16. sunnuntai helluntaista

Martta ja Maria
Luukas 10: 38-42
***********************

”Lakatkaa te huolehtimasta! Tietäkää, että minä olen Jumala” (Ps. 46:11)

Rukous: ”Opetuslasna kouluusi, sun sanas kuuloon auta, Suo mulle tosi hartaus, Marian anna sydän. Ett hyvän osan valitsen ja istun jalkais juureen; ja harjoitukseen panen sen, min sinun suustas kuulen” (Vvk. 210: 2)

Olen nuorena istunut ahkerasti seuroissa. Niissä oli paljon maallikkosaarnaajia, jotka tulivat puhujapönttöön valmistautumatta. He uskoivat, että Pyhä Henki antaa heille puhuttavaa. Tottahan se on, että parhaimmat puheet tulevatkin ex tempore, esim. syntymäpäivillä ja vanhusten hartauksissa, missä pidetään lyhyitä puheita tietyille ihmisille, joita on katsottava puheen aikana silmiin, että näkee ymmärtävätkö he hyvän tarkoituksemme julistaa ilosanomaa Jeesuksesta heidän hyväkseen.

Jumalanpalvelus- ja seurasaarna on yleensä sidottu johonkin Raamatun tekstiin. Noissa valmistamattomissa saarnoissa tulee usein toistoa ja ajatus ei pysy koossa, ei aina tekstissäkään. Itse en menisi saarnastuoliin valmistamatta. Vanhan opetuksen mukaan teksti pitää lukea maanantaina ja miettiä sen sanomaa nykyaikaan ja rukoilla ahkerasti seuraavan pyhän sanomaa.

Martan ja Marian teksti on hyvin suosittu seurateksti. Siitä olen kuullut monia tulkintoja. Monet miespuhujat puoltavat Mariaa, ja jotkut jopa pistävät Martan helvettiin. Kerran Pohjois-Suomen monipäiväisissä seuroissa puhuja lähetti Martan kadotukseen, jolloin keittiössä toimiva sisarjoukko päätti tulla istumaan seurapenkkeihin, ja jätti puhujat ilman ruokaa. Eipä kulunut kauan kun Martta haettiin pois kadotuksesta. Ja tämäkin tarina on totta.

Meissä kaikissa on sekä Marttaa että Mariaa. Meissä kaikissa on henki, sielu ja ruumis. Tärkein on tietysti henki. Me tarvitsemme hengen ravintoa Jumalan Sanasta. Siksi meillä on lepopäivä, jonka keskeinen osa on hiljentyminen Jumalan Sanan ääressä. Siitä saamme voimaa arjen askareisiin. Siitä saamme myös voiman elämänmyönteiseen asenteeseen itseämme ja läheisiämme kohtaan. Alituinen uurastaminen ajallisissa askareissa näivettää sekä hengen, että sielun. Kun ensimmäisen vuosikerran tekstissä Jeesus kehotti katsomaan kedon kukkia ja taivaan lintuja kantamatta huolta huomisesta, hän korosti myös luomakunnan kauneuden näkemistä. Se rentouttaa sielumme. Ihminen on terve, kun henki, sielu ja ruumis saavat kukin ravintonsa.

Mitä sitten tarkoittaa tuo sana: ”Yksi on tarpeellista, Maria on valinnut hyvän osan, eikä sitä oteta häneltä pois”. Yksi selitystapa oli muuan Israelin asiantuntijalla. Hän sanoi, että yleensä Israelissa arvovieraille laitettiin monia ruokia. Yhden nälän poistamiseksi tarvitaan vaan yksi ruokalaji. Suomessakin on puhuttu ”seitsemästä sortista”. Emännät kilpailevat jopa seurakunnan kinkeri- ja muilla tilaisuuksilla monista herkuista. Se on johtanut siihen, että varattomat perheet eivät uskalla pitää seuroja kotonaan. Oma kirkkoherrani määräsi aikanaan, että kotiseuroissa saa tarjota kahvin lisäksi vain yhtä sorttia leipää. Kyllä siihenkin opittiin mieluusti.

Jeesus tarkoittaa kuitenkin ehkä ihmisen ja Hänen välistä suhdettaan. Kun meillä on rauha Jumalan kanssa, kaikki muukin järjestyy. Jumala pitää lapsistaan huolta. Hän antaa voiman ja viisauden etsiä teitä huolettomaan ja vapaaseen elämään. Monilla taivaan tien taapertajilla on kokemusta ihan yksityisistä tapauksista, joissa Jumala on avannut uusia ovia ja antanut uusia ystäviä tukemaan ja auttamaan.

Lopuksi lempivärssyni: ”Parempi vähän vaivaa kantaa ja luottaa Herran hyvyyteen. Vain siihen tyytyin , mitä antaa Hän laupiaasti lapselleen. Ei Isältämme taivaassa, tarpeemme ole salassa” (Vvk. 376: 3). Aamen