Jumalan huolenpito

Luukas 10:38-42
******************

”Katselkaa taivaan lintuja, eivät ne kylvä eivätkä leikkaa eivätkä kokoa aittoihin ja teidän taivaallinen Isänne ruokkii ne. Ettekö te ole paljoa suurempiarvoisia kuin ne……..Katselkaa kedon kukkia kuinka ne kasvavat, eivät ne työtä tee eivätkä kehrää...”(Matt. 6: 26-28)

Rukous: ”Oi Jumala, Sä huolen meistä kannat, tarpeemme kaikki armostasi annat. Suo, että aina Sinuun luotamme, Sun hyvyyteesi, Isä,turvaamme. / Osani olkoon suuri taikka pieni, Sun haltuus uskon vaiheet elontieni. Mua hyvä Henkes aina johtakoon, ja taivaaseen mun vihdoin saattakoon.” (V.vk.: 352: 1,8)

Tämän päivän evankeliumi lienee kaikille tuttu. Siinä Luukas kertoo sisaruksista, joiden nimet olivat Martta ja Maria. Sisaruksilla lienee ollut erilainen luonne, ehkä myös erilainen elämänkatsomus. Martta vaikuttaisi olevan enemmän arkeen kiinnittynyt ihminen, Maria enempi haaveileva, herkkä sielultaan. Martta puuhasi tarjoiltavien ainesten kera, Maria istui kuuntelemassa Jeesuksen puhetta. Martalla saattoi olla kiirekin, jos vieras tuli yllättäen ilman valmistumisaikaa. Jeesuksen aikana ei ollut pakastimia, mihin olisi voinut valmistaa vierasvaraa. Apu keittiössä on tarpeen nykyaikanakin saati vuosituhansia sitten.

Jeesuksen sanat: ”Martta, Martta, moninaisia sinä huolehdit ja hätäilet! Tarpeellista on vähän eli yksi ainoa.” tuntuvat jossakin tapauksessa Martan työtä vähättelevältä. Todellisuudessa sanoihin sisältyy suuri periaatteellinen totuus. Kilpailu vieraskoreudesta on vienyt monelta palvelemishalut. Seurakuntatyössä esim. kinkereitten vuorolistasta jouduttiin Suomessa luopumaan, kun kaikilla ei ollut yhtälaisia mahdollisuuksia kustantaa pitopöytää. Muutama kirkkoherra ilmoittti seurakuntalehdessä, että kahvitusten kilpailu oli kielletty seurakunnan tapahtumissa, mutta aina sekään ei auttanut. Työtoverini Ilmo Launis, Israelin kävijä 1960-luvulla mainitsi, etä todennäköisesti Jeesuskin viittasi siihen, että yksi ruokalaji riittää kullekin syömiskerralle.

Tärkeämpää on kuitenkin saada tietää, mitä mieltä Jeesus oli Jumalan Sanan kuuntelemisesta. Raamatussa on monessa kohtaa kehotus: ”Jolla on korvat, se kuulkoon...” Kuuliaisuuden osoitus Jumalan Sanalle on lähtökohta pelastuksen tielle. Jos joku tietoisesti välttää Jumalan Sanan kuulemista koko elämänsä ajan, ei hänellä ole mahdollisuuksia työhön ”Jumalan viinitarhassa”. Ei sitten tule myöskään palkkaa. Niinpä Svebilius katekismuksessaan toteaakin, että lopputulemassa ”ihminen on itse oman kadotuksensa syy”. Ymmärtämättömät Jumala tuomitsee erikseen.

Maria oli Jeesuksen sanojen mukaan valinnut hyvän osan, mitä ei häneltä oteta pois. Ilmeisesti sielujen vihollisella on kuitenkin suuri halu ryöstää tuota hyvää osaa Jumalan lapsilta. Johannes mainitsee Ilmestyskirjassa: ”Pidä, mitä sinulla on, ettei kukaan ota sinulta kruunuasi”. Jeesus itse sanoo toisaalla: ”Jos joku viettelee yhden näistä vähimmistä veljistäni, parempi olisi, että myllynkivi rispustettaisi hänen kaulaansa ja hänet heitettäisi meren syvyyksiin”.

Koko Raamattu on täynnä kertomuksia siitä, miten Jumala pitää huolta omistaan. Oisi tämänkin saarnan kirjoittajalla monta konkreettista kertomusta Jumalan reaalisesta huolenpidosta. Ihan markkamääräisesti. Kirkkohistoria kertoo Hallen Pietismin yhdestä perustajasta A.F.Franckesta, jonka luo muuan nainen tuli valittamaan taloudellisesta ahdingostaan. Fr. pyysi laittamaan pennin auringon eteen, jolloin nainen ymmärsi, että penni sumensi Jumalan mahdollisuudet auttaa. Esteitä armon virtaamiselle on monenlaisia. Liiallinen luottamus omiin ja läheisten velvollisuuksiin ”olla oman onnensa seppä” on suurin este Jumalan huolenpidolle. Päinvastaisessa tapauksessa voimme laulaa: ”Kun Jeesus ompi mulla, on kyllin kaikkea, Ei mitään puutu multa, kun Hän on minulla. Oi, Hänen rakkautensa se ompi verraton. Se halkee laupeudesta, niin palava se on.” Kun väylä Jumalan ja lapsen välillä on esteetön, Jumalan virta on vettä täynnä. ”Uskon rukous voi paljon, jos se on harras.” Aamen.