Yhteystiedot

Valma Luukka
Männistöntie 1
07500 Askola
valma.luukka(at)gmail.com

Kävijälaskuri

Käyntejä kotisivuilla:281756 kpl


Itsensä tutkiminen

Matteus 21: 28-32
******************

”Daavid sanoi filistealaiselle: ”Sinä tulet minua vastaan miekan, peitsen ja keihään voimalla, mutta minä tulen sinua vastaan Herran Sebaotin nimeen, Israelin sotajoukon Jumalan, jota sinä olet häväissyt.”( I Sam.: 17: 45, 1938)

Rukous: ”Mä olen, Jeesus, karitsasi pieni, korvessa kuljen vierahana vento. Oi ohjaa, ohjaa sinä minua, mä tahdon seurata vain sinua.”(HL)

Itsensä tutkiminen on varsin vastenmielistä, mutta tuiki tarpeellista. Koulussa tätä teimme psykologian tunnilla siten, että etsimme itsestämme hyviä ja huonoja puolia. Vanhan kasvatuksen mukaan ei saanut kehua itseään, joten huonoja puolia löytyi oikein paljon, mutta hyviä ei sitten millään. Huonojen puolien löytymiseen oli myös usein syynä se, että opettajat etsivät lasten kirjoituksista virheitä, mutta harvoin kiittivät ja kannustivat. Myös toverit, jopa perhe saattoi mollata lasta ja nuorta pienistäkin virheistä. Moittiminen on suomalaiselle vieläkin helpompaa parisuhteessa ja yleensä ihmissuhteissa kuin kannustaminen. Siksi ihmisillä on paljolti heikko itsetunto ja luottamus omaan itseensä.

Myös kaikissa lakiuskonnoissa ja väärin ymmärretyssä kristinuskossakin pakkaa olemaan niin, että syyttely ja kuvitteellinen ”laitimmaisen tuntoinen” ajattelu kukoistaa. Aleksis Kivikin laittoi yhden veljeksen, Simeonin suuhun valitusvirren: ”… syntinen, saatana kurja”. Tottahan siinä on se, että ihminen on Aadamista asti taipuvainen valitsemaan pahan ja helpon tien, koska siinä valinnassa on jotakin ”jännittävää” ja vaihtelevampia kokemuksia tarjolla kuin, jos valitsisi hyvän ja kaidan tien. Monet tietämättäänkin ajattelevat karman lain mukaan kuten buddhalaisuudessa tai kohtalon, kuten islamissa.

Oikea itsensä tutkiminen on asettumista Jumalan kasvojen eteen sellaisena kuin on. Jumalan armon valossa näkyy uusi ihminen, Jeesuksen ostama ja lunastama. Uudestisyntymisessä Pyhä Henki valaisee ne asiat, mitkä pitää jättää syntinä pois, että Jumalan kuva näkyisi ja kirkastuisi.

VanhanTestamentin tekstissä kerrotaan Daavidista, joka joutui taistelemaan yli kaksimetristä Goljatia vastaan. Tämä tuli kiroten ja manaten lyhytkasvuista nuorta ihmistä vastaan, jolla oli vain paimensauva ja linko sekä viisi sileää kiveä, jotka oli haettu virrasta. David tunnusti hirviön edessä nöyrästi uskonsa ja sanoi tulevansa Herran Sebaotin nimessä korostamatta omia taitojaan. Lingottu kivi osui ainoaan paikkaan, missä ei ollut varusteita, paljaaseen otsaan.

Me olemme ymmärtäneet, että nuo viisi kiveä ovat vertauskuva Jeesuksen viidestä haavasta, jotka pelastavat vielä nytkin (Israelin) Jumalan kansan. Niitä saamme etsiä Jumalan armon virrasta. Jeesus sanoi evankeliumissa, että publikaanit ja portot menevät ennen (ylipappeja ja kansan vanhimpia) fariseuksia ja kirjanoppineita Jumalan valtakuntaan. Syyksi Hän sanoi, että jälkimmäiset eivät usko, eivätkä tarvitse parantajaa; kun taas syntiset haluavat tulla autetuksi ja uskovat Jeesukseen.

Päivän epistolassa apostoli tutkii itseään. Hän pohtii sitä, miten hänessä toimii samanaikaisesti kaksi lakia: hengellinen ja lihallinen laki. Hengellinen tahtoo palvella Jumalan lakia, mutta lihallinen synnin lakia. Lopuksi hän kiittää Jumalaa siitä, että hän saa ”tämmöisenä” palvella Jumalan lakia, mutta pysyy samalla syntisenä viipymisensä ajan. Luther tulkitsee tämän lauseessa ”simul iustus et peccator”, ”Yhtäaikaa vanhurskas ja syntinen.”

Jumalan lapset asettuvat sellaisenaan Herran tutkittavaksi psalmin ja virren sanoin: ”Mun tutkit Herra tarkasti, sä tiedät kaikki tekoni, Jos missä lienen, sulle näyn, jos makaan, istun, nousen, käyn. Sä kaikki tieni havaitset, myös ajatukset salaiset.”(V.v.: 343:1) Tämän pitkän psalmin (139) lopussa on se rukous, jonka Herra varmasti kuulee: ”Tutki minua, ja tunne minun sydämeni, koettele minua ja tunne minun ajatukseni. Ja katso, jos minun tieni on vaivaan vievä, niin johdata minut iankaikkiselle tielle.” (1938: jakeet 23-24) Tämä rukous sopii meillekin. Aamen.