Uskollisuus Jumalan lahjojen hoitamisessa.

Matteus 25: 14-30
******************

”Mutta kaiken loppu on lähellä. Sentähden olkaa maltilliset ja raittiit rukoilemaan, Ennen kaikkea olkoon teidän rakkautenne toisianne kohtaan harras, sillä rakkaus peittää syntien paljouden.” (I Piet. 4: 7-8).

Rukous: ”Suo minun oikein rukoilla, Sun tahtos mukaisesti. Mun anna sitä anoa, mi kestää iäisesti. Ja suo se uskon uskallus, ett´ Poikas tähden rukous myös kuulluksikin tulee,” (V.v. : 390:3)

Onko rukous työtä? Sitä kysyimme takavuosina opintomatkalla, kun tulimme luostarin eteen, jonka säännöissä määrättiin, että asukkaiden oli pysyttävä aina luostarin muurien sisäpuolella, ja hediän päätöimena oli rukous maailman rauhan puolesta (muistaakseni) viisi tuntia päivässä. Ajatelkaa: pitkän elämän aika. Siellä oli todella joitakin jo yli 90-vuotiaita. Omaisiakin sai puhutella vain luukun takaa. Ja vuode oli kaita ja puinen. Kaikki syötävä kasvatettiin puutarhassa.

Luterilaisuudessa on opetettu, että rukoilemalla ei voi pelastua sen enempää kuin lukemalla. Eikä ylipäätään minkään tekemisen kautta, ainoastaan Jumalan armosta. Luonnollinen ihminen kuitenkin haluaa mieluummiin pelastua tekojen kuin armon avulla. Siksi Jumalan lasten luku jää pieneksi, koska jokainen tahtoo vähän sorkkia Jumalan armojärjestystä ja tavallaan tietää paremmin kuin Jumala itse.

Päivän evankeliumissa Jeesus kertoo isännästä, joka jätti omaisuutensa palvelijoitten hoidettavaksi matkojensa ajaksi. Hän antoi joillekin viisi leiviskää , joillekin kaksi ja joillekin yhden leiviskän. Oletettavasti isäntä tunsi jo palvelijansa ja aavisti lopputuloksen. Ne yhden leiviskän palvelijat suhtautuivat nurjasti jo tuossa jakotilaisuudessa, sillä heidän oikeustajunsa vaati tasa-arvoa. Viisas isäntä hävisi tällä laskutavalla vähiten.

Jeesus ei varmaankaan tarkoittanut materiaa vaan henkisiä ja hengellisiä lahjoja, joita Herra meille jakaa. Meille kaikille on annettu jo huomenlahjana erilaisia ominaisuuksia ja kykyjä. Vanhemmat ja opettajat arvatenkin kannustavat lapsiaan löytämään ne lahjat, joita voi käyttää esimerkiksi ilon ja avun tuottamiseen yksinäisille, köyhille ja osaamattomille. Nykyisin voi opiskelun ja harjoittelemisen kautta saavuttaa taitoja ja tutkintoja erilaisiin ammatteihin. Jos Lutherin ajatus pitää paikkansa, on kaikki työ, mitä teemme hyvin ja kiitollisin mielin, Jumalan palvelemista eli siis Jumalan antamien leivisköjen käyttöä.

Se maa, mihin ihmiset piilottavat leivisköjänsä, on nimeltään itsekkyys. Jos siis joku käyttää Jumalan lahjat vain itseään varten, jää vaille Jumalan kiitosta. Me olemme nähneet ihmisiä, jotka osaavat käyttää vain yhden leiviskänsä monille siunaukseksi. Mutta olemme myös nähneet itsekkyyden suohon vaipuneita, jotka vihan, kateuden tai katkeruuden syövereistä eivät edes näe tahi kuule toisten avuntarvetta.

Rukous on sitä varten, että ihminen voi anoa rakkautta ja voimia käyttämään Jumalan lahjoja monipuolisesti esimerkiksi Jumalan valtakunnan hyväksi, evankeliumin levittämiseen puheen, laulun ja taiteen keinoin.

Huomaamme myös tekstistä, että Jumala antaa kiitoksen palattuaan takaisin. Hän antaa arvon yrityksellemme. Hän on etäyhteydessä palvelijoihinsa ja tietää kaiken, mitä tapahtuu. Hän varjelee myös vaaroista enkeleittensä kautta. Jos me joudumme vaikeuksiin Herran työssä, Hän ottaa vastuun. Hän palkitsee uskolliset, ei saavutuksiamme.

Epistolatekstistä luimme, että ”Kaiken loppu on lähellä”. ”Eloa on paljon, mutta työväkeä vähän”. Meitä kaikkia tarvitaan nostamaan ristinlippua kaikkia lahjojamme hyväksi käyttäen. Kohta matka päättyy eikä kukaan enää tee työtä. Aamen.