolehti omistaan.

Päivän epistolateksti kertoo ensimmäisestä parannusihmeestä, jonka Pietari teki Jerusalemin temppelin pylväskäytävässä. Kun ihmiset ihmettelviät ja alkoivat kiitellä Pietaria hän vastasi: ”uskon kautta Jeesuksen nimeen on hänen nimensä vahvistanut tämän miehen, jonka te näette ja tunnette, ja usko, jonka Jeesus vaikuttaa, on hänelle antanut hänen jäsentensä terveyden teidän nähtenne.”(Apt. 3: 16; 1938) Sama arka mies, joka oli kieltänyt Herran ennen tämän ristiinnaulitsemista, oli saanut syntinsä anteeksi ja Pyhän Hengen voiman. Niin hän uskalsi suuren kansanjoukon edessä todistaa niin voimallisesti ja suoraan ihmisten sydämiin, että 3.000 miestä teki parannuksen ja otti kasteen. Siten syntyi elävä Jumalan seurakunta, joka lähti kaikkiin ilmansuuntiin viemään todistusta Jeesuksen ylösnousemisesta.

Jeesus lausui kerran sanat: ”Löytyneekö uskoa maan päältä, kun Ihmisen Poika tulee?” Monet meistä ”kalastajista” ihmettelemme nykyisin samaa, vaikka olemme itsekin väsyneitä ja kyvyttömiä tekemään Jumalan valtakunnan työtä. Onneksi meidän ei tarvitse erotella eläviä kaloja kuolleista, sillä enkelit tekevät sen työn ennen viimeistä tuomiota.

Nouse, sielu, riennä, mieli, kiittämähän Jeesusta! Aukee, suu, ja veisaa kieli, ihanalla laululla. Jeesuksesta veisaele, laupeuttaan ylistele.”(V.v.: 76:7) Amen.