Rakkauden kaksoiskäsky

Markus 12: 28-34
**********************

”Jos joku maailmaa rakastaa, niin Isän rakkaus ei ole hänessä.”(I Joh.: 1: 15b; 1938)

Rukous: ”Mun anna Sua rakastaa ja veljeäni armahtaa. Näin eläissä ja kuollessa, suo apua. Ja karkota pois kiusaaja” (296; 3b)

Toisin kuin lapsuudessa 1940-luvulla ja nuoruudessa 1950-60-luvuilla nykyisin saarnataan kirkoissa ja seurakunnissa usein ja melkein joka saarnassa rakkauden kaksoiskäskystä. Onhan se hyvä asia, jos muistaa Jeesuksen sanat tämän päivän evankeliumissa, että tähän käskyyn mahtuvat sekä laki että profeetat. Erich Fromm kirjoittaa kirjassaan: ”Rakkauden vaikea taito”, että kouluissa pitäisi olla oppiaine, jonka tunneilla perehdyttäisiin rakkaus-teemaan. Hän on myös sitä mieltä, että rakkautta voidaan oppia; ja että oppimiseen menee koko elämä.

Rakkaus-sanana on kuitenkin kärsinyt inflaation viiden vuosikymmenen aikana. Siitä on tullut suuressa määrin seksuaalisuuden tai sosiaalisuuden symbooli, vertauskuva. Uskonnon kannalta voisi sanoa, että painotus on siirtynyt Jumalan rakkaudesta inhimillisen kyvyn piiriin. Olen kuullut jopa sanottavan, että ihmisen mitta on siinä kuinka paljon hän pystyy rakastamaan. Eli teologisesti se merkitsisi sitä, että me pelastumme tekojen, emme armon avulla. Kun tätä rakkauden kaksoiskäskyä jatkuvasti toistetaan, siitä tulee kivi, jolla pommitetaan heikkoja, sairaita, köyhiä ja avuttomia ihan savu silmillä.

Totuus on, että ilman Jumalasta vuotavaa rakkautta ei ihminen kykene oikeaan rakastamiseen. Meillä kaikilla on taipumus pahaan, kuten Raamattu sanoo: ”Ihminen on paha hamasta syntymästään asti.” Adamin perillisinä me yleensä valitsemme helpoimman tien ja itsekkäät halumme. Ihminen sanoo nykyisin tekevänsä itse lapset, ottavansa itse puolison, valitsevansa itse ystävät ja lopulta luovansa myös omanlaisensa pelastustien omanlaisensa jumalan tykö.

Tälläistä nykyajan rakkautta ei Raamattu opeta. Esimerkiksi I Kor 13-luku, jota käytetään avioliiton vihkikaavassa puhutaan täydellisestä Jumalan rakkaudesta, jota ihmisen pitäisi puolison kanssa opetella ja omistaa. Paavali käyttää verbiä, joka tarkoittaa omistamista: ”Jos minä en omistaisi Jumalan rakkautta, en minä mitään olisi.” Jumalan rakkauteen viittaa myös Jeesus vuorisaarnan lopussa kun Hän sanoo: ”Olkaa siis te täydelliset, niinkuin minun Isäni täydellinen on.”

Rakkauden vastakohta ei ole viha, vaan se on rakkauden puute eli välinpitämättömyys. Sen ovat monet lapset kokeneet sekä kotonaan että koulussa. Vailla rakkautta kasvaneet lapset eivät voi koskaan täysin rakastaa edes itseään. He etsivät koko ikänsä kadonnutta lapsuuttaan. Joskus siitä käytetään myös ilmaisua ”heikko itsetunto”.

Käytännössä rakkautta opitaan usein menetysten ja kokemusten kautta. Ihminen pystyy empatiaan, jos on itse kokenut samansuuntaista tunnetilaa tai sairautta tai kärsimystä kuin toinen kohteena oleva ihmisveli tai -sisar. Usein myös uskonnolliset yhteisöt ja ryhmät syntyvät samoin ajattelevien ja herätyksen tai uskoontulon samantyyppisen kokemisen kautta. Pyhän Hengen ensimmäinen lahja on rakkaus. Pyhä Henki yhdistää Jumalan lapset. Lainopettajasta Jeesus sanoi, ettei tämä ollut ”kaukana Jumalan valtakunnasta”. Jumalan valtakuntaan ei näet päästäkään lain noudattamisen vaan armon ja syntien anteeksiantamuksen saarnan alla. Jumala haluaa lapsiltaan kuuliaisuutta ja nöyryyttä. Rakkauden opiskelu alkaa siitä, että ihminen nöyrtyy Jumalan sanan tutkittavaksi ja suostuu syntisenä Jeesuksen pelastettavaksi, kuten Jesaja sanoo: ”Hänen haavojensa kautta me olemme parannetut.” Joten toteamme vielä uudestaan: ”Jos minä en omista Jumalan rakkautta, en minä mitään olisi.”

Jumalan armon ”oven”, Jeesuksen kautta pääsemme sisälle Jumalan valtakuntaan, emmekä jää hytistelemään ulkopuolelle. Aamen.