Usko ja epäusko

Johannes 7: 40-52
****************

”Jumala näki hyväksi, että kaikki täyteys asuisi Hänessä (Jeesuksessa), ja että Hän, tehden rauhan Hänen ristinsä veren kautta, Hänen kauttaan sovittaisi itsensä kanssa kaikki, Hänen kauttaan kaikki sekä maan päällä että taivaissa. Teidätkin, jotka ennen olitte vieraaantuneet ja mieleltänne Hänen vihamiehiänsä pahoissa teoissanne, Hän nyt on sovittanut.” (Kol. 1: 20-22; 1938)

Rukous: ”Vaivaani mä valitan, oi rakkain Jeesukseni, syntini mä tunnustan, suo rauha sielulleni./ Luokses saavun heikkona ja vaivun helmahasi. Anna viimein nauttia, Sun pyhää lepoasi.”(V.v. 364: 4-5)

Oppi-isämme Martti Luther opettaa, että epäusko on kaikkien syntien äiti. Ajatuksen todistaa oikeaksi jo ”syntiinlankeemuskertomus” Raamatun ensi lehdillä. Jumala loi viimeisenä luomistekonaan ihmislapset ja totesi tästäkin työstään: ”Katso, se oli hyvä”. Ihminen on siis Jumalan luomana hyvä. Myöskin nyt syntyvät lapset. Tosin ensimmäisten ihmisten epäuskon perintönä synnymme kaikki ns. ”perisynnin” alaisina, mistä kaste meidät vapauttaa. - Epäuskon herättäjäksi Raamattu mainitsee käärmeen, joka puheillaan ja vakuutuksillaan hämmentää kuulijansa. Epäuskon tunnusmerkiksi tulee epäilys Jumalan Sanaa ja käskyjä kohtaan. Ja jos se oli totta 7000 vuotta sitten, niin nyt se on vielä voimakkaampaa, kun elämme lopun aikoja. Raamattu näet todistaa, että käärmeellä on kova kiire vietellä myös uskovia epäuskon tielle ennen joutumistaan vangituksi.

Epäuskon uhriksi joutuivat konkreettisesti monet kristityt jo ensimmäisellä vuosisadalla jälkeen Kristuksen syntymän. Kun vainot puhkesivat, monet luopuivat uskosta. He olivat rakastuneet tähän maailmaan, ja kun henkeä uhkailtiin, he katsoivat parhaaksi itselleen valita ajallisen elämän. Vanhan Testamentin puolella kerrotaan Eesausta, joka hernekeiton vuoksi menetti isän siunauksen eikä saanut sitä enää takaisin. Myös monille vainoissa luopioiksi osoittautuneet jäivät vaille Jumalan siunausta ja heille kävi huonosti. Sensijaan uskossa pysyneet marttyyrit olivat ”siemen, josta kasvoi satakertainen sato.”

Tämän päivän Vanhan Testamentin teksti kertoo Israelin kansasta, joka erämaavaelluksen aikana napisi Jumalaa ja Moosesta vastaan. Heitä rankaistiin myrkkykäärmeillä, joiden pistosta kuoli. Jotkut heräsivät ja rukoilivat apua synnin hädässä. Mooses sai tehtäväkseen nostaa kansan keskelle lipputangon, jonka päässä oli vaskesta tehty käärme. Ne, jotka katsoivat vaskikäärmeeseen, pelastuivat. Ymmärrämme, että tuo vastakäärme oli vertauskuva Vapahtajastamme, joka ylennettiin ristinpuulle sovitusuhriksi vanhurskaan Jumalan ja epäuskoon vaipuneen syntisen välille. Kun nostamme katseemme Jeesukseen, saamme takaisin menetetyn lapsenuskomme, ja pääsemme nauttimaan Jumalan siunauksesta. ”Jumalan armolahja on iankaikkinen elämä.”

Usko on Jumalan lahja. Se ei ole ”jokamiehen”. Tekstistä näemme, miten epäusko kahlitsi Jeesuksen aikana varsinkin oppineet ja siis itsessään viisaat ihmiset. Jumala tahtoo, että luovumme pois epäuskosta ja anomme takaisin lapsenoikeuksiamme. Jeesus toi maan päälle taivasten valtakunnan, eli ”armohuoneen” tai ”armon valtakunnan”(Luther). Jeesus itse on ovi omaan valtakuntaansa. Meille se ovi on avattu parannuksen saarnassa. Kun uskomme omat syntimme anteeksi ”Jeesuksen veressä”, saamme vapautuksen epäuskosta ja kaikesta pahasta. Epäusko voi kuitenkin yllättää uskoon tulleenkin, sillä aika on paha.

Usko parantaa myös mielen. Se herättää toivon paremmasta maailmasta. Siitä kertovat monet tuhannet hengelliset laulut ja virret. Äitini sanoi, kun hänen piti lähteä kodista halvaantuneena: ”Kyl mie kaikest muust luovun, mut uskostai mie en luovu.” Vanhempieni uskoa seuraten pysyn minäkin uskossa loppuun asti, Jumalan Hengen avulla. Aamen.