Yhteystiedot

Valma Luukka
Männistöntie 1
07500 Askola
valma.luukka(at)gmail.com

Kävijälaskuri

Käyntejä kotisivuilla:162633 kpl


Katoavat ja katoamattomat aarteet.

Luukas 12: 13-21
******************

”Älä pelkää, jos joku rikastuu, jos hänen talonsa koreus karttuu, sillä kuollessaan hän ei ota mitään mukaansa, eikä hänen komeutensa astu alas hänen jäljestänsä.” (1938: Ps. 49: 17-18)

Rukous: ”Siis kiitos, Herra laupias, nyt lakkaamatta aivan. Kun sinä meille sanassas osoitat tietä taivaan. Ken nyt on köyhä, rikas ken, sun sanas saatuansa, tään kalliin aarteen jokainen saa pitää omanansa.” (V.v.: 162:7)


Koulussa kirjoitimme joskus joulun alla taululle jouluun liittyviä sanoja. Kyllä niitä tuli sinne taulun täydeltä. Sitten aloimme purkaa pois tarpeettomia sanoja. Lopuksi jäi alle kymmenen jouluun ehdottomasti kuuluvaa nimikettä.

Samaa kirjoitusleikkiä voisimme kokeilla katoavista ja katoamattomista aarteista. Mitä asioita kuuluu elämäämme nyt, ja mitkä arvostamme ensimmäisiksi. Jälkimmäisiä ovat terveys, koti, vaatekerta, vanhemmat, sisarukset ja tarpeellinen määrä työtä, että voimme elättää itsemme ja perheemme. Näistä ensimmäisistäkin joudumme luopumaan. ”Alastomina tänne synnyimme ja alastomina täältä lähdemme”

Jeesus sanoo vuorisaarnassa, että ”siellä, missä on aarteesi, siellä on sydämesi”. Hän kehottaa sijoittamaan taivaaseen, ”missä eivät koi ja ruoste raiskaa, ja missä varkaat eivät murtaudu sisään eivätkä varasta.”

Opiskelijana ihmettelin, kun paras ystäväni sanoi lempilaulukseen Siionin Laulua: ”Vieras on meille tämä maa, ei pysyväist´ oo kotia, maailmass´ tässä turhassa me kaikki oomme vieraita.” Laulussa on tämän päivän tekstiin liittyviä säkeistöjä, mm: ”Niin köyhät kuin myös rikkahat, mahtavimmat hallitsijat, ne kaikki tuoni poies vie, kaikkein edess´ on kuolon tie / Mikä on turha kunnia tään katoovaisen maailman? Sen kaikki tahtois´ saavuttaa, min tuuli poies puhaltaa / On ihminen kuin ruoho vaan, ja pysyväistä oloaan hän ei voi täällä rakentaa, sen murtaa rikki kuolema. / Ei koreus, kultas, hopeas, voi seurata sua kuolemass´. Ne kaikki sulta tänne jää, kuule se rakas ystävä.”(Gustaf Skinnari)

Oma vanha äitini, joka joutui viimeisinä kuukausinaan halvauksen vuoksi olemaan vanhainkodissa, sanoi jossakin yhdeydessä. ”Kyll mie kaikest muust luovun, mut uskostai mie en luovu.”. Ne kolme aarretta, mistä Paavali kirjoittaa ovat : ”Niin pysyvät nämä kolme: usko, toivo ja rakkaus, mutta suurin niistä on rakkaus.” Hän kirjoittaa Jumalan rakkaudesta (agapee), joka on iankaikkinen ja kantaa yli kuoleman virran. Toivo on Raamatun mukaan ”sielun ankkuri”, joka on kiinnitetty rauhan valkamaan. Usko on Jumalan lahja, joka vastaanotetaan evankeliumin sanan kautta. Usko syntyy Pyhän Hengen vaikutuksesta syntien anteeksisaamisen kautta.

Päivän evankeliumissa Jeesus kertoo miehestä, joka oli saanut niin suuren sadon, että se ei mahtunut vanhoihin aittoihin. Hän ahnehti yhä isompia varastoja. Jumala kuitenkin päätti toisin. Hän otti miehen omiin aittoihinsa samana yönä. Siionin laulaja jatkaa: ”Kuink´sielus kalliin laita on? Onk´ puettu vai alaston, Nyt pian sua kohtaapi se Ylimmäinen Tuomari!”

Tämänkin ajan myrskytuulissa on hyvä pohtia, mitä jää muistoksi lapsille ja omaisille, ja mitä jää omaan käteen, kun kutsu tulee omalle kohdalle. Väinö Havas kirjoitti: ”Perinnöksesi poikani annan tyhjät taskut ja isänmaan, kalasaunani välkkyvän rannan, pyhän uskoni Jumalaan.”.

Mekin haluamme kulkea rehellistä tietä köyhinä, mitään omistamatta kohti viimeistä porttia. Aamen.