Usko ja epäusko.

Johannes 7:40-52

************************

”Mutta Jumala itse vahvistaa meitä ja teitä uskossamme Kristukseen, Voideltuun; ja on myös antanut meille voitelunsa: Hän on painanut meihin sinettinsä ja antanut meidän sydämiimme vakuudeksi Hengen.”(2.Kor. 1:22)

Rukous: ”Suo, Herra, armos loistaa Sun istuimeltasi. Ja vedä valollasi mua valkeuteesi. Pois poista epäusko, ja ole aamurusko, mun sydämelleni” (V. 539: 3)

Tänään, ”uskon ja epäuskon” sunnuntaina menemme syvälle kristinuskon peruskäsitteisiin. Ilman uskoa näet emme voi kelvata Jumalalle. Epäuskon seurauksena taas olemme joutuneet jo ihmiskunnan alkutaipaleella ulos onnellisuuden paratiisista, Eedenistä. Ensimmäiset ihmiset saivat luvan käyttää luomakunnan aarteistoa hyväkseen, viljellä ja vartioida maata; sillä rajoituksella, että heidän tuli luottaa Jumalan sanaan eikä mennä ottamaan hedelmää ”elämän puusta”. Sielunvihollinen, joka oli pukeutunut käärmeeksi, sai kuitenkin käännettyä ihmiset epäuskoon ja rikkomaan kuuliaisuuden lupauksensa. Sen jälkeen kaikki Aadamin ja Eevan jälkeläiset ovat olleet syntisiä. Tästä syystä apostoli sanoo ateenalaisille ja meillekin: ”Jumala on sietänyt näitä  tietämättömyyden aikoja, mutta nyt Hän tekee tiettäväksi, että kaikkien ihmisten on kaikkialla tehtävä parannus.”

Käärmeestä puheenollen, tämän päivän Vanhan Testamentin tekstissä kerrotaan, että kansan kiukuttelun ja napinan jälkeen, korpivaelluksella kohti luvattua maata, Jumala lähetti kansan keskelle myrkkykäärmeitä, jotka tappoivat suuren osan napinoinutta väkeä. Mooses sitten hädissään alkoi anoa kansalle armoa, niinkuin monesti ennenkin ja tämän jälkeen. Jumala käski tehdä vaskesta käärmeen, joka ripustettaisiin tangon kärkeen. Hän lupasi, että jokainen, joka katsoo tuota vaskikäärmettä pelastuu kuolemalta. Ymmärrettävästi tuo vaati järjetöntä uskoa. Ne, jotka uskoivat voittivat elämän. Kristityt ymmärtävät nyt, että vaskikäärme oli vertauskuva Jeesuksesta, joka ripustettiin ristille. Kaikki epäuskon käärmeen puremat, jotka uskossa katsovat ristinpuulla riippuvaan Jumalan Karitsaan, voittavat iankaikkisen elämän. Eikä kenelläkään ole kuoleman hetkellä muuta turvaa kuin katsoa, ja avuksi huutaa Jeesusta, kuoleman voittanutta Jumalaa.

Sielujen vihollinen on juonikas, tuhanten juonten mestari. Hän on myös valheen isä. Valehtelemalla hän yritti saada Jeesuksenkin ansaan erämaan paaston aikana. Jeesus osasi vastata hänelle Jumalan sanalla. Nykyisin ihmiset eivät tunne hyvin Jumalan sanaa, he eivät etsi vastauksia elämänsä kysymyksiin Raamatusta. Epäuskon saarnamiehillä on paljon tarttumapintaa nykyihmisissä. Kouluissakaan ei enää käydä läpi Jumalan sanan neuvoja kuten aikaisempina vuosisatoina. Ihminen uskoo itseensä, mutta Jumala on häneltä kadoksissa. Jossakin yhteydessä aikaamme kutsutaan ”isättömien maailmaksi”. Isättömien maailma on turvaton, koska jumalaton ihminen on susi toiselle. Hän on katumaton ja pakenee vastuuta.

Viimeisinä aikoina on juuri tällaista: jos me avoimesti tunnustamme Jeesuksen Herraksi ja myös omaksi Herraksemme, kuten Luther toisen uskon kappaleen selityksen alussa: ”Minä uskon, että Jeesus Kristus, totinen Jumala, Isästä iankaikkisuudessa syntynyt, on minun Herrani,”, me joudumme usein pilkatuksi, kuten fariseukset aikanaan pilkkasivat Jeesuksen seuraajia ja puolustajia: ”Oletteko tekin antaneet eksyttää itsenne?” 

Jumalan Hengen uudestisynnyttämät Jumalan lapset uskovat täydestä sydämestään Pelastajaansa ja Vapahtajaansa Jeesukseen. Pyhä Henki on synnyttänyt meissä uskon ja karkoittanut pois epäuskon. Se on aina ihme. Jos meillä on oikea usko, meillä on myös ilo ja pelastusvarmuus sydämessämme. Emme vaihda enää milloinkaan epäuskon tilaan. Pitäydymme kiinni Jumalan lupauksissa. Hän ei hylkää. ”Katselemme Golgatalle päin, kun Jeesus huutelee: ´On lasten velka maksettu ja kaikki on täytetty.´” Vaikka meitä sanotaan hulluiksi, kun uskomme vaskikäärmeen voimaan, tiedämme, että Jumala vastaa sanastaan: ”Uskon perustus on jo laskettu, eikä muuta perustusta ole kuin Jeesus Kristus, aa ja oo, alku ja loppu. Aamen.