Usko ja epäusko.
Johannes 7:40-52 *****************
”Jos joku uskoo minuun, hänen sisimmästään on, niinkuin Raamattu sanoo, vuotava elävän veden virrat.”(Joh.7:38)
Rukous: ”Suo, Herra, armos loistaa Sun istuimeltasi, ja vedä valollasi mua valkeuteesi. Pois poista epäusko ja ole aamurusko mun sydämelleni.”(V. 539: 3)
Kysymys uskosta ja epäuskosta on yksi kristillisen kirkon peruskysymyksistä. Uskomme perustus lepää Raamatussa. Raamatun sanomaa ovat kirkastaneet vuosituhansien ajan Pyhän Hengen saaneet papit ja maallikot. Maallikot kirkastavat uskoa tai epäuskoa elämällään. Silmien katseesta ja kädenpuristuksesta voi herkkä ihminen kokea lähimmäisen turvaverkot. Epäuskoinen usein kehuu itseään ja saavutuksiaan. Uskovainen kerskaa Herran nimeä, kiittää ja ylistää Herran suuria tekoja omalla kohdallaan.
Vanhan Testamentin profeetta Habakuk lausuu tärkeät sanat kirjassaan. Ne kuulostavat tutuilta ja kuuluvat: ”Vanhurskas on elävä uskostansa.”(Hab. 2:4) – Nämä sanat kulkeutuivat Roomalaiskirjeen kautta oppi-isämme Martti Lutherin silmiin ja sitä kautta uskomme peruskiveksi. Roomalaiskirjeen professori käsitti näistä sanoista opin ”uskonvanhurskaudesta.” Siihen asti tohtorimme kulki augustiinolaisluostarin sääntöjen ja ns. ”omavanhurskauden” tietä. Hän yritti kaikin keinoin saavuttaa Taivaallisen Tuomarin suosiota. Onneksi Pyhä Henki paljasti tärkeän totuuden, jonka Luther muokkasi muotoon: ”Sola gratia, sola fide, propter Christum”(yksin armosta, yksin uskosta , Kristuksen tähden)
Laulun kirjoittaja miettii: ” Mun rauhani on Kristus, ja ainoo autuuten. Mun ilon´ , elämäni niin nyt kuin iäiten,; mä uskon kauttta vasta sen saatoin aavistaa, että rauhan syy on yksin Jeesuksessa.”
Pietistiset herätysliikkeet ovat puhuneet kahdenlaisesta uskosta. Esim. Paavo Ruotsalainen käytti sanoja ”aivouskonto” ja ”sydämenusko”. Liikkeet painottavat, että pelkkä tieto Jeesuksesta pelastustienä ja historiallinen totuus Hänen olemassaolostaan ei pelasta ketään, vaan vasta se, että Jeesus on siirtynyt uskon kautta ihmisen sydämen asukkaaksi, pelastajaksi. Tästä oli myös kyse, kun pietistit perustivat rippikoulun, että nuoret myös ymmärtäisivät, mitä lukevat, ja miten usko vaikuttaa ihmsien arjessa kiitollisuutena ja hyvinä tekoina.
Luther mainitsee kirjassaan: ”Mannaa Jumalan lapsille”, että on kahdenlaista uskoa (lokakuun 6. pv.). Ne ovat usko, että Jeesus on sellainen mies, josta puhutaan evankeliumeissa. Toinen on se usko, jossa Jeesus tunnetaan OMANA Vapahtajana. ”Se on oikeaa kristillistä uskoa, kun aivan epäilemättä uskot Kristuksen ei ainoastaan pyhien Vapahtajaksi vaan myös OMAKSI Vapahtajaksesi, jopa omaksi Vapahtajaksesi enemmän kuin kaikkien muiden. Tämä usko vaikuttaa sen, että Kristus käy sinulle kalliiksi ja rakkaaksi. Tämmöistä uskoa seuraavat pakottamatta rakkaus ja hyvät teot.”
Pyhä Henki saa aikaan ns. ”uskoon tulon”. Usko on Jumalan lahja. Me puhumme uskonvanhurskauden rinnalla myös lahjavanhurskaudesta. Ennen uskoon tuloa ihminen on epäuskon tilassa. Me olemme ”Adamin perillisiä” halutessamme epäillä kaikkea, mitä järkemme ei käsitä. Me kuljemme helppoa eli laveaa tietä, kunnes Herra ottaa meidät niinkuin ”kekäleen tulesta”. Me alamme etsiä toisenlaista, uutta elämää, puhdasta ja rehellistä. Sellaista kutsutaan ”heräämiseksi” tai ”itsensä tuntemiseksi” tai jopa ”synnintunnoksi”. Jumalan laki ajaa meitä Kristuksen luo saamaan synnit anteeksi ja rauhan Jumalan kanssa. Kuollut omatuntokin alkaa elää ja muistella mennyttä aikaa. A.A. lausuu runossaan: ”Oi murheella nyt muistelen mä aikaa nuoruuteni; kun kuljin teillä syntisten, sain haavat tunnolleni. En uskonut, en aatellut, ett´ hätä tulla voisi - vaan nyt sen kyllä soisin./ Jalkaisi juureen vaivainen, mä syntiskurja lankeen. Velkani kannan, vääryyten´; rukoilen sulta anteeks´ . En armoasi ansaitse, vaan luotan laupeuteesi, rakkaaseen sydämeesi.”
Uskosta ja epäuskosta puheenollen, uskovainenkin joutuu ajoittain epäuskon suohon, kun risti tuntuu liian raskaalta, eikä Jumala heti vastaa rukouksiin. Onneksi meillä on tämä Miikan sana (lienee myös Daavidin rukous): ”Älkää iloitko minun viholliseni minusta; jos minä olen langennut, niin minä nousen, jos istun pimeydessä, on Herra minun valkeuteni.”(Miika 7:8)
Vilpittömin usko on lapsella, siksi Jeesus asetti lapsen esikuvaksi. Me aikuiset saamme rukoilla: ”Herra, minä uskon, auta minua epäuskossani.” Aamen.
|