Jumalan rakkauden uhritie

Laskiaissunnuntai
******************

Luukas 18: 31-45

”Niin pysyvät nyt nämä kolme: usko, toivo ja rakkaus; mutta suurin niistä on rakkaus”. (I Kor.:13:13)

Rukous: ”Lähimmäisten kärsimykset, puute, tuskat vaikeat, lahjojamme, voimiamme palvelukseen kutsuvat. Auta, että heitä emme huomaamatta jättäisi, jotta armokasvojasi pois et meistä kääntäisi./ Herra Jeesus, kunniasta astuit uhrikuolemaan tuodaksesi langenneille pääsyn taivaan kunniaan. Anna uskon uskallusta, anna toivo, luottamus. Yli kaiken, Herra, anna : lahja suurin, rakkaus.”(v. 432: 3-4)

Näihin aikoihin v. 1993 saarnasin viimeisen kerran Lapinjärven seurakunnan pikkukirkossa. Se oli ainut kerta kun valtakunnallinen lehti oli lähettänyt toimittajansa kuuntelemaan saarnaani. Kuuntelemassa oli myös kunnan entinen postinkantaja, joka ammattinsa vuoksi oli asennossa, joka jotenkin muistutti ihmistä, jonka selkä oli vaurioitunut niin, että hän ikäänkuin käveli ”kaksinkerroin”. Hän antoi lausunnon saarnastani toimittajalle. Se lausunto antoi voimia saarnata vuosikymmeniä eteenpäin.

Oikeaan paastoon Jesajan kirjan mukaan kuuluu mm., että: ”Jos keskuudestasi poistat ikeen, sormella osoittelun ja vääryyden puhumisen…. Niin valkeus koittaa sinulle pimeydessä ja sinun pilkkopimeäsi on oleva niinkuin keskipäivä.”(Jesaja 58: 9b-10b) Suurin osa minun läksiäissaarnani kuuntelijoista oli nimittäin noita vääryyden puhujia ja puolustajia. Herra sanoo mainitussa Raamatun osassa, että sorrettujen puolustaminen on Hänelle otollista ja oikein.

Useita saarnoja eilen kuultuani huomasin, että papit mieluiten puhuivat apostolin kirjoittamasta ”rakkauden ylistyslaulusta” kuin laskiaisen aiheesta: ”Jumalan rakkauden uhritie”, josta kertoo evankeliumi Luukkaan mukaan.

Siinä evankeliumitekstissä sanotaan alussa tämä, miksi mentiin Jerusalemia kohti: ”Hän otti tykönsä ne kaksitoista ja sanoi heille: ´Katso, me menemme Jerusalemiin, ja kaikki on täysin toteutuva, mitä profeettain kautta on kirjoitettu Ihmisen Pojasta. Sillä Hänet annetaan pakanain käsiin, ja Häntä pilkataan ja häväistään ja syljetään. Ja ruoskittuaan he tappavat Hänet ja kolmantena päivänä Hän nousee ylös.”

Evankeliumissa kerrotaan pahuudesta, jota ihmiset tekevät toisilleen ja miten paha vainoaa rakkautta. Ihmisen rakkaus voi olla korkeintaan itserakkautta ja oman hyvyyden kehumista. Jos Jumalan rakkaus, mistä apostoli puhuu epistolassa, ei ole saanut valaista ihmisen ajattelua Pyhän Hengen kautta, ihmisen ”rakkaus” on pelkkää kuvitelmaa tahi tekopyhyyttä. Siitä Jeesus puhuu Matt. 23 -luvussa.

Evankeliumin lopussa kerrotaan sokeasta miehestä, joka Jeesuksen lähestyessä huusi: ”Jeesus, Daavidin Poika, armahda minua!”. Hänen silmiään oli Jumalan Henki jo aukaissut sen verran, että hän osasi huutaa avuksi Herran nimeä. Sitä kutusumme ”herätyksen tilaksi”. Jeesus paransi sokean ja sanoi: ”Saa näkösi; sinun uskosi on sinut pelastanut.”

Evankeliumin äärellä meitä lohduttaa se, että Jeesus näkee jo avunpyytäjässä pelastavan uskon siemenen. Pilkkopimeän keskellä apua pyytävä saa vieläkin kokea, että Jeesus auttaa saamaan näön, joka auttaa kulkemaan oikeaa tietä. Ei tarvitse enää kerjätä tienposkessa. Psalmin kirjoittaja kehuu: ”Sinä nostit minun jalkani kalliolle lokaisesta liejusta ja asetit minut rauha tielle.” Pelastus on kokonaan kiinni Jumalan rakkaudesta ja meille osoitetusta armosta. Mutta sitä ennen tulee nöyrtyä huutamaan: ”Jeesus, Daavidin Poika, armahda minua.”