Pyhä perhe
Luukas 2: 33-40
*******************

”Jumala, sinä olit opastajani jo kun olin nuori, ja tähän päivään asti olen saanut kertoa ihmeitäsi. Kun nyt olen vanha ja harmaapäinen, älä hylkää minua, Jumala” (Ps. 71: 17-18)

Rukous: ”Jos elän vanhaksi, mua silloinkin sä kanna. Mun heikon sauvaksi sun kätes vahva anna. Suo kunnialla myös hiuskarvain harmeta. Sä täytä hyvä työs eloni ehtoolla.” (V.v.:387: 3)

Monissa paikoissa odotetaan pappeja tai tavallisia uskon sisaria ja veljiä käymään sairasvuoteitten tai erilaisten juhlien ohjelman suorittajiksi. Kaikkein eniten odotetaan vanhainkodeissa ihmisiä, jotka vahvistaisivat odottajien heikkoa uskoa ja laulaisivat tuttuja hengellisiä lauluja. Monet odottajat toivovat myös, että heitä rohkaistaisiin kuoleman lähestyessä. Muistan kun aloitin hartauskäynnit Puotilan vanhainkodin juhlasaleissa siihen aikaan kun äitini oli siellä. Johtaja neuvoi, että pitäisi tuoda esille pehmeitä arvoja, puhua enkeleistä, jotka ovat lähellä yksinäisiä vanhuksia ja mielellään lohduttaa heitä. Esikunta (sairaanhoitajat) pyysivät myös, etten puhuisi vanhuksille kuolemasta. No, minä tein kuten koulussakin, eli kysyin vanhuksilta itseltään, mistä he toivoisivat minun puhuvan, niin vielä puhekykyiset vanhukset yhteen ääneen toivoivat, että puhuisin kuolemasta. Monet pelkäsivät lähestyvää eroa tästä elämästä.

Kodeissa hoidettiin ennen omat vanhukset. Koti oli eri sukupolvien kohtaamispaikka. Kodissa saivat elää myös erilaiset ihmiset, jopa syntymästään kehitysvammaiset ja sairaat.

Koti on pyhä ja siellä asuva perhe on pyhä. Aviolitto on Jumalan siunaama yhteiselämän muoto. Lapset jotka syntyvät Jumalan siunaamassa kodissa, ovat Jumalan lahjoja. Heidät liitetään pyhässä kasteessa Kristuksen perheväkeen, joten jokainen perhe jäsenineen on pyhä, jos siellä noudatetaan Jumalan käskyjä ja kasvatetaan lapsia ja toisiaan rukouksen hengessä ja armon sekä anteeksiantamuksen ilmapiirissä.

Koti on myös turvapaikka kylmän ja pahan maailman keskellä. Kun äiti ja isä rakastavat toisiaan ja lapsiaan sekä mahdollisesti myös vanhempaa sukupolvea, on kiitoksen aihetta monella tavalla. Perheet ovat isomman kodin eli isänmaan peruspilareita. Onnelliset kodit muodostavat onnellisia yhteisöjä.

Päivän tekstissä puhutaan kuitenkin siitä perhemallista, jonka jäsenet olivat Maria, Joosef ja Jeesus-lapsi. Kaksi Jerusalemin temppelissä oleskelevaa vanhusta, Simeon ja Hanna tunsivat Jeesus-lapsen maailman pelastajaksi, Vanhan Testamentin ennustamaksi Messiaaksi. He ylistivät Jumalaa nähdessään lapsen. Simeon nosti lapsen käsivarsilleen ja koki, että hänen unelmansa oli saanut täyttymyksen ja nyt hän olisi valmis siitymään ajasta ikuisuuteen. Hanna ylisti Jumalaa ja kierrätti ilosanomaa Jerusalemin lunastuksesta tarkoittaen Jeesuksen tulevia tekoja.

Muistan täällä omassa seurakunnassani erään lähes sata-vuotiaan uskovaisen naisen, joka pyysi joka kerta laulamaan virttä: ”Oi Isä, vanhuudessa mua älä unhoita. Voimani vaipuessa mua auta heikkoa. Jo elon aamuna mun olit turvana. Nyt astun horjuvasti, mua auta heikkoa.” Hän janosi evankeliumia Jeesuksen veressä. Toiselle hyvin vanhalle kävin Porvoon sairaalassa yöllä 2-3 välillä viemässä ehtoollista. Hän halusi, että laulaisin virren: ”Muista Jeesus minua...” Hän nukkui virttä laulettaessa ikiuneen tasan kello 3 yöllä.

Onneksi tänä aikana on säilytetty joitakin rakkaita virsiä ja lauluja, jotka lohduttavat enemmän kuin mikään puhe. Me tämän ajan ihmiset tarvitsemme ennen muuta Jumalan sanan lohdutusta ja tietoa Jumalan rakkaudesta myös itseämme kohtaan, heikkoina, vajavaisina ja ”laitimmaisen tuntoisina”. Onneksi Jumalan armo riittää jokaiselle anovalle. Aamen.