Usko ja epäusko.

Markus 2:1-2
****************

”Abram uskoi Herran lupaukseen, ja Herra katsoi hänet vanhurskaaksi.”(1992) - ”Abram uskoi Herraan, ja Herra luki sen hänelle vanhurkaudeksi.” (1938) (I Moos. 15:6) – Vanhassa puhutaan ”uskon vanhurskaudesta” ja uudessa henkilön vanhurskauttamisesta. Eri asia.

Rukous: ”Suo Herra armos loistaa, Sun istuimeltasi, ja vedä valollasi mua valkeuteesi. Pois poista epäusko, ja ole aamurusko mun sydämelleni.” (V. 539: 3)

Päivän tekstit kertovat, mitä usko saa aikaan ihmisessä. Vanhan Testamentin teksti kertoo ”Uskon Isä Aabrahamista”. Kertauksen vuoksi mainitsen, että Patriarkka oli tehnyt pitkän matkan Mesopotamiasta Jumalan lupauksen varassa. Hänetkin valtasi epäusko, kun Jumala ei ollut antanut hänelle ja Saaralle lapsia. Omaisuutta Herra oli hänelle siunannut paljonkin, mutta ei ketään, kenelle sen omaisuuden olisi antanut. Hän säilytti kuitenkin puhevälit Jumalan kanssa, ja päivän tekstissä melkein syytti Jumalaa siitä, että oli lapseton. - Sitten kun Jumala käski hänen katsoa taivaalle ja lukea tähdet, hän alkoi aavistella, mitä tapahtuisi . Kun lupaus lapsesta alkoi toteutua, tuleva äiti Saara nauroi. Sen vuoksi pojan nimeksi tuli Iisak, joka siis merkitsee suomeksi: ”Hän nauroi”. Jumalalle on kaikki mahdollista. Se nähtiin sitten myöhemmin monessa kohdin Raamatun historian vaiheissa.

Aabraham oli siis vanhurskas uskosta. Roomalaiskirjeen professori Martti Luther koki v. 1512 tutkiessaan luentoa varten kirjettä saman ihmeen. ”Vanhurskas on elävä uskosta”. Hänelle kirkastui äkisti, että ihmistä ei vanhurskautetakaan tekojen mukaan, vaan armosta, ansiotta, uskon kautta. Lutherista tuli paavalilainen. Sen jälkeen siinä kirkossa, joka sai nimen Lutherilta, opetettiin neljäsataa vuotta tätä arvokasta vanhurskauttamisoppia, kunnes hajaantuminen alkoi 1900-luvun lopulla. Se on surullinen asia, josta tässä saarnassa ei ole tarvis enempää kerrata.

Evankeliumissa kerrotaan neljästä uskovaisesta miehestä, jotka kantoivat halvaaantunutta ihmistä Jeesuksen eteen. Heidän oli pakko purkaa israelilaisen talon katosta pala, että saivat laskettua sairaan Jeesuksen eteen. Jeesus herätti sairaassa ensin uskon antamalla hänelle synnit anteeksi. Sitä väki kovasti ihmetteli. Epäusko näet sitoo ihmisen ja lamaannuttaa toivon. ”Epäusko on kaikkien syntien äiti.” Sen vuoksi vielä nytkin saarnataan uskovaisissa piireissä, että epäuskosta pitää tehdä parannus. Tai oikeastaan, että epäuskosta pääsee vapaaksi uskomalla synnit anteeksi. Anteeksiantamuksen evankeliumi aiheuttaa yleensä sen, että vapahdettu syntinen alkaa elää uutta elämää, kiittäen ja ylistäen Jumalaa.

Joskus olen kuullut sanottavan, että kun Jumala rakentaa kirkon, tekee piru siihen heti viereen kappelin. Jeesuksen ihmetekoja olivat aina arvostelemassa itsehurskaat oppineet. Jeesus ei heille suuttunut, vaan asetti vastakysymyksen. Kumpi on helpompaa, sanoa: ”Sinun syntisi annetaan sinulle anteeksi - vai ´ota vuoteesi ja kävele´?”. Vastauksen arvaamme. Osoittaakseen omavanhurskauden vaatetta kantaville jumalallisen olemuksensa, Jeesus käski nyt halvatulle : ”nouse, ota vuoteesi ja mene kotiisi”. Ihmettelemistä riitti taas sekä uskovalle että epäuskoiselle seuraväelle.

Me tämän ajan lapset voimme kantaa toisiamme Jumalan eteen ”uskon rukouksella”. Evankeliumin kertomus on esikuva, jota kaikkina aikoina on seurattu. Jumala voi parantaa ja armahtaa kenet tahtoo. Mutta me voimme osaltamme olla Jumalan työtovereita, ”hanslankareita”, kuten eräs edesmennyt ystävä itseään nimitti. Saamme iloita jokaisesta, joka pääsee synnin siteistä ”Jumalan lasten vapauteen.” Aamen