Puheemme

Matteus 12: 33-37
******************

”Lempeät sanat ovat mesileipää, ne ovat makeat sielulle ja lääkitys luille.” Ps. 16:24 (1938)

Rukous: ”Jeesus, Sana Elämän, tule meidän keskellemme. Soisit tules syttyvän, sytytä siis sydämemme. Anna voimaa Sanastasi ja Sun läsnäolostasi.”(V.v.:209:1)

Opiskeluaikana 1950-60 meitä opetettiin teologisessa tiedekunnassa ja varmaan muissakin tiedekunnissa puhumaan selvästi, kuuluvasti ja ymmärrettävästi. Meille pidettiin myös äänifysiologisia kursseja, opetettiin oikein hengittämään, jopa seisomaan ryhdikkäästi puhuessamme. Siihen aikaan ei puhuttu mitään sanan- tai uskonnonvapauden rajoittamisesta. Mutta konrollia piti harjoittaa siitä, mitä päästi suustaan varsinkin pyhissä paikoissa, kirkoissa, seuratuvissa ja hautausmailla.

Sen ajan ihmisillä, joita minäkin edustan ennen sotaa syntyneenä, oli kodeissa sellaista kasvatusta, että lapset saivat olla enimmäkseen hiljaa vieraissa, varsinkin seuroissa ja kirkon tiloissa sanankuulossa. Monissa kodeissakin oli sellainen kuri, että tuhmia sanoja rangaistiin vitsalla tai saippualla. Samat säännöt olivat myös kouluissa ja julkisilla paikoilla. Meitä opetettiin enemmän kuuntelemaan ja vähemmän puhumaan, koska ”Jumala loi ihmiselle kaksi korvaa ja yhden suun.”

Se, että vanhemmat saivat moittia, rangaista, jopa lyödä kurittomia ja pahansisuisia lapsia ja nuoria, jätti kuitenkin monelle traumoja, jotka aikuisena kostettiin räävittömällä käytöksellä.

Tietääkseni uskovaisissa kodeissa opetettiin enemmän hyviä käytöstapoja jo esimerkin kautta. Nyttemmin on myös todistettu, että ihmiset puhuvat ilmeillä ja eleillä sekä muilla käyttäytymisillä enemmän kuin sanoilla. (Viestinnästä jopa 65 % tapahtuu nonverbaalisesti.) Joskus sanottiin, että ”valheella on lyhyet jäljet” tai, että ”valehtelijan korvat heiluvat.” Omantunnon ääntä tuli nöyrästi kuunnella, koska sen kautta Jumala puhui meille. Jos sanoi toiselle ihmiselle tai vaikka eläimelle pahasti ja loukkaavasti, piti nopeasti pyytää anteeeksi ; ainakin ennen auringonlaskua. ”Hyvä omatunto on paras tyyny.” Opetettiin myös antamaan kunnia vanhuksille ja avuntarvitsijoille, avata ovia, kantaa kasseja, auttaa tien yli ja nousta ratikassa seisomaan, jos vanhempi tarvitsi istuinsijaa. ”Kiitos ja anteeksi” olivat elämän tärkeimmät avaussanat.

Päivän evankeliumissa Jeesus puhuu kahdenlaisesta puusta. Hyvä puu tuottaa hyviä hedelmiä ja huono puu tuottaa huonoja hedelmiä. Hän kehottaa tekemään puu hyväksi niin hedelmät tulevat sen mukaiseksi. Hän sanoi, että ”sydämen kyllyydestä suu puhuu.” Vielä Jeesus täsmentää asiaa näin: ”Mutta minä sanon teille: jokaisesta turhasta sanasta, minkä imiset puhuvat , pitää heidän tekemän tili tuomiopäivänä, sillä sanoistasi sinut tuomitaan vanhurskaaksi , ja sanoistasi sinut tuomitaan syylliseksi.”

Miten puu tehdään hyväksi? Siihen ei kykene kukaan muu kuin Jumalan Pyhä Henki. Virren tekijä rukoilee: ”Anna mulle uusi mieli, uudet korvat, uusi kieli.” Vanhastaan me puhummekin ”uudestisyntymisestä”, missä kaikki vanha katoaa ja uusi tulee tilalle. Suuhunkin tulee ”uusi virsi, ylistyslaulu Jumalalle.”

Päivän epistolassa apostoli Jaakob kertoo seikkaperäisesti, mistä pahat sanat tulevat: ”Katso, kuinka pieni tuli, ja kuinka suuren metsän se sytyttää! Myös kieli on tuli, on vääryyden maailma; kieli on se meidän jäseneistämme, joka tahraa koko ruumiin, sytyttää tuleen elämän pyörän, itse syttyen helvetistä.” Jaakob arvelee myös, että kukaan ihminen ei voi kesyttää kieltä, se on levoton ja paha, täynnä kuolettavaa myrkkyä. Norjalainen piispa Wislöff antaa kirjassaan toivoa. Hän sanoo, että Pyhä Henki pystyy kesyttämään kielenkin. Jumala tekee sen usein kivun ja nöyryytyksien kautta. Ihminen kasvaa alaspäin, mutta samalla Kristus hänessä alkaa vähin erin kirkastua. Jeesus parantaa koko ihmisen, myös kielen. Tätä mekin rukoilemme Jeesuksen, Herramme nimessä. Aamen.