Tehkää tie kuninkaalle.

Matteus 11: 11-19 tai Johannes 1: 35-37

”Ja sitä lujempi on meille nyt profeetallinen sana, ja te teette oikein, jos otatte siitä vaarin, niinkuin pimeässä paikassa loistavasta lampusta, kunnes päivä valkenee ja kointähti koittaa teidän sydämissänne, ja tietäkää ennen kaikkea se, ettei yksikään Raamatun profetia ole omin neuvoin selitettävissä; sillä ei koskaan ole mitään profetiaa tuotu esiin ihmisen tahdosta, vaan Pyhän Hengen johtamina ihmiset ovat puhuneet sen, minkä saivat Jumalalta.” (2.Piet. 1: 19-21; 1938)

Rukous: ”Suo meidän aina valvoa ja kestää uskossamme. Rohkaise heikot armolla, kun saavut auttajamme. Kun kohta huudon pauhina soi sydänyössä valtava: Nyt Ylkä häihin saapuu/ Sinua, Jeesus, kaipaamme ja taivaan ihanuutta. Ah, siellä kuivuu kyynele, veisaamme virttä uutta. Suo kestävyyttä kaikille, ja voimaa toivonvirteemme: Jo joudu, Herra Jeesus!” (V. 11: 3-4)

Matteuksen evankeliumin tekstikohta alkaa siitä, kun Jeesus kehuu, ettei vaimoista syntyneistä ole ketään suurempaa kuin Johannes Kastaja on, mutta kuitenkin pienin Jumalan valtakunnassa on suurempi kuin hän. Sitten Jeesus kuvailee aikansa ihmisiä, että he ovat lasten kaltaisia, jotka istuvat toreilla ja huutelevat toisilleen. Sitten tuli Johannes, josta profeetat ennustavat, että ennen Messiasta tulee Elias, joka raivaa tietä Herralle, mutta ihmiset ajattelivat hänestä, että hänessä on riivaaja. Sitten tuli Ihmisen Poika (Jeesus), hän söi ja joi, mutta ihmiset sanoivat: ”Katso syömäriä ja juomaria, publikaanien ja syntisten ystävää!” Näistä Jeesuksen sanoista huomaamme, että mitään aikaansaamattomilla, torilla istujilla on aina arvosteltavaa heissä, jotka jotakin saavat aikaan.

Johanneksen evankeliumin tekstissä lähestytään enemmän päivän otsikkoa. Siinä kerrotaan lyhyesti Johanneksen sormesta, joka osoittaaa Vapahtajaa sanoen: ”Katso, Jumalan Karitsa!” Tämän lyhyen ja kaiken kattavan puheen jälkeen Johanneksen kaksi oppilasta lähti seuraamaan Jeesusta. ”Jumalan Karitsa” kaiketi viittaa Vanhan Testamentin kertomukseen uskonisä Aabrahamista ja uhrilampaasta, joka oli hänen ainoa poikansa, jonka Saarai synnytti vanhoilla päivillään. Silloinen uhraamisvuori lienee ollut sama, missä Jeesus myöhemmin ristiinnaulittiin Jerusalemin lähellä.

Miten siis Johannes Kastaja toimi tienraivaajana? Hän kastoi Jordanilla ihmisiä ”parannuksen kasteella”. Ihmisten piti joutuin tehdä parannus, sillä ”kirves oli jo pantu puun juurelle”. Siksi, että vain katumukseen tullut ihminen voi katsoa Jumalan Karitsaan, joka ottaa pois ihmisen synnit. Ihmissuvun syntitaakka oli niin suuri, että Jumalan piti uhrata oma ainoa Poikansa syntiemme sovitukseksi.

Meidän aikamme on lähempänä Jeesuksen toista tulemista kuin koskaan ennen. Myös tien raivaaminen Jeesukselle on entistä vaikeampaa. Ihmiset ovat täynnä itseään ja kuvittelevat olevansa viisaampia kuin Jumala itse. He loukkaantuvat pienimmästäkin parannuksen teon vaatimuksesta. Voimme vain kuvitella, mitä tapahtuisi, jos Johannes tai Jeesus itse tänään puhuttelisivat ihmisiä kuten he silloin valtuutettuina Jumalan valtakunnan lähetteinä. Molemmat näet sanoivat fariseuksille ja lainvartijoille: ”Te kyykäärmeitten sikiöt, kuka teitä on neuvonut välttämään tulevaista vihaa!” Varmaan suljettaisiin kaikki somet ja suorat linjat.

Me tahdomme nostaa katseemme Jumalan Karitsaan tai tangon päähän nostettuun vaskikäärmeeseen, sillä me tahdomme nähdä kerran Vapahtajamme kasvoista kasvoihin. Me iloitsemme kaikista Johannes Kastajista ja muista tienraivaajista, jotka valmistavat meitä vastaanottamaan Jeesuksen, Pelastajamme ja syntiemme sovittajan. Me rukoilemme: ”Oi joudu Jeesus, sua odotan. Oi joudu, joudu ikikunniassas. Oi joudu sinuun hartaast´ uskallan. Oi joudu, anna ilo taivahassas.” Aamen.