Taivaan kansalaisena maailmassa.

Johannes 15: 10-17

**********************

”Jumala on suurempi kuin sydämemme ja tietää kaikki”(I Joh. 3:19)

Rukous: ”Jumala, anna Henkesi. Sen lahjan lupas Poikasi, rukoileville tuoda. Me pyydämme nyt Sulta siis, Sä, että Henkes uskoviis, tahtoisit, Herra, suoda. / Jumalan Hengen avulla saan taivaan tietä kulkea, kun kuljettaa Hän meitä. Tää Hänen viittaamansa tie,  se  sielun taivaan iloon vie, jos viekin vaivain teitä”. (V.v. 101: 1,3)

Meitä on muutamia, jotka olemme koko elämämme ajan tunteneet, että olemme ”vieraat ja muukalaiset” tämän maan päällä ja varsinkin tässä ajassa. Se johtunee siitä, että olemme jo äidin kohdussa kuulleet äitimme ikävän taivaan kotiin. Omalla kohdallani ymmärrän sen siitäkin, etttä äiti ja isäkin olivat ”saaneet parannuksen armon”  sellaiseen herätysliikkeeseen, joka oli outo niillä paikkakunnilla missä asuimme. Tuon uskon tähden saimme jo lapsina kokea eräänlaista ”vainoa” ja nimittelyä uskomme tähden. Herkkä lapsi puolusti maailman keskellä vanhempiensa arvoja ja sai kärsiä yksinäisyyttä toverien keskellä. Kaipuu taivaan kotiin ja ”oikeaan isänmaahan” voimistui iän myötä ja säilyi sydämeen kirjoitettuna lakina. Herätysliikkeen hengelliset laulut vahvistuvat päässä vanhuuteen laskeutuessa yhä kirkkaammin. Ajallinen ilo ja maalliset huvitukset eivät ole koskaan tulleet mieleenkään, kun sielu ikävöi ”sitä päivää, jolloin Ylkä ilmestyypi kunniansa voimalla”.

Mitä tällainen ihminen tekee tässä maailmassa? Emme toki halua olla kenenkään ”ilonpilaajia”. Emme. Kuulen itsenikin sanovan usein ääneen: ”jokainen saa kannattaa omia arvojaan, minulla on nämä”. Isänikin toisti usein tätä neuvoa: ”Jos joku tahtoo olla oikeassa, anna hänen olla, ajattele sinä omilla aivoillasi!”. Niin kasvoimme itsenäisiksi ”taivaan kansalaisiksi maailmassa”.

Jumalan lasten tehtävä on levittää ilosanomaa, evankeliumia Jeesuksesta. Olemme ilosanoman kantajia, kuten Jesaja sanoo: ”Kuinka suloiset ovat vuorilla ilosanoman tuojan jalat!” Tämän sunnuntain keskeinen sanoma on, että meidän tehtävämme on rakkauden kautta voittaa ihmisiä Jumalan valtakuntaan. Rakkaus on Jumalan lahja. Se on kärsivällinen ja lempeä. Tähän maailmaan kiintyneet ihmiset eivät helposti ota vastaan saarnaamme, mutta he lukevat elämäämme. Jos me kristityt kaikki rakastaisimme toisiamme, kuinka paljon suurempi olisi evankeliumin voima verrattuna tähän, että kristityt kiistelevät oikeassaolemisesta. Tämä lähtökohta olisi parempi: Me kaikki olemme väärässä Jumalan edessä. Jokaisessa on jotakin valuvikaa, joten se ainut voima, joka voi meidät pelastaa on Jumalan armo ja rakkaus.

V. 1790 ilmestyneessä ”Zions sånger” laulukirjassa on ihana laulu, joka kirkastaa tätä asiaa. Sen suomennetut sanat ovat: ”O armo ja rakkaus suur, jolla Jeesus meit taluttaa juur. Hän neuvoillaan opastaa uskoviaan, jotka kulkijat vieraan on maan……/ Juuri armosta tulee se vaan, että sielut tiellä matkustaissaan myös joutuvat yhteen ja yhdessä näin saa kulkea Siioniin päin. Tässä toisiaan hoitaa kun väsymys voittaa, ja huutaa: jo raukka nyt jäin. Niin Siionin retkill, näillä valmistushetkill saa elää, ihastua muistakin viel, jotka kulkevat samalla tiell. Tässä usiasti näkee niin harrast hääväkee, että oikein on iloinen miel.”

Uskonnoissa ja herätysliikkeissä on yleensä yhdistävä tekijä. Jeesukeen uskovilla on yhteinen Pyhä Henki. Se vaikuttaa tuon, että pystymme rakastamaan ja hoivaamaan yhteisön heikkoja ja uskossa uupuvia matkamiehiä. Emme ole yksin, vaan olemme oksia viinipuussa, jossa virtaa elävä voiman neste, (dynamis). Me kannamme uskon ja Hengen hedelmiä, joista suurin ja tärkein on rakkaus. 

Jos meiltä puuttuu rakkautta, saamme anoa  sitä Isältä, joka antaa meille soimaamatta hyviä lahjoja, kun anomme niitä Jeesuksen nimessä. ”Armon voima meitä kantaa, kunnes pääsemme taivaaseen.” Aamen.