Kärsimyksen sunnuntai

Johannes 11: 47-53
*******************

”Auta minut oikeuteeni, Jumala; ja aja minun asiani armotonta kansaa vastaan. Päästä minut kavalista ja vääristä ihmisistä/ Lähetä valkeutesi ja totuutesi. Ne minua lohduttakoot, viekööt minut sinun pyhälle vuorellesi, sinun asuntoihisi.” (Ps. 43: 1,3; 1938)

Rukous: ”Sun ristis olkoon ainoa, tienviittaajani matkalla, Ain aurinkona päivällä ja yöllä kuuna, tähtenä. / Se oikealle ohjatkoon, pois harhateiltä johtakoon, Maailma ettei eksytä, pois tyköäsi viehätä. / Se olkoon turva tuskissa, varustus vahva vaaroissa. Mun eläissäni iloni ja kuolleissakin turvani.”(V.v.:52: 10-12)

Tämän sunnuntain latinalainen nimi on: ”judica”. Se tarkoittaa: ”Auta minut oikeuteeni, Jumala.” Tästä päivästä alkaa ns. ”syvempi paasto”, jonka aikana keskitymme yhä enemmän lunastuksen historiaan; siihen työhön, joka Jumalan Karitsa, Jeesus Kristus, teki meidän syntisten vuoksi, uhratakseen itsensä, että me saisimme oikeuden tulla Isän tykö Hänen lapsinaan ja perillisinään.

Evankeliumi kertoo, että suuri neuvosto tästä päivästä lähtien, pari viikkoa ennen pääsiäistä teki päätöksen, että Jeesus on surmattava. Yksi syy siihen oli kateus, kun kirjanoppineet ja fariseukset pelkäsivät, että ”kaikki ihmiset juoksevat Jeesuksen perässä”. He alkoivat etsiä oikeudellista syytä, miksi Jeesus oli surmattava. Ylipappi Kaifas lausui ennustuksen, että Jeesus oli kuoleva kansan puolesta, eikä vain kansan, vaan kootakseen yhteen hajalla olevat Jumalan lapset.

Hebrealaiskirjeen kirjoittaja selittää epistolatekstissä, miten Jeesus, uhratessaan itsensä toimitti kertakaikkisen uhrin Jumalalle, joka vanhurskaudessaan vaatii ihmiskunnan syntien sovitusta. Siihen ei kelpaa kauristen tai oinasten veri, vaan täydellisen, viattoman hänen ainoan Poikansa veri. Tästä apostolit ja Vanha Testamentti ovat tienneet, että jo luomisessa Isä ja Poika tekivät sopimuksen, jossa Poika sanoi Isälle: ”Luo sinä niin minä lunastan!” Se oli jo silloin tiedossa, että alunperin hyväksi luotu ihminen oli lankeava syntiin ja moniin pahoihin tekoihin, jotka piti sovittaa Jumalan oikeudenmukaisen järjestyksen mukaisesti.

Lähtiessään takaisin Isänsä tykö Poika; suoritettuaan raskaan lunastustyön, jätti uskovaisilleen sovituksen viran. Siitä Paavali todistaa Korinttolaiskirjeessä: ”Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan, ja hän uskoi meille sovituksen sanan. Kristuksen puolesta me siis olemme lähettiläinä, ja Jumala kehoittaa meidän kauttamme. Me pyydämme Kristuksen puolesta: antakaa sovittaa itsenne Jumalan kanssa. Sen, joka ei synnistä tiennyt, hän meidän tähtemme teki synniksi, että me hänessä tulisimme Jumalan vanhurskaudeksi.”(II Kor. 5: 19-21; 1938)

Vertauskuva Uuden Testamentin tärkeimmästä uhrikuolemasta löytyy uskonisä Aabrahamin kertomuksesta. Hänen uskoaan Jumala koetteli , kun hänen vanhoilla päivillään syntynyt ainoa poikansa Iisak oli juuri saavuttanut miehuuden iän. Iisak oli kuuliainen isälleen ja alistui uhrattavaksi Moorian vuorelle rakennetun alttarin päällä. Joidenkin tutkimusten mukaan tuo vuori on samalla kohtaa kuin Jerusalemissa sijainnut Golgata. Aabraham ei kuitenkaan joutunut loppupeleissä uhraamaan poikaansa niinkuin Jumala teki 1500 vuotta myöhemmin. Uskovaisten esikuvana Aabraham kesti koetuksen niinkuin meidänkin tulisi kestää ja odottaa Jumalan apua ja voimaa kärsimyksissämme. Jumalan valitsema Uhrikaritsa on kuuliaisuuden esikuva. Jumala siunaa kuuliaiset lapsensa armolla ja anteeksiantamuksella vielä nytkin vuonna 20022 j.Kr. Aamen.