SYDÄMEN PUHETTA JUMALAN KANSSA.

Johannes 16:23-33.
***********************

”Sillä minä tunnen ajatukseni, jotka minulla on teitä kohtaan, sanoo Herra; rauhan eikä turmion ajatukset, minä annan teille tulevaisuuden ja toivon.”(Jer. 29:11)

Rukous: ”Eteesi, Herra armiain nyt tuskani mä toisin, vaan enhän tiedä kuinka vain Sua rukoillakaan voisin. Siis itse neuvo, opeta, mun sydämeeni vuodata, Sä rukouksen henki./ Suo, Herra, voimaa rukoilla, uskossa luottavasti. Suo mulle taivaan armoa, huokaamaan hartahasti. Niin, ettei suu vain puhuisi, vaan koko sielu huutaisi sydämen pohjast´ aivan.” (V.v. 390: 1-2)

Rukouksesta lienee monta käsitystä. Jotkut arvelevat, että rukous on Jumalan käskyttämistä. Se olisi jonkinlaista magiaa, jossa annetaan Jumalalle lupauksia, jos hän suostuu tekemään jotakin toivottua ihmisen puolesta. Historiasta muistamme, että oppi-isämme Luther ennen uskoontuloaan lupasi mennä luostariin, jos Jumala suojelisi hänet ukkoselta, joka tappoi hänen kaverinsa. Kyllä Jumala taisi itsekseen naurahtaa, mutta kuuli kuitenkin poikaparan rukouksen, koska Hän tiesi, mihin tehtävään oli suunnitellut pojan laittavansa.

Jos ihminen ei ole uskossa, Psalmi 139 antaa neuvon, miten pitäisi rukoilla. Viimeisessä jakeessa sanotaan: ”Tutki minua, Jumala, ja tunne minun sydämeni. Koettele minua ja tunne minun ajatukseni. Ja katso, jos minun tieni on vaivaan vievä, niin johdata minut iankaikkiselle tielle.” (Ps. 139:23-24)

Se sanonta, jota jotkut saarnamiehet käyttivät (Epäuskoisen rukous on Herralle kauhistus), ei siis ole totta eikä oikein. Herra näet sanoo: ”Avuksesi huuda minua hädän päivänä, niin minä tahdon auttaa sinua; ja sinun pitää kunnioittaman minua.”(Ps. 50:15)

Päivän evankeliumissa itse Jeesus neuvoo meitä rukoilemaan. Ei siten, miten Jeesuksen ajan juutalaiset rukoilviat kadunkulmissa ääneen, että ihmiset kiittävisivät heitä hurskaudesta. Jeesus neuvoi menemään kammioonsa, sulkemaan ovensa, ja siellä rukoileman salaa. Herra näkee salaisetkin asiat, myös rukoilijan asiat, eikä ”Hänen kätensä ole lyhyt auttamaan”. Jeesus opetti ”Isä-meidän-rukouksen”(jota sanotaan maailman suurimmaksi marttyyriksi)

Monasti rukouksemme ovat hokemia, joissa ei ole sydän mukana. Sellasita oli esimerkiksi lapsuduessa, jolloin saatoimme lukea peräkkäin monta oppimaamme rukousta. Vähitellen aloimme rukoilla omin sanoin. Lukioaikana muistan kerran pilkkopimeän yön aikana rukoilleeni veljeni puolesta, joka juuri oli muuttanut Helsinkiin pois kotoa. Pyysin Herraa antamaan jonkin merkin, että rukoukseni oli kuultu ja voin nukkua rauhassa. Juuri silloin aukeni pilviverho ja kirkas tähti loisti suoraan ikkunaani, joka oli yläkerrassa. Siitä asti olen luottanut ja saanut tuntea, että Herra ei halveksi rukoustani. Iän myöten olen oppinut myös enemmän kiittämään. Jokainen luonnollinen isäkin tovioo lapsiltaan kiitosta, miksei sitten ylhäinen Isämme.

Jeesus opettaa tänään rukoilemaan Isää Hänen nimessään. Hän sanoo: ”Tähän asti te ette ole anoneet mitään minun nimessäni; anokaa , niin te saatte, että teidän ilonne olisi täydellinen.” Jeesus on välimies Jumalan ja ihmisten välillä. Hän on kuollut meidän puolestamme ja sovittanut syntimme. Siksi olemme opetelleet turvaamaan kaikessa Jeesukseen. Muuan poika oikaisi pyhäkoulun opettajaa, joka väitti, että Jumala näkee kaiken. Hän sanoi: ”Ei Jumala näe, jos olet ristin takana piilossa.” Totta, sillä Jeesus on puolustajamme Isän edessä. Hän on maailman tuomari. Siksi Jeesuksen vanhurskauden vaate yllämme voimme laulella Siion laulun sanoin: ”Puvussa tässä mennä voin tuomiollekin. Kun onpi pukunani vanhurskaus tuomarin…” Tai niinkuin Runeberg kirjoitti: ”Ei Sulta pieninkään unhoon jää, vaan katsot myös vähäiseenkin.” Siksi voimme rukoilla lapsen lailla, että Jeesus pitäisi meitä lähellään nyt ja aina. Aamen.