Jeesus antaa elämän.

Johannes 11: 21-45
*******************

”Minä olen ylösnousemus ja elämä, joka uskoo minuun, se elää, vaikka olisi kuollut. Eikä yksikään, joka elää ja uskoo minuun, ikinä kuole. Uskotko sen?”(Joh. 11: 25)

Rukous: ”Ah Jeesus, Herrani, mun vaipuu toivoni. Mä yöhön synkkään näännyn, nyt puolehes mä käännyn. Suo armos päivän koittaa, epäilykseni voittaa. / Pois pilvet hajota ja silmä kirkasta. Osoita Sanallasi, Sun armoistuintasi. Suo ykskin säde sieltä virkistämähän mieltä.”(V.v.: 431: 1-2)

Tämän päivän teksteissä on useita kohtia, joita olemme käyttäneet hautajaisissa, siunauspuheissa. Itse olen käyttänyt johdantolauseena tuota ylläolevaa evankeliumin kohtaa ylösnousemuksesta ja elämästä. Useissa siunauspuheissa on ollut tekstinä myös tuo Jobin lauseen puolikas: ”Minä tiedän Lunastajani elävän, ja viimeisenä Hän on seisova multieni päällä”. Kumpikin lause on lohduttava, ja jälkimmäinen jättää ihmisen Lunastajan käsiin. Minun ei tarvitse lausua mitään arviota kenenkään taivaskelpoisuudesta.

Martalla ja Marialla on tässä evankeliumitekstissä suuri suru. Veli Lasarus on kuollut. Nytkin Martta oli touhuamassa ja kertomassa asiasta Jeesukselle, Lasaruksen ystävälle. Martta oli vakuuttunut siitä, että jos Jeesus olisi ollut paikalla, ei Lasarus olisi kuollut. Martta oli uskovainen. Hän tiesi, että veli nousisi ylös vanhurskaitten ylösnousemuksessa. Jeesus vastasi, että Lasarus on nouseva nyt ulos haudasta. Myös Maria kutsuttiin kotoa, missä ihmisiä oli viettämässä ”muistotilaisuutta”. Uteliaana vieraat seurasivat haudalle Mariaa. Mariakin oli samaa mieltä kuin siskonsa: ”Herra, jos sinä olisit ollut täällä, ei minun veljeni olisi kuollut.” Sisarusten suru tarttui Jeesukseen. Hän liikuttui, alkoi vapista ja itki. Juutalaiset totesivat Lasaruksen olleen Jeesukselle kovin rakas. He panivat taas Jeesuksen koetukselle.

Jeesus käski ottaa kiven haudan suulta vaikka Martta esteli: ”Herra, hän haisee jo, sillä hän on ollut haudassa neljättä päivää.” Jeesus muistutti Marttaa: ”...jos uskoisit, niin näkisit Jumalan kirkkauden.” Sitten Jeesus rukoili Isäänsä kiittäen Häntä siitä, että Hän aina oli kuullut Poikansa rukouksen. Kansan tähden, että he uskoisivat Isän lähettäneen Jeesuksen, Lasarus sai käskyn: ”Lasarus, tule ulos!” Lasarus tuli, hänet vapautettiin kääreistä ja hän jatkoi ajallista elämäänsä. Sana Jeesuksen teosta levisi myös fariseuksille asti.

Sanoin aiemmin, että Martta oli uskovainen. Hän tunnusti ennen ihmetekoa oman uskonsa. Hän sanoi kaikkien kuullen: ”Uskon, Herra, minä uskon, että sinä olet Kristus, Jumalan Poika, se, joka oli tuleva maailmaan.” Sama uskontunnustus, jonka Pietari sanoi kirkastusvuorelta lähdettyä. Sama uskontunnustus, jonka päälle Jeesus perusti seurakuntansa, jota kuoleman portitkaan eivät voita. Sama uskontunnustus, jota tänäänkin lausumme ääneen. Tämän päivän uskovaisillakin on sama ”yhdenkaltainen” usko. Se on usko, jolla voitamme maailman, vaikka nyt pahalta näyttääkin. Vanhassa uskontunnustusvirressä lausutaan: ”Mä uskon myös, ja odotan kuolleitten ylösnousevan, ja uskovaisten perivän iäisen taivaan elämän, joss´ ilon, riemun ainian me saamme luona Jumalan./ Ken tässä elää uskossa, se pysyvä on armossa. Periipi autuaallisen, elämän iankaikkisen; Sit´ armos, Herra, suokohon, Sun sanas totuus, amen on!”

Jeesus antaa uskovaisilleen myös ajallisen elämän tarkoituksen. Se elämä ei mene hukkaan.