Etsikon aikoja

Luukas 19: 41-48
****************

”Kun Hän tuli lähemmäksi ja näki kaupungin, Hän itki sitä ja sanoi: ”Jospa tietäisit sinäkin, mikä rauhaasi sopii! Mutta nyt se on sinun silmiltäsi salattu.”(Lk.: 19: 41-42)

Rukous: ”Hengelläsi, Herra, meitä varjele ja puhdista, parannukseen johdata, että enää kyyneleitä silmäsi ei milloinkaan vuoksemme käy vuotamaan./Anna meidän oikein käyttää etsikkomme aika tää, ennenkuin se häviää. Henkesi suo meille näyttää, mitä vaatii rauhamme, missä pelastuksemme.”(V. 412: 4)

Ajatelkaa, minkä lahjan olemme saaneet, jos ja kun meillä on uskovat vanhemmat. Olemme tavallaan saaneet viettää koko elämämme suojatussa ”Jumalan valtakunnassa”. Muistan lapsuudestani, kun koulutoverit ivasivat tai opettajat kyseenalaistivat uskoni, sain kotona tukea ja kiitosta siitä, että sain suuni auki, silloin kun piti puhua Jeesuksesta, Vapahtajastani. Jopa monet alkoivat ajatella vakavammion uskon asioita, kun lapsen suusta tuli aito todistus Jumalan ihmeteoista omalla kohdallaan ja maailman laajuisesti. Joskus joku uskova vanhus kutsui minua ”Kristuksen soldaatiksi.”

Monet tahtovat käydä seikkailemassa ”tuhkaajapojan reissun”. Siltä on kuitenkin vaikea päästä takaisin ”lapsuuden uskoon”. Monen sydän särkyy ja elämä menee risaiseksi niissä seikkailuissa. Vanhan Testamentin tekstissä kerotaan savenvalajasta, joka tekee epäonnistuneesta kappaleesta taas uuden, ehjän luomuksen. Se antaa toivoa. Meille kerrotaan uskovien kokouksissa, miten Herra on antanut joillekin ihan uuden elämän uskon kautta. Herra nimittäin rakastaa eksyneitä ja syntien haavoittamia ihmisiä ja etsii heitä. Sitä aikaa, jolloin omatunto puhuu Hyvän Paimenen äänellä ja kutsuu parannukseen, kutsutaan etsikon ajaksi. Nuorena, kun ihminen on herkkä ja ”maa on lämmin”, Jumalan sanan kutsu saa paremman vastaanoton. Muistan, miten moni rippikoulutoverini itki konfirmaatiolupauksia tehdessään. Nekin, joilla kotona ei puhuttu uskon asioista, saivat kuulla kutsun opettajien ja uskovien tovereiden suulla. Nykyaikana voi olla kovempi maaperä myös nuorten kohdalla kuin silloin 70 vuotta sitten.

Jumalan sanassa puhutaan monissa kirjoissa etsikon ajoista. Tämän pyhän epistolatekstissä, joka on otettu Ilmestyskirjan 3. luvusta Jeesus puhuttelee Sardeksen seurakunnan johtajaa, joka Hänen mukaansa luuli elävänsä, mutta Jumalan silmissä olikin kuollut. Jeesus kehotti ko. johtajaa heräämään ja tukemaan niitä, jotka vielä olivat valveilla. Sillä on mahdollista, että ne, jotka räpistelevät kuin linnunpoikanen kissan käpälöissä, pysyisivät valveilla pimenevässä illassa, ja voittaisivat kiusaajien aikeet. Sen ajan, ehkä nykyisenkin ajan, vastuu lankeaa pappien, opettajien ja päättäjien harteille. Sen vuoksi kirkkomme esirukouksissa painotetaan sitä, että Jumala antaisi viisautta kansojen ja ryhmien johtajille. Jeesus konkretisoi ajatusta sanoilla: ”Ei sokea voi sokeaa taluttaa, sillä kummatkin lankeavat samaan kuoppaan.”

Evankeliumitekstissä käy ilmi Jumalan rakkaus langenneita yksilöitä ja kansakuntia kohtaan.

Jeesus ITKI.

”Jumala on niin paljon rakastanut maailmaa, että uhrasi ainoan Poikansa, ettei yksikään, joka Häneen (Jeesukseen) uskoo, hukkuisi, vaan saisi iankaikkisen elämän.” Jumala on Vapahtajan tekojen kautta halunnut koota omaisuuskansansa lapsia niinkuin ”kanaemo, joka peittelee poikasiaan siipiensä suojaan”, mutta se kansa ei tahtonut osoittaa vastarakkautta. Sen vuoksi Jumala lähetti evankeliuminsa pakanakansoille, joihin mekin suomalaiset olemme kuuluneet. Näihin asti Suomen kansa on ollut uskollinen Jumalan kutsulle. Nykyaikana pelkäämme, että Herra on siirtämässä kynttilänjalkaansa pois maastamme sinne, missä evankeliumia todella tarvitaan.

Me, jotka olemme vielä tahtoneet pysyä uskollisina kasteemme liitolle ja konfirmaatiomme lupauksille, voimme saada voittopalkinnon Kristuksen veren turvisssa. Voimme rukoilla Davidin kanssa: ”Ole minulle armollinen hyvyytesi tähden. Pyyhi pois minun syntini suuren laupeutesi tähden. Pese minut puhtaaksi ja anna minulle uusi, vahva Henki. Älä heitä minua pois kasvojesi edestä”.

”Herrassa on valo, autuus, miksi pelkään, epäilen. Herra henkeni on vahvuus, ketä minä vapisen.” Aamen.