Taivaan kansalaisena maailmassa.

Johannes 17: 6-10
********************

”Jokainen hyvä anti ja täydellinen lahja tulee ylhäältä, valkeuksien Isältä, jonka tykönä ei ole muutosta, ei vaihteen varjoa” (Jaak. 1: 17; 1938)

Rukous: ”Valkeus kirkas päällä synkän maan, nyt johdata! Tietä en itse tunne ollenkaan. Nyt johdata! Matkaani ohjaa! Kauas näe en, vain askelen, vaan ottaa tahdon sen.” (V. 508: 1)

Viime sunnuntaina pohdimme aihetta ”Herran kansan koti-ikävä”. Tämän päivän aihe: ”Taivaan kansalaisena maailmassa” sivuaa paljolti samoja asioita. Iltaan mennessä olemme kuulleet jo useita tulkintoja. Ainakin yhdessä Jumalan valtakunnan raja hävitettiin olemattomiin. Onko meillä siihen lupa nykyaikana, on kyseenalaista.

Jeesus puhuu jäähyväissaarnassaan eli ”ylimmäispapillisessa rukouksessa” Jumalan valituista, jotka ovat nyt siirtyneet Pojan hoitoon. Viime pyhän osiossa Jeesus rukoili Isäänsä: ”En minä rukoile, että otat heidät pois maailmasta, vaan että varjelisit heidät pahasta.” Tässäkin tekstissä Jeesus selvästi osoittaa, että on isompi kokonaisuus, maailma, jonka sisällä vaeltaa joukko Jumalan valittuja, joiden puolesta Jumalan Poika nyt rukoilee.

Päivän psalmissa kehotetaan laulamaan Herralle uutta virttä, ylistyslaulua Jumalalle, sillä Hän on tuonut kansalleen voiton. Tuo kuulostaa siltä, että niille, jotka edustavat ”taivaan kansalaisuutta” maailmassa on suotu jotain erilaista, jota Jaakob kuvailee: ”jokainen hyvä anti ja täydellinen lahja tulee ylhäältä, valkeuksien Isältä”. Se lahja voisi olla ensimmäisen vuosikerran evankeliumissa mainittu ”Totuuden Henki”, josta puhutaan enemmän helluntaina. Tuo Totuuden Henki joka tapauksessa johdattaa Jumalan lapsiksi syntyneitä, taivaan valtakunnan kansalaisia läpi tämän maailman pimeyden. Se voisi olla myös ”Ylösnoussut Armon Aurinko”. Sanoihan Jeesus toisaalla: ”Minä olen maailman valkeus, ei kukaan, joka seuraa minua, joudu vaeltamaan pimeässä.” Myös Jumalan sanasta Raamattu opettaa, että se on jalkojen lamppu ja valo pimeässä. Daavid kirjoittaa: ”Vaikka minä vaeltaisin pimeässä laakossa, en minä pelkäisi mitään pahaa, sillä sinä olet minun kanssani.”

Tämän päivän taivaan kansalaiset ovat suuressa vaarassa kulkiessaan ”kaitaista elämän polkua”. Niinkuin alussa totesin, jopa seurakuntien paimenet koettavat väen väkisin levittää taivaan tietä myös niille kuuluvaksi, joita Jumala ei ole kutsunut ja siunannut. Tai siis oikeasti, niille, jotka ovat tietoisesti hyljänneet Jumalan kutsun. Toki Jumala tahtoo pelastaa kaikki, Jeesushan etsii jokaista kadonnutta lammasta takaisin armohuoneeseensa. Toisille sielunvihollinen on pimittänyt järjenkin, niin että ihminen haalii tarpeetonta tavaraa ja uhraa terveytensäkin omiin himoihinsa. Kyllä taivaan kansalaisuus jotenkin näkyy ihmisestä ulospäin, varsinkin puheissa ja teoissa.

Me saimme taivaan kansalaisuuden kasteen lahjana. Kaste on hyvän omantunnon liitto. Jumalan puolelta liitto pysyy vahvana. Me uskovissa kodeissa kasvaneet muistamme, miltä tuntui kun omaantuntoon tuli haava. Me tiesimme, mikä on oikein ja mikä väärin. Jos olimme tottelmattomat Jumalan käskyille, piti rientää anelemaan anteeksiantamusta sekä Jumalalta että lähimmäiseltä, jota vastaan olimme rikkoneet. Meille opetettiin, että synnit saa anteeksi, jos katuu. Meille saarnattiin , että ”kaikki synnit ovat anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä”. Siten puhdistui omatuntomme ja pääsimme pimeydestä valkeuteen takaisin.

Tätä sopii vieläkin opetella: ”Pysykäämme uskossa niinkuin lapsi kehdossa, helmass´ äidin, Jeesuksen, synnit anteeks´ uskoen / Kaiken muun me hylkäämme, viisahille jätämme, mutta lasten tavara, ompi armo avara.” (V.SL. 70: 12,14) Aamen.