Yhteystiedot

Valma Luukka
Männistöntie 1
07500 Askola
valma.luukka(at)gmail.com

Kävijälaskuri

Käyntejä kotisivuilla:74182 kpl

Hartauskirjoitus Koiviston Viestille lokakuussa 2015.

 Kuolleet lehdet.

Muutama viikko syys- ja  lokakuun vaihteessa meillä on kaunista, hyvin kaunista. Joskus olen yrittänyt tehdä ruskan väreistä öljyvärimaalausta. Jumalan siveltimenvetoihin verrattuna taulu jää ala-arvoisten luokkaan. Käsittämätöntä, miten lyhyeksi ajaksi Herramme tuhlaa tuon kaiken kauneuden ihmislasten iloksi. Syksyn myrskyilmat repivät pian kaikkien lehtipuiden ja kukkien lehdet. Ne putoavat maahan kuin kuolleet. Puhtaan tumman vihreän värin säilyttävät vain metsiemme kuuset. Ne odottavat joulun kirkkautta.

Kyllä syksyllä on myös paljon ikäviä asioita. Olkapäitä koettelee noitten pudonneitten lehtien ja risujen haravointi. Sateet tuovat kuraa ja likaa. Ihanien marjanpoimintaretkien kiusana ovat hirvikärpäset. Joskus jalka lipsahtaa soistuvaan liejuun. Sieniä tunnistamaton saattaa erehtyä ottamaan seitikin herkkusienen sijasta. Moottoripyörät  ja  autot  voivat liukastua mutkissa keltaisiin lehtiin tai hiekkaan. Varoa pitää kaikkialla. Pimenevät illat vaativat parempia valoja jopa kirkasvalolamppuja.

Ihmistäkin verrataan Raamatussa kedon kukkaseen. ”Ruoho kuivuu ja kukkanen lakastuu”. Aina ei kuolema ole yhtä kaunis kuin syksyn lehtien lakastumisvaihe. Ennen rukoiltiin kirkossa: ”Varjele, pahasta, äkillisestä ja katumattoman kuolemasta”. Nykyisin ei kovin paljon puhuta ääneen kuolemasta, vaikka se lienee yhtä luonnollinen asia kuin syntymäkin. Jumalan silmissä vanhurskaan eli Jumalan lapsen kuolema on kaunis. Sellainen ihminen pääsee kirkkauden maahan, katsomaan Herraa kasvoista kasvoihin.

Psalmin kirjoittaja ihastelee Jumalan tekoja omalla kohdallaan. Hän kirjoittaa: ”Sinä nostit minut kuopasta, lokaisesta liejusta ja asetit jalkani kalliolle”. Ihminen ei voikaan itse nostaa itseään suosta, vaan siihen tarvitaan ulkopuolinen nostaja, Jumalan Poika, Jeesus. Mutta tarvitaan siihen omakin tahtomme, kuten laulun tekijä toteaa: ”Jalkani rauhan tielle,  olen astunut. Rukoilen: Isä rakas, vahvista loppuun ast´.”

Tuo nosto tapahtuu anteeksiantamuksen voimalla. Jokaiselle suossa rämpivälle ja kuolleitten lehtien vuoksi epätoivoon joutuneelle julistetaan anteeksiantamus Jeesuksen veressä. Kun ojentaa käsivartensa uskossa Vapahtajan puoleen, valon säde taivaasta koskettaa jo lakastumaan alkanutta  ihmiskukkaa ja hänelle koittaa uusi huomen, parempi ja puhtaampi jo tässä ajassa. Jaakob toteaakin, että epäuskossa elävä ihminen on kuin meren aalto, jota tuuli heittelee. Hän ei tiedä, minne on menossa. Uskovaisen on turvallista kulkea , kun  saa olla Vapahtajan käden ohjauksessa enkelten siipien alla.

Syysterveisin Valma Luukka