Kutsu Jumalan valtakuntaan

Luukas 14: 16-24
*********************

”Nöyrät sinä pelastat, mutta ylpeiden katseen painat alas.”(Ps. 18: 28)

Rukous: ”Vielä Herra kutsut meitä. Vielä sanaas saarnataan. Vielä vyötät väsyneitä, vielä muistat heikot maan. Siitä kiitos sinulle, Jumalamme, Isämme, Poika sekä Henki Pyhä, nyt ja iäisesti yhä.” (V. 174: 1)

Tänään tuntuisi olevan sopiva päivä aiheelle: ”Kutsu Jumalan valtakuntaan.” Siksi, että valtakunnalliset suviseurat ja evankeliumijuhlat keräävät yhteensä ainakin 100.000 suomalaista tämän kutsun kohteeksi. Ne ihmiset, jotka ovat tulleet näihin suuriin juhlaseuroihin, ovat jo varmaan ottaneet kutsun vastaan. He ovat niitä onnellisia, jotka pääsevät Taivaallisiin seuroihin, Isämme istuimen eteen. Ilmestyskirjan mukaan heitä on lukematon joukko, joka laulaa kiitosvirttä Karitsalle siiitä, että saavat olla osallisia iankaikkisesta elämästä. Siellä Isä itse pyyhkii kaikki kyyneleeet perille päässeitten silmistä, eikä ole enää kuolemaa eikä kipua. He ovat voittaneet Karitsan veren kautta.

Nyt mitataan vielä ”armonaikaa”. Kukaan ei kuitenkaan voi tietää, milloin armonaika päättyy. Johannes saarnasi parannusta ja sanoi: ”Jo on kirves pantu puun juurelle, jokainen puu, joka ei tee hyvää hedelmää, hakataan pois ja poltetaan sammumattomassa tulessa.” Joka tapauksessa pitkin Raamattua on kehotuksia, että heti kun kuulee Jumalan kutsun, pitäisi kiirehtiä parannuksen tekoon, sillä voi olla, ettei toista kutsua tule. Tekstin mukaan ne, jotka ovat kerran kuulleet Jumalan kutsun, eivätkä ota sitä vastaan, eivät pääse pitopöytään taivaassa.

Tekstimme kertoo, että ihmisillä on paljon esteitä. Ajallisen elämän onnistuminen, ystävät ja työtoverit sekä yleinen helppo elämä sinänsä voivat olla esteitä kutsun vastaanottamiselle. Tämän päivän teksti esittelee näitä verukkeita: ”Olen ostanut pellon”, ”Ostin viisi härkäparia”, ja ”Olen juuri mennyt naimisiin”. Toisin sanoen: Kiintymys ajallisiin rikkauksiin, tavaroihin ja ystäviin voi olla yksi suuri este.

Henkisiä esteitä ovat pelot. Jotkut pelkäävät, että jäävät yksin, jos lähtevät seuraamaan Jeesusta. He ovat kuulleet, että sellaista on tapahtunut. Jopa perhekin voi katkaista välit uskoon tulon jälkeen. Muistan erään nuoren tapauksen. Perheen tytär tuli uskoon rippikoulussa eikä halunnut mennä tanssiaisiin uskoontulon jälkeen. Perhe oli sanonut irti tuttavuuden tällaisen ”hulluksi tulleen” lapsensa kanssa. He pelkäsivät, että tyttö ei pääsisi naimisiin tästä syystä. Uskovaiset ovat kuitenkin avioliittomarkkinoilla erittäin kysyttyä tavaraa. Niinpä tämäkin nuori nainen pääsi pian komean nuoren uskovaisen veljen kanssa avioon.

Suurin este on oma minä. Jossain vaiheessa ihminen saattaa luulla, että hän on vapaa silloin kun noudattaa omaa tahtoaan.Oman tahdon tie on kuitenkin monasti vienyt ihmisen täydelliseen umpikujaan, jopa itsemurhiin. Jumalan kutsu on sitten kelvannut monelle haaksirikkoiselle ennen kuin on myöhäistä.

Jumalan kutsun vastaanottaneet ovat valtaosin olleet iloisia ja tyytyväisiä, kun rauha on lasekutunut omaantuntoon ja vahvistanut itsetunnonkin. Ei ole enää tarvinnut miettiä, mitä ihmiset sanovat. Jumalan omat ovat onnellisia täällä ja sitten kun täydellisyys alkaa.

Lopuksi voimme yhtyä moneen hengelliseen lauluun, joissa ylistetään sitä, että on saanut oppia kulkemaan Jeesuksen askelissa. On oppinut rakastamaan muitakin kuin omaa itseään. On myös oppinut karttamaan asioita, jotka tekevät omantunnon sairaaksi ja kipeäksi. Laulun tekijä rukoilee: ”Tietäs, Herra, tahdon käydä. Omat tieni jättää pois. Vaikka ruusuin, ohdakkeinkin kylvetty sun tiesi ois. Sillä ohdakkeetkin tielläs kerran ruusuiks puhkeaa, mutta oman tieni ruusut, orjantappuroiksi saa.”(Lina Sandell; v. Hl & W. 210: 1)

Jumalan armokutsun vastaanottaneet saavat Jumalan lapsen arvonimen ja voittajien seppeleen Jeesuksen luona. Aamen.