Uskon perustus

Johannes 4: 46-53
************************

”Pukekaa yllenne Jumalan koko sota-asu voidaksenne kestää perkeleen kavalat juonet.” (Ef: 6: 10)

Rukous: ”Sun sanaas suojaa Jumala, sen vastustajat masenna, kun tahtovat he alati kukistaa valtaa Poikasi./ Oi, Kristus, voiton ruhtinas, Sä näytä valtas, kunnias. Sun kristikuntaas holhoa, ja sitä suojaa, vahvista.”(Martti Luther)

Tämä sunnuntai on koko kristikunnan yksi tärkeimmistä juhlapyhistä. Aiheena on nimittäin: ”Uskon perustus.” Siihen apostolilla on lyhyt ja ytimekäs vastaus: ”Ei ole muuta perustusta, kuin se, mikä annettu on, Jeesus Kristus.”Tänään juhlitaan myös uskonpuhdistajamme Martti Lutherin muistojuhlaa. Hänen nimi- ja syntymäpäivänsä on 10.11. Martti Lutherin virttä: ”Jumala onpi linnamme” on tänään varmaan laulettu kirkoissamme. Pietarin uskontunnustukselle: ”Sinä olet Kristus, Jumalan Poika” Jeesus perusti seurakuntansa, jota ”tuonelan portitkaan eivät voita.”

Tänään joudumme siis kysymään, mille perustukselle olemme itse perustaneet uskomme. Omiin tekoihimme? Ei. Lähimmäistemme hyvyyteen? Ei. Valtion johtajien oikeamielisyyteen? Ei. Kirkon johtajien ymmärrykseen pyhistä asioista? Ei. Tieteeseen? Ei.

Jumalan Sanaan? Kyllä. Jeesuksen kärsimiseen ja ylösnousemiseen? Kyllä. Syntiemme anteeksiantoon Jeesuksen nimessä? Kyllä. Iankaikkisen elämän toivoon? Kyllä.

Muistan kun pienenä ”tytön tyllerönä” vastasin uskonnon opettajalle Rauman Tyttölyseossa uskoni perustusta. Oikeastaan kysymys kuului: ”Mikä Raamatussa on sinusta tärkein sanoma?” Harva tytöistä oli lukenut Jumalan Sanaa sillä tavalla kuin uskovissa kodeissa sitä harrastettiin. Itse olin istunut ne 10 ensimmäistä vuottani seuroissa ja tarkkaavaisesti kuunnellut, mitä vanhat sedät puhuivat. Vastasin opettajalle: ”Jumalan lupaukset.” Opettaja hämmästeli, koska hän ei ollut sellaista kuullut ennen pienen tytön suusta.

Jumalan lupauksista puhuu tämän päivän Vanhan Testamentin kohta: ”Katso Siionia, juhliemme kaupunkia. Sinun silmäsi näkevät Jerusalemin, rauhaisan asuinsijan, telttamajan, jota ei muuteta, jonka vaarnoja ei ikinä reväistä irti, jonka köysistä ei yhtäkään katkaista….. Eikä yksikään asukas sano: ”Minä olen vaivan alainen”. Kansa, joka siellä asuu on saanut syntinsä anteeksi.” (Jes. 33: 20, 24)

Miten sitten voisimme tänä pahana aikana pysyä ”uskon perustuksen” päällä. Rukoilemalla Pyhää Henkeä ja pukeutumalla ”Jumalan koko sota-asuun”. Apostoli luettelee, mitä ne ovat: ”totuuden VYÖ, vanhurskauden HAARNISKA, alttius rauhan evankeliumille KENKINÄ, USKON kilpi, PELASTUKSEN kypärä ja HENGEN miekka” Me Jumalan lapset, uusi ISRAELIN KANSA, emme käytä fyysisiä aseita, vaan JUMALAN SANAA taistellessamme pahuutta vastaan. Jeesus kehotti VALVOMAAN. Mitä vaarallisemmaksi muuttuu aikamme, sitä enemmän tarvitsemme valmiutta sanoa oppi-isämme tavoin: ”Tässä seison, enkä muuta voi; Jumala minua auttakoon”.

Ja kyllä rakas Taivaallinen Isämme auttaa. Hänellä on niitä palvelijoita sekä enkeleissä että ihmisissä. Kun vainojen aika koittaa, tulee avuksi Golgatan voiton sankari, joka ratsastaa valkoisella ratsulla. Hän vie omansa turvaan, rauhan satamaan, Siionin vuorelle, lepopaikkaan, minne sielunvihollisen jalopeurat eivät pääse.

Tästä laulelee Lutherin aikalainen: ”Oi Herrani, Jeesukseni, Sun luokses saan mä tulla. Sinulta vaan mä avun saan, ain autuaan. On sanas turva mulla. / Sun tielläsi on iloni, jos minne tahdot viedä. Sun kätkeepi sydämeni ja mieleni. En muuta turvaa tiedä”. (V.v.: 294: 1,3). Tässä uskossa: Aamen.