Antakaa toisillenne anteeksi
Matteus 6: 14-15 *****************
”….luottaen siihen, että Hän, joka on alkanut teissä hyvän työn, on sen täyttävä Kristuksen Jeesuksen päivään mennessä.” (Fil. 1:6)
Rukous: ”Anna meille anteeksi meidän velkamme niinkuin mekin anteeksi annamme velallisillemme.”tai :”Anna meille anteeksi meidän syntimme niinkuin mekin anteeksiannamme nille, jotka ovat meitä vastaan rikkoneet.”(Matt.:6: 12)
Tämän päivän lyhyt evankeliumi tuntuu vaatimukselta, että meidän pitäisi antaa anteeksi meitä vastaan rikkoneille, jotta Jumala voisi antaa meille anteeksi meidän rikkomuksemme.
Yleensähän me korostamme uskon vanhurskautta ja sitä, että Jumala armahtaa meitä ansiotta. Tätä olemme kuulleet rummutettavan myös luterilaisessa kirkosssa viime vuosina. Asia ei kuitenkaan ole näin yksiselitteinen. Jumalan anteeksiantamuksessa on se ehto, että meille annetaan anteeksi synnit, jos olemme vastaanottaneet armon Jeesuksen veren kautta. Jeesus puhuttelee nimittäin vuorisaarnassa opetuslapsiaan. Toki uskovaisten lauman ympärillä lähellä Jumalan valtakunnan ulkorajoja on kuuntelijoina aina myös epäuskoisia ja epäileväisiä ihmisiä, jotka etsivät ja haluavat löytää rauhan sielulleen, mutta myös niitä, jotka ivailevat ja arvostelevat Jumalan lapsille tarkoitettua leipää ja elävää vettä.
Kristuksen ”kirkkolaissa” ovat sanat: ”Jos ihminen rikkoo Sinua vastaan, anna hänelle anteeksi.” Pietari kysyi: ”Ihanko seitsemän kertaa?” Jeesus vastaa: ”Ei seitsemän kertaa, vaan seitsemänkymmentä kertaa seitsemän”. Luukkaan evankeliumissa on kuitenkin tärkeä sana, joka muissa evankeliumeissa on oikaistu. Luukas muistaa Jeesuksen sanoneen: ”Jos veljesi rikkoo sinua vastaan ja k a t u u , anna hänelle anteeksi.
Nykyaikana on paljon ihmisiä, jotka tahallaan kiusaavat ja rakentavat riitaa ihmisten välille. Jo pienet lapset ja nuoret kiusaavat toisiaan koulumatkoilla ja somessa. He jopa nauttivat kiusaamisesta. Jotkut rohkenevat kiusata vanhempiaan ja opettajiaan väsyksiin asti. Katumus on monelle täysin vieras käsite. Sen ovat todenneet myös poliisit, jotka joutuvat tekemisiin väkivaltaisten ja huonosti käyttäytyvien ihmisten kohtaamisissa.
Nykyisin on myös paljon yliherkkiä ihmisiä, jotka loukkaantuvat jokaisesta neuvosta ja huomautuksesta. He eivät ole kiitollisia siitä, että joku jaksaa opettaa heille hyvyyttä ja kauneutta, vaan heidän ”silmänsä on käännetty nurinpäin.”
Mitä meidän siis pitäisi ajatella Jeesuksen sanoista.? - Minun äitini opetti minulle tämän:”Jos joku loukkaa sinnuu, paa tyhmyyve tillii.” Äiti oli sitä mieltä, että tuo loukkaava ihminen ei kykene muuhun, häneen pitää suhtautua armahtavasti. Loukkaaminen voi johtua myös kateudesta, joka on pahin kuolemansynneistä. Sen tarkoitus on tuhota toisen ihmisen elämä. Siksi emme voi antaa anteeksi hitlereille, putineille emmekä muille terroristeille. Vaan suojautua ja poistua paikalta, jos väkivalta henkisesti, hengellisesti tai muuten vaan uhkaa meitä tai lapsiamme. Meidän tulee yrittää vaikuttaa yhteiskunnassa ”hyvän omantunnon” puolesta.
Ehdoton anteeksiantaminen onnistuu vain äideiltä (vanhan ajan äidit) ja Jumalalta. Yleensä annamme anteeksi viiveellä, rukouksen voimaannuttamina tai oman mielenterveytemme vuoksi. Anteeksiantaminen tuo rauhan rintaamme, mutta vaatii sydämen nöyryyttä. Emme kuitenkaan voi mennä sanomaan vääryyttä kärsivälle, ettei hän saa käyttää juristia tai muuta apua, jos esim. oma toimeentulo työtoverien tai sukulaisten mustamaalamisen vuoksi on uhattuna. Jumala nimittäin ohjaa myös lääkärien (psykiatrien) ja lakimiesten ajatuksia. Vanhurskauden profeetta Aamos sanoo (Jumalan puolesta) mm.:”Minä vihaan , minä halveksin teidän juhlianne, enkä mielisty teidän juhlakokouksiinne…..Vie pois minun edestäni virsiesi pauhina; en tahdo kuulla sinun harppujesi soittoa. Mutta oikeus virratkoon kuin vesi ja vanhurskaus niinkuin ehtymätön puro.
Muistojeni joukossa on tapa, joka omassa kodissani oli: iltaisin pyysimme toisiltamme anteeksi ja siunasimme toisiamme Jeesuksen nimessä. Meitä opetettiin, että paras uni tulee puhtaasta omasta tunnosta.
Mutta lopuksi: ”Ainoa anteeks´antamus, ainoa synnin sovitus ja ainoa tie armohon: Jeesuksen risti yksin on.” Aamen. |