Yhteystiedot

Valma Luukka
Männistöntie 1
07500 Askola
valma.luukka(at)gmail.com

Kävijälaskuri

Käyntejä kotisivuilla:140727 kpl


Kadonnut ja jälleen löytynyt.

Luukas 15: 11-32
*****************

”Autuas on se ihminen, jolle Herra ei lue hänen pahoja tekojansa, ja jonka hengessä ei ole vilppiä.”(Ps. 32: 2)

Rukous: ”Sydän nöyrä, tyytyväinen, Herra, mulle aina suo. Maailma kun pettäväinen tuskaa, murhetta vain tuo. Minut viimein suojassas kanna riemumajahas. Missä veisaa riemuissansa uutta virttä Herran kansa.” (V.v.: 348:6)

Luukkaan evankeliumin kymmenennessä luvussa kuvattu kertomus: ”Laupias samarialainen” ja tämä viidennentoista luvun kertomus: ”Tuhlaajapoika”, ovat tutuimmat kuvaukset Jumalan etsivästä rakkaudesta. Niitä on helppoa käsitellä vaikkapa leireillä lasten ja nuorten kanssa jopa draaman keinoin. Ihmisen on helppoa kuvitella itsensä näiden kertomusten sisään. Voi jopa eläytyen kokeilla omia tuntemuksiaan eri osissa.

Tämän päivän aiheena on ”kadonnut ja jälleen löytynyt”. Toisen vuosikerran pääteksti on kertomus tuhlaajapojasta. Häntä ei ole tarvis tuomita, sillä lähes jokainen meistä on nuorena ollut jossain määrin seikkailunhaluinen, sekä etsinyt muutosta tavanomaiseen elämäänsä.

Jokainen lapsenuskonsa menettänyt ei välttämättä ole joutunut aivan elämän pohjakerroksiin. Puolet veljeksistäkin eksyi oman vanhurskauden tielle, eli tavallaan oli joutunut ”armon osallisuudesta” ulos. Kun kaiken tuhlannut veli palasi kotiin, vanhempi veli uskalsi tuomita jopa isän tämän laupeudesta toista veljeä kohtaan. Hän oli nähnyt veljensä alamäen ja ihaillut itseänsä oikeanlaisena perillisenä. Sydän veljeä kohtaan oli kovettunut kiveksi, kun taas isä kaipasi lastaan ja järjesti pidot tuliaisjuhlaksi. Vanhemman veljen sydämeen oli juurtunut katkeruus, kuten siinä kertomuksessa, missä viinitarhan omistaja antoi saman palkan jokaiselle töihin tulleelle, vaikka olisi ehtinyt töihin vain yhdeksi tunniksi.

Jos Jumala antaisi meille ansioittemme mukaisen palkan, me olisimme kaikki kadotuksen lapsia. Hän antaa armosta, lahjaksi. Ylpeälle ihmiselle Jumalan menetelmä ei sovi, sillä hän haluaa itse ansaita ja olla muita parempi. Ihminen on luonnostaan farisealainen, minä itse. Hän on aikojen alusta rakentanut rappusia kuvittelemansa Jumalan luokse. Oppi-isämme Lutherin aikana ostettiin jopa aneita, joilla kuviteltiin voitavan voittaa Jumalan suosiota.

Jumalan suosion voi saada ainoastaan Jumalan Pojan ansion turvin. Vanhurskauden vaate, joka vaaditaan Karitsan häissä, on Jeesuksen valmistama. Sen vuoksi sanomme, että meidät vanhurskautetaan Jumalan edessä uskon kautta. Kun sydän nöyrtyy parannukseen, kuten tuhlaajapojan sydän, ja tunnustaa isän edessä syntinsä, se saa armon ja anteeksiantamuksen Jeesuksen veren kautta. Näin syntisestä tulee taivaan perillinen. Hänelle puetaan kotiovella kaikki tarvittava varustus. Täällä ajassa me tarvitsemme ”uskon sota-asun” (josta Ef.: 6 luetteloi), ja kun täältä ajasta lähdemme ”hääpuvun Karitsan häihin.”

Kun ihminen saa parannuksen armon, se tarkoittaa, ettei hänen syntejään ”enempi muisteta”. Kyllä maailman ihmiset muistavat, mutta Jumala ei muista syntejä, jotka on upotettu armon mereen.

Se tosiasia on vielä otettava huomioon, että suurin osa ”tuhlaajapojista” ei koskaan palaa. Kaikilla ei ole viettelysten moninaisuuden vuoksi kykyä ”mennä itseensä” ja ”muistaa, että isän kotona on ruokaa yllin kyllin.” Moni mieltyy maailman huvituksiin ja tulee niistä riippuvaiseksi. Sielunvihollinen, joka on ”tuhanten juonten mestari” ja ”valheen isä” masentaa ja uuvuttaa ihmisen niin, että hän ei enää tunne mitään. Hän ajautuu virran mukana . Psalmin kirjoittaja oli onnellinen. Hän sanoi, että Herra oli hänet ”temmannut kuin kekäleen tulesta” ja ”asettanut hänen jalkansa rauhan tielle”. Me rukoilemme, että saisimme omaistemme kanssa olla noita ”temmattuja” ja pääsisimme Jeesuksen armon avulla kerran taivaan kotiin. Aamen.